Naistenmessuilla riitti ostettavaa ja maisteltavaa

Neljättä luokkaa käyvät Jutta Keränen ja Isla Leino istuvat pöydän takana, joka on tulvillaan erilaisia käsitöitä: helmikoruja, -rasioita, ja -pusseja, kirjanmerkkejä ja saunatuoksuja. Onpa siinä tarjolla myös maukkaan näköisiä suklaahippukeksejä. Kun katseen suuntaa pöydän alle, pilkottaa sieltä muutaman puusta tehdyn tontun päät. Tuotteitaan kaverukset myyvät naistenmessuilla, jotka pidetään Vihannin nuorisoseurantalolla. Tyttöjen lisäksi salissa omia luomuksiaan myy kymmenkunta muuta myyjää.
Kaverukset ovat käyneet myymässä tuotteitaan tätä ennen yhden kerran ja vastaanotto oli heti rohkaiseva. Myynnistä saamansa rahat kaksikko käyttää yleensä uusien helmien ostoon ja paljon muuhunkin. Kuten karkkiin.
”Joo, tietysti!”, huudahtaa Jutta.
”Minä en osta karkkia, vaan pistän rahat säästöön”, toteaa Isla.
”Niin minäkin”, myöntää Juttakin lopuksi.
Nuorisoseurantalon eteisestä kuuluu kauaskantoinen miehen ääni. Puhuja on Tauno Impola, joka on myymässä siskonpoikansa Jani Orajärven valmistamaa hunajaa. Kyseinen Kuhnurin mehiläistuote on perustettu vuonna 2018 Orimattilassa. Tauno Impola kertoo olevansa ensimmäistä kertaa tuote-esittelijänä ja hyvin mies on työtehtävänsä omaksunut. Naistenmessuja on takana vain parisen tuntia, ja hunajapurkkeja on mennyt kaupaksi jo kymmenkunta.

Keittiön puolelta leijailee herkullinen makkarakeiton tuoksu. Soppakauhan varressa oleva nuorisoseuran messuvastaava Minna Murtoperä kertoo, että naistenmessuja on järjestetty Vihannissa jo kymmenen vuotta ja joka kerta kävijöille on tarjolla maksua vastaan maittava ruoka. Joulun aikaan pidettävissä joulumyyjäisissä tarjolla on yleensä karjalanpaistia kaikkien jouluun liittyvien laatikoiden kera.

Tämänkertaiset naistenmessut oli tarkoitus järjestää jo viikko sitten, mutta päällekkäisyyksien vuoksi ajankohta siirtyi viikkoa myöhemmäksi. Murtoperän mukaan naistenmessuilla käy yleensä vaihteleva määrä ihmisiä.
”Nyt sali ei ole täynnä myyjiä, mikä johtuu syysloman alkamisesta. Valmistettavan ruuankin määrää piti vähentää. Tavallisesti ruokaa on tehty 50 hengelle, mutta nyt vain 30 hengelle”.
Minna Murtoperän mukaan Vihannin nuorisoseura haluaa järjestää naistenmessut joka vuosi, koska kylällä ei muuten tapahtuisi mitään. Ja pitäähän nuorisoseurantalon lämmityskustannuksetkin jollakin kattaa. Vihannin kylän kehityksestä Murtoperällä ei ole kovin mairittelevaa sanottavaa.
”Kuoleva paikka tämä on. Paljon on palveluja loppunut. Harmi kyllä kyläläisten kannalta. Kauppakin muuttui S-marketista Saleksi, mikä näkyy heti hinnoissa. Terveyspalvelut heikkenevät, vaikka väki vanhenee ja niitä palveluita tarvittaisiin enemmän”, harmittelee Minna Murtoperä.

Vaikka Vihannin kylän palveluvalikoima supistuu, riittää onneksi nuorisoseurantalolla aktiivista toimintaa.
”Nyt on tulossa yhdet häät ja karaoketanssejakin järjestämme aika ajoin. Lisäksi tätä käytetään hautajaisten jälkitarjoilupaikkana sekä kokouksia varten”, kertoo seuran rahastonhoitaja ja sihteeri Pauliina Ollikainen.