Joulun lahja

Kuuntelin eräänä aamuna toisella korvalla televisiosta juttua Carl Gustav Emil Mannerheimista. Jutussa kerrottiin hänen lapsuudestaan: isä oli lähtenyt ulkomaille nuoremman naisen kanssa ja jättänyt äidin selviytymään vararikosta lasten kanssa Suomeen. Hetkeä myöhemmin äiti kuoli. Mannerheimin koulunkäynti oli täynnä vaikeuksia; hän kapinoi ja käyttäytyi huonosti, lopulta hänet erotettiin koulusta.

Tätä taustaa vasten voisi ajatella, että tuosta lapsesta ei tule mitään. Olisi helppo tuomita ja mitätöidä jo pelkän taustan perusteella. Uskoisin että niin varmaan kävikin useampaan otteeseen. Opettajat (ja varmastikin huoltajana toiminut eno) puistelivat päätään ihmetellen; mitä tuon lapsen kanssa tekisi?? Miten hänet saa ruotuun, istumaan kiltisti paikoillaan ja opiskelemaan?
No, lopputuloksen me kaikki tiedämme, marsalkka Mannerheimista tuli Suomen valtionhoitaja, puolustusvoimien ylipäällikkö ja kuudes presidenttimme. Kunnioitettu sankari, mies, joka herättää ylpeää positiivista kaikua vielä vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen.

Jäin kuitenkin miettimään, kuka päättää mitä kenestäkin tulee? Liian usein lapset ja nuoret saavat kuulla, ettei heistä tule mitään, jos eivät tee sitä tai tätä. Väsyneet vanhemmat, kasvattajat ja opettajat eivät järjestyksenvalvonnaltaan ehdi tai hoksaa kertoa kuinka arvokkaita heidän huolenpitonsa kohteena olevat ihmisen alut ovat. Jo pelkästään olemassaolo sellaisenaan on arvokasta, vaikka odotukset liittyvätkin enimmäkseen verojen maksamiseen ja tuottamiseen.

Voi olla vaikeaa sopeutua kaikkiin yhteiskunnan asettamiin muotteihin, mutta se ei silti vähennä ihmisen arvoa tai mahdollisuuksia pärjätä elämässä. Katselin ilolla joulumyyjäisissä Jedun Telma-opiskelijoiden ilakointia; mahtava yhteishenki ja elämäilo niissä nuorissa, joiden lähtökohdat eivät ehkä ole tasaveroisia perusopiskelijoiden kanssa. Nostan hattua opettajille, jotka tekevät sydämellään mahtavaa työtä valaakseen uskoa näiden nuorten elämään ja tulevaisuuteen. Haluan uskoa, että meille kaikille on paikka tässä yhteiskunnassa, kolo, johon mahtuu omana itsenään.
Meitä kaikkia on siunattu lahjoilla, joiden käyttäminen tuo hyvää mieltä itselle ja kanssaihmisille. Lahjojen löytämiseen tarvitaan usein apua muilta; ihmispeiliä, joka heijastaa positiivisen kuvan takaisin katsojalleen. Lahjan voi myös antaa toiselle olemalla juuri tuo hyvää heijastava peili. Parhaat lahjat ovatkin niitä, joihin ei tarvitse käyttää rahaa: hymy, iloinen tervehdys, kannustava lause tai positiivinen palaute. Annetaan paljon näitä lahjoja nyt ja tulevina vuosina.