Kolumni: Yhden feikkiuutisen tarina

Sisällöntuotossa tulee vastaan erilaisia toimeksiantoja. Muutamassa vuodessa olenkin saanut melko laajan kuva siitä, millainen suomalaisen sisällöntuotannon kenttä on ja miten raha siellä liikkuu. Kerronkin nyt yhden tyypillisen toimeksiannon kulun ja sen, kuinka feikkiuutinen syntyy.
Feikkiuutinen ei synny aina siksi, että venäläinen trollitehdas niitä tuottaisi. Itse asiassa toimeksiantoja tulee Venäjältä harvoin. Artikkeleita tilataan suomeksi Tanskasta, Maltalta, Ukrainasta ja esimerkiksi Filippiineiltä.
Koko ketju alkaa siitä, että ulkomaalainen ns. mainostoimisto alkaa tehdä linkkimyyntibisnestä. Se etsii suomalaisen sivuston, joka haluaa parantaa omaa hakukonenäkyvyyttään eli nousta Googlen haussa ja lupautuu parantamaan tulosta rahalla.
Sivusto etsii suomalaisen sivuston, joka haluaa tienata ja julkaisee artikkelin omalla alustallaan. Artikkelin kirjoittaa sisällöntuottaja, joka piilottaa asiakkaan sivuston linkin tekstiin. Artikkelin sisällöllä ei yleensä ole väliä. Se voi olla vaikkapa loma-aiheinen, vaikka linkki liittyisi vedonlyöntiin, lainoihin tai esimerkiksi CBD-hamppuun. Artikkeli julkaistaan, asiakas saa näkyvyyttä ja julkaisualusta rahaa. Kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Näin ei kuitenkaan tulisi olla, sillä sisällöntuottajalla on yleensä vapaus kirjoittaa melkein mitä vain. Täyteartikkelissa voi olla näkemyksiä, tarkistamattomia faktoja tai kehotuksia esimerkiksi huonojen lainojen ottamiseen. Sisältö voi olla täydellinen uutisankka tai feikkiuutinen.
Tiedän, että tällaista sisältöä julkaistaan monissa naapurikuntiemme lehdissä. Ymmärrän, että lehdet tarvitsevat rahaa ja linkkimyynti on hyvä bisnes. Usein artikkeli on merkitty vaikkapa sponsoroiduksi tai julkaistu arkistoon, mutta olen silti sitä mieltä, että riippumattoman median ei tulisi myydä itseään. Sanotaan, että ihmisten medialukutaito on huono. Onko se ihmekään, jos media sekaantuu yhä moniulotteisempiin liiketoiminnan muotoihin, joista ei tavalliselle kansalle hiiskuta.

Saana Vuoti