Perhe katosi

Olen pohtinut, miten kymmenhenkinen perhe voi kadota jäljettömiin tässä maassa tai tästä maasta. Miten totaalinen katoaminen pitäisi tehdä? Olisiko mentävä autoilla Haaparannasta yli Ruotsin puolelle ja sieltä edelleen lentäen mutkan kautta Yhdysvaltoihin? Tämä ajatus heräsi, kun käsittääkseni usalainen juristi sanoi perheen katoamiseen sanansa.
Toisaalta voiko niin iso perhe vielä piileskellä Suomessa niin, ettei heitä löydetä. Sitä on vaikea uskoa. Ajattelen, että Ruotsissa tai Norjassa jo voisi kadota perhekin kuin synnin sumuun. Aika vaikeaa se kuitenkin olisi varsinkin nyt, kun heidät on poliisin toimesta etsintäkuulutettu.

Iso perhe tarvitsee elämiseen paljon rahaa. Jos sosiaaliavustusrahoja ei Suomesta makseta, niin korvaukset ovat naapurimaissa ehkä paremmat, mutta miten ne sieltäkään saisi. Pitäisikö elää väärennetyillä nimillä? Elääkö perhe sitten vapaaehtoisten avustamana tai onko perheen isällä tai äidillä palkkatuloja?
Lehtitietojen mukaan lapsilla on ollut ainakin joskus suomalainen kotiopettaja, joka on myös kertomansa mukaan majoittanut liikkuvaa perhettä.
On myös haastateltu molemmin puolin lasten isoisiä. Isoisillä ei ollut tietoa perheen olinpaikasta, eikä ainakaan toinen ollut kuullut lehtitiedon mukaan heistä vuosiin.  Toinen lasten isoisä oli huolissaan viranomaisten toimenpiteistä ja piti niitä käsittääkseni liiankin kovina.
Käsittääkseni poliisi etsii perhettä sen takia, että he hakivat lapsensa huostaanotosta tai sijaisperheestä pois.
Rikos ei vaikuta kovinkaan suurelta, jos vanhemmat hakevat lapsensa tykönsä. Tätä viranomaisten koventunutta etsintää rouva Kraftin isäkin julkisuudessa hieman paheksui.
 
Olen seurannut aikaisemmin yhtä huoltajuuskiistaa, johon kaksi oululaista nuorta sosiaalityöntekijää tuli arvioimaan huollettavien lasten kotioloja. Lapset asuivat äitinsä kanssa kauniissa vanhassa talonpoikaistalossa, jossa oli vesijohto ja vessa, mutta kylpeminen tapahtui pohjalaistalon viereisessä hirsihuvilassa. Vanha talo oli juuri sellainen, jossa itse kukin haluisia asua. Sosiaalityöntekijöiden mielestä se ei ollut lapsille asumiskelpoinen!
Tuntemani huppujuristi on kertomansa mukaan taistellut sosiaalityöntekijöiden ”viemiä” lapsia takaisin vanhemmilleen ja voittanut.  Prosessi oli ollut vaikea ja kestänyt kauan.
On totuuden mukaan myös kerrottava, että yleensä sosiaalityöntekijät tekevät hyvää työtä ja auttava perheitä. Ylilyöntejä kuitenkin sattuu, kun on paljon valtaa.
Olen myös pohtinut, miltä lapsista tuntuu kasvaa viranomaisia pakoilevina. Onko heillä yhtään perheen ulkopuolista kaveria tai mahdollisuutta harrastuksiin. Jos ei ole, niin miten se vaikuttaa heidän tulevaan elämäänsä? Onko vanhemmilla sittenkään oikeus riistää lapsiltaan ystäviä ja harrastuksia?
Olen varmaan senkin takia pohtinut tämän suurperheen laajaa julkisuutta saamaa katomaista, koska heillä on käsittääkseni sukuyhteys Ylivieskaan.