Kolumni: Aktiivinen ja arvokas vanhuus

Täällä Raahen seutukunnassa on yli kymmenen vuoden ajan toiminut aikuisneuvola, jota ei ole joka paikkakunnalla. Kunnia edistyksellisestä toiminnasta kuuluu geriatri Marja -Liisa Karjulalle ja hänen tiimilleen.

Aikuisneuvolatoiminnan ajatuksena on tutkia eläköitymisvaiheessa oleva ikäluokka, Raahessa 68-vuotiaat, ja kartoittaa heidän terveydentilansa ja elämäntapansa, jotta jäljellä olevat elinvuodet olisivat mahdollisimman terveitä ja aktiivisia.
Monelle siirtyminen työelämästä eläkkeelle voi olla riski henkiselle ja fyysiselle terveydelle. On tärkeää tiedostaa, mikä vaikutus muuttuneella elämäntilanteella voi olla elämänhallintaan. Ruokavalio- ja liikuntaneuvontaa annetaan ja saa ohjausta harrastuksiin ja sosiaalisten kontaktien paikkoihin, mutta vastuu jää asiakkaan kontolle noudattaa niitä.

Tulokset aikuisneuvolatoiminnasta ovat olleet rohkaisevat. Joka kolmannelta kutsutulta on löytynyt piilevä sokeritauti, joka on saatu hallintaan oikeilla elämäntavoilla. Tämän kaltaisilla toimilla saadaan useita hyviä vuosia vanhuusajan elämään. Tarkastukset ovat olleet myös varsin kattavia, sillä yhdeksän kymmenestä on noudattanut kutsua.

Vaikka alueellamme on korkeahko sairastavuus maan keskitasoon nähden, on kuolleisuus alhainen. Aikuisneuvolatoimintaa on sittemmin viritelty myös muualla Suomessa, viimeisimmäksi Oulussa. Tämä on erinomaista, koska kyse on merkittävistä säästöistä julkiselle sektorille. Toiminta kannattaisi vakiinnuttaa valtakunnalliseksi.

Vanhustenhoidon painopiste on ollut jo jonkin aikaa kotihoidossa laitoshoidon sijaan. Ennaltaehkäisevillä toimilla ja toimivilla tukipalveluilla tämä onnistuu – ainakin teoriassa. Huolestuttavia viestejä kuuluu, että kotona asuu liian huonokuntoisia ikäihmisiä ja kotihoidon resurssit ovat riittämättömät.

Vanhuspalvelulain uudistamisen toisen vaiheen valmistelutyössä on väläytelty kiinteää hoitajamitoitusta kotihoitoon samaan tapaan kuin tehostettua palveluasumista koskevassa hoitajamitoituksessa. Jo silloin pohdittiin, mistä löytyvät kaikki mitoitukseen vaadittavat hoitajat. Vaikka hoitajapulaa ei ratkaista yhdellä eikä kahdella keinolla, olisi hyvä pohtia tarkemmin esimerkiksi tehtävänkuvaa ja tarkoituksenmukaista koulutusta siihen.

Voisiko kiinteän kotihoitoa koskevan hoitajamitoituksen sijaan tutkia mahdollisuutta avata avustavat tehtävät muille henkilöille kuin sote-koulutuksen saaneille? Ulkoilua, syöttämistä ja kotiaskareita pystyvät tekemään myös muut henkilöt kuin lähihoitajat.
Suomi vanhenee vauhdilla. On tärkeää luoda vakaita ja luottamusta herättäviä ratkaisuja vanhustenhoitoon, jotta kenenkään ei tarvitsisi pelätä ikääntymistä. Parhaimmillaan seniorivuodet voisivat olla oman elämän parasta aikaa.

Hanna-Leena Mattila