Diplomatiaa ja journalismia yli 40 vuotta
Diplomatiaa. Sitä toivoo lähetysneuvos ja emeritusdiplomaatti Vesa Jaakola löytyvän niin Venäjän kuin Ukrainan osapuolilta. Muussa tapauksessa näiden kahden rajanaapurin välinen sotilaallinen tilanne saattaa eskaloitua sodaksi asti.
”Selkkauksessa on nyt aineksia kaikkiin mahdollisiin kehityskulkuihin, myös huonoimpiin. Tulitus voi alkaa Itä-Ukrainassa rajan yli kummasta suunnasta tahansa. Tulenavauksen jälkeen selkkaus laajenisi äkkiä Euroopan laajuiseksi ja koskettaisi välillisesti Suomeakin. Sopii vain toivoa, että tässäkin tilanteessa järki voittaisi”.
Vesa Jaakola tottui toimimaan 44 vuotta kestäneen ulkoministeriön virkatyönsä aikana monissa ”kiperissäkin” paikoissa. Päällimmäisenä mieleen jäivät kaksi virkakautta Lähi-Idässä, Levantin maissa Syyriassa, Libanonissa ja Jordaniassa. Ensimmäinen niistä ajoittui vuosille 1988-1993. Silloin asuinpaikkana oli Damaskos.
”Tuolloin koki ja näki näitä työmaita vaihtelevasti hyvässä ja pahassa. Syyrian olot olivat vakaat, samoin Jordanian. Libanonissa käytiin julmaa sisällissotaa vuoteen 1990 asti, jolloin työmatkatkin sinne olivat riskialttiita”.
Jaakola teki paluun samoille alueille toisen työkautensa aikana vuosina 2011-2013. Hän pääsi raportoimaan pahenevan sisällissodan tapahtumista ensin Damaskoksesta, sitten Beirutista. Sotimisen seurauksena jouduttiin jopa alueen Suomen suurlähetystö siirtämään Syyriasta Libanoniin.
”Libanon näyttäytyi aluksi parhaimmillaan, viehättävänä Välimeren maana. Sitten Syyrian seuraukset alkoivat rasittaa läntistä naapurimaatakin. Viime vuosina Libanon on vajonnut taloudelliseen konkurssiin ja poliittiseen halvaustilaan”.
Jaakola pääsi urallaan näkemään läheltä monenlaisia valtionjohtajia ja sai toisinaan jopa keskustella heidän kanssaan.
”Kättelytuttuja ovat olleet esimerkiksi Syyrian presidentti Hafez al-Assad, Jordanian kuningas Hussein, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan, Burkina Fason presidentti Blaise Compaore, Etiopian presidentti Girma Wolde ja palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat sekä monien maiden ulkoministerit”.
Diplomaatin työssä Vesa Jaakola sai kokea monenlaisten kansojen ja kulttuurien erikoisuuksia sekä monenkirjavaa ihmisten elämää erilaisissa elinoloissa. Samalla hän näki elinolojen vaikeutta sekä suurta vajetta ja puutetta ihmisoikeuksista.
”Useimmissa kehitysmaissa kansanvaltaa on vain vähän. Monissa niistä tulo- ja varallisuuserot ovat valtavat: rikkaat ovat rikkaita ja köyhät rutiköyhiä”.
Köyhistä ja vaatimattomista oloista Vesa Jaakolalla on omakohtaistakin kokemusta, sillä myös hänen lapsuudenkodissaan rahasta oli puutetta.
”Perheemme eli pienviljelystä ja isän savottatienesteistä. Tuloja oli vain vähän, ja kaikessa piti säästää. Yhteiskoulussa saimme vapautuksia lukukausimaksuista. Niitä annettiin köyhien perheiden lapsille. Vapautuksen saadakseen läksyt oli luettava hyvin”.
