Cobrat sai revanssin Huskeista
Cobrien ja HaU Huskien miehet kohtasivat tälle kaudelle kolmatta kertaa III-divarin runkosarjassa. Kahdessa aiemmassa Oulaisissa pelatussa ottelussa Huskit ottivat voiton kummassakin kohtaamisessa, joten Cobrilla oli näytön paikka perjantai-iltana pelatussa vierasottelussa. Cobrilla tässä ottelussa oli enää panoksena kunnia, kun taas Huskeilla oli vielä täysi mahdollisuus parannella asemiaan sarjataulukossa tulevia playoff-pelejä ajatellen.
Cobrat ovat kärsineet kauden mittaan monessa ottelussa lievästä miehistövajeesta. Tähän peliin lähdettiin kuitenkin neljän kentän voimin. Haapavetiset eivät olleet siinä suhteessa pekkaa pahempia; heilläkin rosteri pullisteli äärimmilleen täytettynä. Lisäksi kiekkoiltaan toivat tunnelmaa paikalle saapuneet reilut kolmesataa katsojaa.
Cobrien peli oli vahvaa lähes läpi koko ottelun. Avauserässä Topi Anttila iski ylivoimamaalin, Juho Epäilys viimeisteli toisen ja Nuutti Yliniitty nosti henkeä entisestään tekemällä alivoimamaalin Huskien verkkoon. Toisessa erässä Aleksi Viirelä laukoi tilanteeksi jo 0-4, kunnes Huskien Jere Aakko onnistui rikkomaan kuparisen. Tämän jälkeen nähtiinkin ehkäpä tälle kaudelle koko sarjan näyttävin maali: Timi Jylkkä nousi siniviivalta, luisteli Huskien puolustuksen läpi hienojen vartaloharhautusten avulla, ja nakkasi kaiken kruunuksi kiekon mailan rystypuolella maaliverkon perukoille! Tämän jälkeen Huskit näkivät parhaaksi vaihtaa maaliin Elias Tuomaalan tilalle kokeneen Pasi Parviaisen.
Päätöserän avauspuoliskolla Cobrien Eki Eilo otti jäähyn estämisestä ja heti perään Eeli Erkkilä sai kaksiminuuttisen epäurheilijamaisesta käytöksestä. Huskit rankaisivat tästä tekemällä toisen maalinsa ylivoimalla. Hetken kuluttua haapavetiset tulivat jo kahden maalin päähän tasakentillä. Cobrat olivat tämän jälkeen ahtaalla, kun kaksiminuuttisia lankesi lisää istuttavaksi vielä kahteen kertaan. Cobrien otteissa säilyi kuitenkin varmuus ja huolellisuus, eikä takaiskuja enää tullut.
Vahvan iltapuhteen pelannut Juho Epäilys teki Cobrien kuudennen ajassa 53:52, ja kun Ville Waara heilautti vielä verkkoa pelin loppupuolella, niin lukemat olivat pelin loputtua Cobrille selkeääkin selkeämmät 3-7.
Kaikkinensa tämä ottelu oli mainio osoitus siitä, että Cobrat pystyisivät tällaisella esityksellä lyömään minkä tahansa joukkueen tässä sarjassa. Vahva usko omaan tekemiseen ja levollisuus pelin ongelmakohdissa kantavat pitkälle. Kun vielä tähän lisätään tasavahvat kentälliset, niin lopputulema on vääjäämättä hyvä.
Varmoin ottein Cobrien maalia vartioineelle Petri Heinoselle merkittiin 32 torjuntaa. Huskien Elias Tuomaalalle torjuntoja kirjattiin 19 ja Pasi Parviaiselle 20 kappaletta.
Cobrat pelaavat tälle kaudelle vielä yhden ottelun Kiilojen vieraana Haapajärvellä. Sarjajumbo Kiilat on parantanut peliään loppukautta kohden, joten halpoja pisteitä ei Cobrille ole Haapajärveltä tiedossa tulevana lauantaina.