Kolumni: Vaaleista ja vallasta

Koronan siirtämät kuntavaalit on käyty hyvässä säässä poikkeukselliseen aikaan. 
Lämpimät onnittelut kaikille valituille sekä suuri kiitos kaikille, jotka olitte ehdolla. Yhteisten asioiden hoito tarvitsee tekijänsä. 
Kuntapäättäjän tehtävä on hoitaa oman kotikuntansa asioita. Sitä, että meillä kaikilla arki olisi sujuvampaa ja oma yhteisö elinvoimainen. Valtuustosaleissa ei päätetä valtakunnan politiikasta eikä tehdä maakunnallisia päätöksiä.

Kunnan menestyksen yksi kulmakivi ovat yhteistyökykyiset luottamushenkilöt. Keskinäinen riitely, eripuran kylväminen ja populismi eivät vie kuntaa eteenpäin. Olemassa oleva on helppo rikkoa, mutta rakentaminen riitelyllä harvoin onnistuu. Tunkkainen ja toisia halveksuva ote tappaa ideat ja vie innokkaat ihmiset muualle. Kehittyvä kunta ei kestä riiteleviä luottamushenkilöitä.

Luottamuspaikkaneuvotteluissa on hyvä muistaa, että selkävoitoista maksetaan hintaa tulehtuneina suhteina. Se ei helpota vaikeiden asioiden päättämistä. Onkin hyvä aloittaa kuntalaisten asioiden hoito yhteistyössä heti ensimmäisissä neuvotteluissa. Valtapuolueen pitää myös tehdä yhteistyötä. Toimintatapojen muutosta vaalien tulos edellyttää kaikilta.
Viimeiset viikot Helsingissä ovat menneet uuden äärellä. Valinta Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi tuli osittain yllättäen. Tehtävä on osoittautunut näiden päivien aikana mielenkiintoiseksi ja vaikutusvaltaiseksi.

Hallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana yhteisen neuvottelun ja keskustelun merkityksen on iso. Ideologisesti ja arvomaailmaltaan viiden erilaisen puolueen yhteistyö hallituksessa ei ole niitä helpoimpia. Silti kyetään yhteistyöhön, kun asioista maltetaan ja jaksetaan keskenään keskustella ja hakea kompromisseja. Julkisuudessa ne neuvottelut ja yhteisen linjan hakemiset nimetään herkästi linjattomuudeksi tai takinkääntämiseksi. Todellisuudessa tässä maassa hallitusvastuussa olevat puolueet joutuvat aina tekemään kompromisseja ja hakemaan yhteistä linjaa muiden puolueiden kanssa. Yksikään puolue ei ole vuosikymmeniin saanut yli sataa edustajaa eduskuntaan.

Kunnallisessa päätöksenteossa ei ole hallitus-oppositioasetelmaa. Silti kuntapäättäjiksi valitut joutuvat neuvottelutaitojaan ja kompromissihalukkuuksiaan etsimään. Suomalainen puoluekirjo lisääntyy entisestä ja erilaisilla mielipiteillä varustautuneet ryhmät tulevat entistä useampiin valtuustoihin mukaan. Yhteinen linja on haettava neuvottelemalla ja keskustelemassa. Varmasti myös asioihin perehdyttäminen ja valmistelun osallistaminen tulee vaatimaan enemmän kuntien virkamiehiltä. 

Vaikka yhteisten asioiden hoito vaatii aikaa, on se myös antoisaa. Erilaisten mielipiteiden kirjossa huomaa itselle poikkeavissa ajatuksissa enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Se on sitä kasvamista yhteisten asioiden hoitoon.