Kuulolaitetta ei tarvitse hävetä – Aarno Siltala on ollut huonokuuloinen syntymästään saakka

Aarno Siltala, 86, istuu olohuoneen sohvalla ja osoittaa korvassaan olevaa kuulolaitetta. Kyseinen laite on aivan uusi, ollut Siltalan käytössä vasta kuukauden verran. Siitä huolimatta se ei toimi kunnolla.

”Tämän laitteen roppuhomma epäonnistui. Sitä täytyy painaa sormella, että sillä kuulee hyvin”, harmittelee Aarno Siltala ja toteaa, että uusi kuulolaite täytyy käydä piakkoin taas Oulaskankaalla tekemässä.

Aarno Siltala on ollut syntymästään asti huonokuuloinen. Siihen aikaan ei vielä ollut olemassa nykyaikaisia kuulolaitteita.
”Muistan aina sen iltapäivän, kun pappilan rouva lähti käyttämään minua lääkärissä. Ulkona oli kaksi vanhaa miestä, jotka vaihtoivat vuoron perään torvia ja pitivät niitä korvansa päällä, jotta kuulivat, mitä toinen sanoi”, Siltala kertoo hymyssä suin.

Aarno Siltala syntyi sota-aikana ja joutui muuttamaan kolmivuotinaan sisarustensa kanssa Ruotsiin. Kotona Suomessa he pääsivät käymään vain välirauhan aikana.
”Vuonna 1948 tulin sitten Suomeen takaisin. Mutta menin myöhemmin takaisin Ruotsiin töihin 20 vuodeksi”.

Ensimmäisen oikean kuulolaitteensa Aarno Siltala sai ollessaan 14-vuotias. Silloin hän päätti lopettaa koulun ja meni töihin.
”Se oli tulitikkuaskin kokoinen laite. Kesällä pidin kuulolaitetta lippalakin alla ja talvella piti puseroon ommella tasku, jossa sitä pystyi pitämään. Ensimmäisen kuulolaitteeni kun sain, niin olihan se tosi mukava tunne, kun kuuli taas”.

Vanhemmiten Aarno Siltala tottui siihen, että hän joutuu pitämään aina kuulolaitetta korvassaan. Hän ei ymmärrä sitä, miksi kuulolaite voi olla monelle ihmisille niin suuri häpeän aihe.
”Itse opin siihen, että sitä pidetään aina ja sillä siisti. Ei sitä sitten enää huomaa. Oulaisissakin minulla on tuttuja, jotka vieläkin häpeävät käyttää kuulolaitetta. Se on ihan tyhmää”.

Aarno Siltalan arki sujuu leppoisaan tahtiin. Kuntoaan hän pitää yllä kotoa löytyvillä kuntolaitteilla. Kesäisin hän tykkää ajaa polkupyörällä.

”Pojalla on oma talo ja olen käynyt siellä joskus kesäisin pikkupuita tekemässä. Yritän touhuta aina jotakin. Jos sohvalle vain jää makaamaan, niin ei siitä enää ylös pääse”, Aarno Siltala muistuttaa.