Vaalit on käyty
Historian ensimmäiset hyvinvointialuevaalit on käyty. Niin kuin yleensä, nytkin vaalien tulokseen on pettyneitä, yllättyneitä ja innostuneita onnistujia. Nämä uudet vaalit eivät tehneet tästä poikkeusta. Kiukuttelijoita vaalituloksesta löytyi kuitenkin yllättävän paljon. Populismi ei ihmisten peruspalveluista puhuttaessa toiminutkaan.
Aluevaltuutettujen työ alkaa heti. Tuskin muste on ehtinyt äänestyslapuista kunnolla kuivua, kun aluevaltuutetut kokoontuvat ensimmäiseen seminaariin tällä viikolla. Valmistelulla on kova työ saada uudet valtuutetut hahmottamaan koko suuren ja maantieteelliseltä mitalta laajan maakunnan palvelutarpeet ja sirpaleisen palvelutarjonnan. Valtuutettujen on ymmärrettävä ison maakunnan ominaisuudet niin Kalajoelta Kuusamoon kuin Reisjärveltä Ouluun. Vain siten pystyy kokomaan päätöksillä koko maakunnan palvelut yhteen organisaatioon ja yhden valtuuston käsiin.
Eroja löytyy ja niitä löytyy paljon. Väestö on eri-ikäistä, palvelutarve on erikokoista ja kunnan asukasluvutkin ovat omaa luokkaansa. Moninaisen palvelutarpeen hahmottaminen ja siihen vastaaminen rajallisten rahojen asettamassa paineessa aiheuttaa varmasti tulevissa valtuutetuissa pettymyksiä. Kaikkea kivaa ei voi saada joka paikkaan. Ei edes Ouluun.
Hajautetusta palveluverkosta on vaalien alla ollut paljon puhetta. Lähipalvelut ovat niitä palveluita, joita me kaikki jossain vaiheessa tulemme tarvitsemaan. Ei ole mitään realismia siinä, että paloasema on sadan kilometrin päässä. Kyllä se sauna palaa ennen kuin se paloauto sinne sieltä ehtii. Myös terveyspalvelut pitää löytyä läheltä. On kiistaton tosiasia, että ennaltaehkäisyn ohella riittävän ajoissa annettu oikea hoito on kaikkein halvinta veronmaksajille. Siinä ei keskitetty palveluverkosto kyllä silloin säästöjä tuo.
Oulaskankaan asema on tulevassa hyvinvointialueessa turvattu. Siltikään ei ole päivänselvää, ettei sen olemassaoloa tarvitsisi puolustaa. Maakunnassa on täällä etelälaidalla jouduttu aina puolustamaan alueen palveluita. Niin varmasti uusissa hyvinvointialueissakin. Mikään ei estä myöskään Oulaskankaan sairaalan palveluita lisäämään. Sekin on alueelta valittujen valtuutettujen mahdollisuuksissa.
Maakunnasta valittiin uuteen valtuustoon enemmistö. Tarvittaessa Oulusta pystytään palveluita siirtämään myös maakuntaan, jos se on koko maakunnan etu. Tarpeeton hajauttaminen maakuntaan on yhtä typerää kuin keskittäminen maakunnan keskuskaupunkiin. Kokonaisuuden hahmottamisessa ja kaikkien maakunnan asukkaiden edun valvominen ei kyläpolitikoinnilla onnistu.
Uudistus antaa mahdollisuudet toimintatapojen uudenlaiseen tarkasteluun. Johtajuus, tehtävien tehokkaampi toteuttaminen ja vanhojen kankeiden toimintatapojen romuttaminen on uudistuksen tässä vaiheessa helpointa tehdä.
Raskasta johtoporrasta ei tarvitse rakentaa. Eikä palveluita keskittää. Tiukkojen määrärahojen raameissa on paljon muitakin tehokkaampia tapoja, joilla vähät rahat tässä uudistuksessa saadaan riittämään. Sekään ei onnistu ilman yksityisiä yrittäjiä eikä kolmannen sektorin palveluita. Niitä ei ole tässä uudistuksessa vara unohtaa.
Aluevaltuutetun työ alkaa osaltani. Lämmin kiitos teille kaikille äänestäjilleni!