Varkaat iskivät Matkanivan kylätalolle
Varkaat iskivät Matkanivan kylätalolle maanantain ja tiistain välisenä yönä. Matkanivan kyläyhdistyksen sihteeri Sinikka Mattila kertoo, että heillä oli ollut kylätalolla kokous maanantai-iltana. Hän oli palannut kylätalolle tiistaina aamulla kello 10 aikaan ja huomannut, että kylätalon sisään oli murtauduttu ikkunan kautta. Sisällä tavaroita oli heitelty lattialle ja sieltä oli anastettu videotykki, kannettava tietokone, monistuskone sekä käteiskassa, jossa rahaa oli muutama sata euroa.
Sinikka Mattilan mukaan kylätaloon ei ole aikaisemmin murtauduttu. Ulkovarastossa pitkäkyntisiä on sen sijaan joskus käynyt.
”Silloin, kun varastossa ei ollut vielä lukkoa, vietiin sieltä kerran ruohonleikkuri”.
Sinikka Mattilan mukaan kyläyhdistyksessä on ollut jo puhetta, että rakennuksen yhteyteen hankitaan valvontakamerat.