Oulaisissa Vesa Jaakola ehti asua kahdella eri kylällä. Äidin kotitalosta Matkanivasta perhe muutti syksyllä 1959 isän kotitaloon Lehtopäähän, kun lapset siirtyivät kansakoulusta yhteiskouluun.
”Koulumatka kirkonkylälle lyheni puoleen ja muuttui pyöräiltäväksi niin, ettei perheen niukkaa rahaa kuluisi linja-autokyyteihin”.
Vesa Jaakolan lapsuudessa naapurit tunsivat hyvin toisensa ja apua tarjottiin puolin ja toisin. Maataloudessa sadonkorjuuta tehtiin yhdessä talkoilla ja naapuriavun voimin tuettiin köyhempiä kyläläisiä. Nuoruusajan paikoista jokirannat olivat Vesa Jaakolalle mieluisia: kesäisin uitiin, kalastettiin ja ravustettiin. Talvisin laskettiin mäkeä Pyhäjoen ja Piipsjoen lumisilla rinteillä. Joskus jäälle tehtiin hoijakka, pyöritettävä lastenkelkka.
Opettajilla oli suurta vaikutusta lapsen ja nuoren elämään. Vesa Jaakola muistelee, kuinka Matkanivan kansakoulun opettaja Aino Laukka puhui hänen vanhemmilleen niin vakuuttavasti koulutuksen merkityksestä, että lapset saivat pyrkiä ja päästä oppikouluun. Muita lähtemättömän vaikutuksen tehneitä opettajia olivat historian lehtori Unto J. Lindholm, suomen kielen lehtori Kerttu Niemi, saksan kielen lehtori Esko Hämäläinen sekä uskonnon ja psykologian lehtori Rauha Hannula.
Vuodet 1967-1970 Vesa Jaakola opiskeli Tampereen yliopistossa ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan valtio-oppi, sen kansainvälisen politiikan linja. Opintojen loppupuolella hän onnistui saamaan Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston stipendin jatko-opintoihin Tukholman yliopistoon vuosina 1970-1971.
Vähävaraisena opiskelijana Vesa Jaakola keskittyi opintoihinsa, eikä vallankumouksen valmisteluun, mitä sitäkin harrastettiin hänen mukaansa vasemmiston äärilaidalla jopa opettajakunnassa.
”Osin siksi Tampereen yliopisto leimautui punaiseksi, vaikka vain pieni vähemmistö opiskelijoista viritteli siellä kumousta puoli vuosisataa sitten”.
Kiinnostuksensa ulkopolitiikkaa kohtaan Vesa Jaakola oli osoittanut jo kouluaikoina, jolloin hänen tiensä vei lopulta ”Rajojen takaa” -palstan kirjoittajaksi Oulaisten paikallislehteen, Pyhäjokiseutuun.
”Päätoimittaja Yrjö Talvi oli avarakatseinen toimija ja keksi lehteen jopa ulkomaanaiheiden palstan lehtori Lindholmin kirjoituksia varten. Kun opettajani siirtyi sitten muualle, pyysi päätoimittaja Talvi arvatenkin lehtori Niemen suosituksesta minua jatkamaan tuon palstan viljelyä. Taisin olla tuolloin lukiolaisena Suomen nuorin ja paikallislehdessä ensimmäinen ja ainut kansainvälisten asioiden kommentaattori”.
Pääosin kansainvälisiin aiheisiin liittyviä artikkeleita ja kolumneja Vesa Jaakola on kirjoittanut sen jälkeen yli 40 vuotta. Kirjoituksia on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä, Turun Sanomissa ja Kalevassa. Julkaistuja artikkeleita Jaakola muistaa kertyneen jo yli kymmenen tuhatta.
Kansainväliset asiat eivät ole jättäneet Vesa Jaakolaa rauhaan vielä eläkepäivinäkään.
”Rakkaudesta alaan opetan niitä jo viidettä talvikautta Omnia-kansalaisopistossa Espoossa ja kirjoitan kolumneja aiheesta kiinnostuneille lehdille”.
