Asuntolauantai herätti keskustelun Oulaisten tulevaisuudesta  

Miten vanhojen kiinteistöjen arvo saadaan nousuun? Miten varmistetaan asuntolainan saanti, ja miten naapurisuhteet vaikuttavat kodin turvallisuuteen? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittiin Jedun liiketalouden yksikössä järjestetyssä Asuntolauantai-tapahtumassa. Lions Club Oulaisten järjestämä tapahtuma kokosi viime lauantaina kuntalaisia, yrityksiä ja asiantuntijoita yhteen. Päivän pääteemana loisti korjausrakentaminen, jonka avulla halutaan nostaa remonttia kaipaavien kohteiden arvoa ja käyttöikää.   

Tapahtuman tavoitteena oli herättää keskustelua siitä, miten Oulaisiin saataisiin houkuteltua paluumuuttajia sekä monipaikkaista asumista suosivia väestöryhmiä, kuten etätyöntekijöitä, senioreita ja kakkoskodin kunnostajia.  

Asiantuntijapaneelia luotsasivat juontajat Arto Hintsala ja Mikko Pienipaavola. Paneelissa nähtiin laaja kokoonpano osaamista: Paavo Koskela, Ossi Laakso, Mika Korkia-Aho, Tuula Aitto-Oja, Veijo Alavaikko, Tuomo Vähäsarja sekä Jaakko Sorvoja. Keskustelu käynnistyi kuntotarkastuksen tekemisestä ja sen pohjalta toimimisesta.   

Kuntalaisilta oli nostettu esiin huoli siitä, että vanhoihin rakennuksiin on vaikea saada lainaa. Paneelissa todettiin, että rahoituspäätöksissä huomioidaan tiukasti asiakkaan maksukyky, sillä ihmiset ovat velkaantuneet moneen suuntaan. Myös asuntojen hintojen lasku vaikuttaa kohteiden arvoon vakuutena.   

Kaupungin rakennusten huomioimista kommentoi Tuula Aitto-Oja. Hänen mukaansa kaupungissa tulisi näkyä historian kerroksellisuus siten, että jokaiselta vuosikymmeneltä olisi edustettuna rakennuksia. Aitto-Oja kritisoi, ettei historiaa tällä hetkellä huomioida tarpeeksi hyvin. Purkuun on päätynyt rakennuksia, jotka olisi voitu korjata.   

Keskusteluiden välillä oli hyvä aika kierrellä paikallisten yrittäjien pöytiä.

Kodinturvallisuuden kehitystä viimeisen kymmenen vuoden ajalta valotti Veijo Alavaikko. Hän totesi, että ihmiset kiinnittävät nykyään asumisturvallisuuteen enemmän huomiota. Asuntomurrot ovat vähentyneet, mikä johtuu pitkälti siitä, että ihmisten ymmärrys ennaltaehkäisevistä toimista on parantunut. Alavaikko nosti esiin tärkeän ohjeen, että hyvät naapurisuhteet ennaltaehkäisevät asuntomurtoja, riitoja sekä meteliin ja eläimiin liittyviä ongelmia. Poliisin virallinenkin neuvo on pitää hyvät välit naapuriin, jotta ongelmiin voidaan puuttua ajoissa oikeilla käytösmalleilla. Poliisi kutsutaan paikalle vasta silloin, jos tilanne sitä vaatii.   

Rakennusliike Sorvoja Oy:n Jaakko Sorvoja toi esille käytännön esimerkkejä onnistuneesta uudelleen rakentamisesta. Oulaisissa yritys on saneerannut muun muassa yläkoulun ja Juho Oksan koulun. Asuntokohteista Sorvoja Nosti esiin Oulaisten kuusikerroksisen kerrostalon, jonka saneerauksella saatiin rakennukselle pitkästi elinaikaa lisää.   

Elinvoiman säilyttäminen vaatii kuitenkin muutakin kuin seiniä. Tuomo Vähäsarja painotti palveluiden merkitystä.  

“Meidän täytyy pitää huolta siitä, että täällä on yrityksiä ja palveluja enemmän. Tänne muuttavat odottavat, että paikkakunnalta löytyy kauppoja, työpaikkoja sekä erikoisliikkeitä”, Tuomo Vähäsarja korosti. 

Yleisö pääsi lopuksi osallistuman keskusteluun kysymällä panelisteilta kysymyksiä. Esille nostettiin muun muassa kiinteistöjen kunnossapito-ohjelmien seuranta. Tähän Ossi Laakso vastasi, että jokaisella kiinteistöllä on oma kiinteistönhoitajansa ja avuksi kehitetään digitaalista ohjelmaa, sillä suuressa kiinteistömäärässä on paljon muistettavaa.   

Yleisöstä myös kysyttiin asukkaan oikeusturvasta tilanteessa, jossa asuntoyhtiö menee konkurssiin. OP Jokilaakson toimitusjohtaja Mika Korkia-Aho ei osannut vastata kysymykseen juridiselta kannalta, mutta Tuomo Vähäsarja tiivisti todellisuuden suoraan.   

“Jos yhtiö menee nurin, osakkeenomistaja joutuu lähtemään asunnostaan. Näin se yksinkertaisesti menee.”   

Lopuksi yleisöstä esitettiin pyyntö, että alueella satsattaisiin enemmän maaseutuun, sillä maaseutu pystyy nostamaan alueen arvoa paljon enemmän kuin ajatellaan. Samanlaisia keskusta-alueita on maassa paljon, mutta elinvoimainen maaseutu on aito valttikortti.   

Takaisin Jutut -sivulle