Sitä syntymäpäivää en unohda koskaan
Torstainen kauppapäivä on takanapäin. Tilma Mäyrä täyttää ruuilla Valonkujalla sijaitsevan asuntonsa jääkaapin ja istahtaa tuoliin istumaan. Porinakaveria Tilma Mäyrällä ei enää ole. Hänen miehensä Heikki nukkui pois 10.8.2022. Viimeiset puoli vuotta ovatkin olleet Mäyrälle uuden opettelua.
”Niin kauan oltiin kuitenkin mieheni kanssa yhdessä. Yhteensä 62 vuotta”, hän toteaa.
Tulevana sunnuntaina vietetään kansallista kaatuneitten muistopäivää. Silloin lasketaan kukkaseppeleet Suomen sodissa kaatuneiden miesten ja naisten haudoille. Tilma Mäyrälläkin on henkilökohtaisia kokemuksia sota-ajasta. Hänen isänsä kaatui talvisodassa muutama päivä ennen välirauhan solmimista. Vuonna 1937 syntyneellä Tilmalla on isästään vain vähän muistoja jäljellä.
”Muistan, että isä kantoi minua aina reppuselässä, kun kävelimme Lokan keskustaan. Kotimme oli niin syrjässä”.
Kun perheen pää oli poissa, joutui Tilman äiti kouluttamaan itsensä ammattiin. Hän meni talouskouluun ja Tilma joutui puoleksi vuodeksi lastenkotiin. Hän oli silloin neljävuotias.
”Sen siitä vain muistan, että panin äidille kovasti vastaan, kun minun piti mennä lastenkotiin. Mutta nähtävästi tyydyin lopulta kohtalooni, kun en muuta muista. Lopulta äiti pääsi koulusta ja pääsi kokiksi Vuotson kylälle majataloon. Siitä alkaa omakin muistini toimia”.
Elämä Sodankylässä jatkui entisellään aina siihen asti, kunnes jatkosota puhkesi ja Tilma sekä hänen äitinsä joutuivat lähtemään evakkoon. Mukaan pakomatkalle lähtivät myös äidin sisko lastensa kanssa.
”Saksalaiset toivat meidät Rovaniemen asemalle ja siitä meidät lastattiin härkävaunuihin”.
Härkävaunuista Tilma muistaa vaunujen keskellä olleen kaminan. Jokaisella oli mukanaan eväspaketteja pitkää matkaa varten.
”Sitten siellä oli ämpäreitä ja kippoja, joihin tarpeet tehtiin ja ne tyhjennettiin aina kun jossakin pysähdyttiin. Ei se hääviä matkantekoa ollut. Tosin minun samanikäinen serkkupoikani tykkäsi matkasta hirveästi ja sanoi koko ajan, että tämä se vasta mukavaa on”, Tilma hymyilee.
Lopulta evakkomatka päättyi Ylivieskan asemalle. Linja-auto otti matkalaiset kyytiinsä ja kuljetti heidät kirkkoon. Kirkko oli kuitenkin tupaten täynnä ihmisistä, eikä leposijaa löytynyt sieltä millään. Onneksi keskustan koulussa oli vielä tilaa ja Mäyrän perhe pääsi majoittumaan sinne.
”Majoituimme yhteen luokkaan. Meille annettiin patjat, joilla pystyimme nukkumaan”.
Ajan kuluessa evakkoon lähteneet ihmiset löysivät itselleen pysyvän asuinpaikan. Niin kävi myös Tilmalle, hänen äidilleen ja serkuille. He pääsivät Ylivieskan Kivelässä sijainneeseen taloon. Vastaanotto oli kuitenkin kaikkea muuta kuin lämmin.
”Kivelän mummu oli niin vihainen, kun purki meidät talon eteen. Hän sanoi, että olen aina sanonut, ettei tänne saa lapsia tuoda ja tuollainen lauma nyt sitten tuli. Meitä oli yhteensä neljä lasta, kun äidin siskolla oli kolme lasta. Kun mummu siitä vihdoin sitten suopui, sanoi hän, että siivojahan te olette, kyllä teidän kanssanne pärjää”.
Oulaisiin Tilma Mäyrä muutti siinä vaiheessa elämäänsä, kun hän sai siivoojan paikan Oulaisten parantolasta. Myöhemmin hän tapasi Soihtulassa tulevan miehensä Heikin, ja yhteinen elämä oli tarkoitus aloittaa Heikin kotitilalla Matkanivassa.
”Ensimmäinen talvi meni kuitenkin vielä Urjalassa, jossa mieheni oli metsätöissä ja minä taloudenhoitajana kartanossa. Mutta sitten Heikin vanhemmat kirjoittivat meille ja pyysivät palaamaan takaisin Oulaisiin, tai muuten he olisivat joutuneet myymään kotitilansa. Me muutimme takaisin Oulaisiin ja ostimme tilan Matkanivasta”.
Matkanivassa pariskunta eli aina siihen asti, kunnes Heikin terveys meni liian huonoksi ja tilan karja piti lopettaa. Nyt Tilma Mäyrällä on menossa seitsemäs vuosi Oulaisten keskustassa.
Vaikka sotaorpona eläminen oli kaikkinensa kovaa elämää, jäi siltä ajalta Tilmalle myös iloisia muistoja. Yhteen niistä liittyy eräs syntymäpäivälahja Ruotsista.
”Minulla oli Ruotsissa kummeja, joilta sain postissa aina jouluna ja syntymäpäivänä kuivaruokaa ja vaatteita sekä leluja. Yhtenä syntymäpäivänä ajoi vanha postisetä hevosella kovaa vauhtia talon pihaan ja tuli ison paketin kanssa sisälle. Postimies sanoi, että aukaiskaa heti tuo paketti, sen sisällä on kissa. Se on huutanut koko matkan. Avasimme kiireesti paketin kääreet ja sisältä paljastuikin itkevä nukke. Se oli vaan pyörähtänyt vatsalleen ja alkoi itkeä, kun paketti tärähti”, nauraa Tilma Mäyrä.
