Kolumni: Saako ihminen kadota?
Saa. Laki on melko yksiselitteinen silloin, kun puhutaan täysi-ikäisen ihmisen katoamisesta. Ihminen voi ottaa tavaransa ja kadota kuin tuhka tuuleen eikä siinä ole mitään väärää. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, etteikö ihmisen valinta kadota vapaaehtoisesti olisi todella ärsyttävää.
Suomessa katoaa vuosittain 500-800 ihmistä, joista 20-40 jää pysyvästi kadonneiksi. Kadonneita ovat useimmiten lapset ja muistisairaat vanhukset. Pysyväksi kadonneeksi jäämisen syynä on usein se, että vainajan ruumis jää kadoksiin sattumalta tai jonkin myötävaikuttamana. Pieni osa pysyvästi kadonneiden joukosta on vapaaehtoisesti kadonneita, jotka jättivät vanhan elämän taakseen syystä tai toisesta.
Katoaminen vapaaehtoisesti muuttamalla palmun alle hiekkarannalle saattaa kuulostaa erittäin hyvältä kylmän ja pimeän talven keskellä. Toki suhteiden katkeaminen harmittaa ja byrokratia vaikeutuu, sillä omia henkilöpapereita ei voi enää käyttää. Tämä on kuitenkin kadonneen mielessä pieni hinta siitä vapaudesta, jonka lähteminen tuo. Katoamiseen on monia syitä, osa erittäin hyviäkin, mutta yhtä kaikki vapaaehtoinen katoaminen pitäisi kieltää lailla.
Läheinen ei ole kuollut, hän on kadonnut, joten tulee vain etsiä ja odottaa. Odottaa löytymistä tai kuolleeksi julistamista. Odottaa sitä, että kadonneesta voi ottaa avioeron. Odottaa epätietoisena siitä onko jotain tapahtunut vai päättikö hän todella itse lähteä. Kärsikö hän? Kärsiikö hän edelleen? Omaehtoinen katoaminen ei ole useinkaan todennäköisin skenaario, sillä kuka tekisi jotain niin tyhmää ja raukkamaista. Mutta sitä tapahtuu silti.
Suomessa ei ole enää yksittäistä tahoa, joka nappaisi kopin niistä hämmentyneistä ja shokissa olevista kadonneen läheisistä, jotka kaipaavat kadonnutta ja joiden niskaan kaikki kadonneen velvollisuudet kaatuvat. Pankkilainat, asuntolainat, työpaikat, vuokra-asunnot, laskut ja lapset. Poissa olevan edunvalvonta, maistraatin vuosi-ilmoitukset, yhteisen omaisuuden myyntikielto ja monet muut arjen hankaluudet tekevät uudesta elämästä sietämätöntä. Eikä tähän uuteen elämään ole ohjekirjaa.
Täysi-ikäisen läheisen raha-asioista kiinni nappaaminen on vaikeaa, sillä laki suojaa täysi-ikäisen yksityisyyttä, eikä läheiselle anneta tietoja vaikkapa pankista. Läheinen haluaa kuitenkin pitää huolen siitä, että laskut on maksettu ajallaan eikä velkoja ole, sillä mitä jos kadonnut palaakin. Kaikki on kuitenkin todella vaikeaa.
Vapaaehtoinen katoaminen tuo paljon tuskaa, epävarmuutta, turhautumista ja surua. Kenenkään ei pitäisi kadota, mutta moraalisen selkärangan puuttuminen ei ole laitonta. Eikä siitä valitettavasti tule laitonta missään vaiheessa. Pidetään siis toisistamme huolta ja puututaan ongelmiin ennen kuin kenenkään tarvitsee lähteä palmurannalle.
Saana Vuoti