Cobrille kauden avauspisteet

200-päinen kotiyleisö sai vastinetta rahoilleen, kun Cobrat vei maali-iloittelun nimiinsä Haapaveden Urheilijoita vastaan.

Oulaisten jäähallissa oli perjantai-iltana tunnelma katossa, kun Cobrat kohtasivat Haapaveden Urheilijoiden joukkueen miesten III-divisioonan ottelussa. Peliä seuraamaan tulleille 200 katsojalle oli tarjolla divarikiekkoa parhaimmillaan. Lopputuloskin oli kotiyleisön mieleen, sillä Cobrat vei paikallisväännön nimiinsä loppulukemin 7-5.

Avauserässä Cobrat hallitsivat peliä luoden painetta HaU:n maalille. Huskimaalin verkko heilahtikin kolmeen kertaan, kun puolestaan Cobrien maalivahti Petri Heinonen päästi vain yhden maalin taaksensa. Toisessa erässä Cobrat sitten keskittyivätkin jäähypenkillä istumiseen pelin kustannuksella. HaU hyödynsi tämän ja maalasi kahdesti ylivoimalla. Erän lopussa tulostaululla seisoivat tasalukemat 3-3.

Päätöserässä sitten mentiinkin vauhdilla päästä toiseen. HaU onnistui maalinteossa paremmin ja oli vielä viisi minuuttia ennen päätössummeria 4-5 johtoasemassa. Tässä vaiheessa Cobrat saivat puhallettua uutta pontta otteisiinsa ja vyöryttivät peliä kerta toisensa jälkeen vastustajan maalille. Tuloksena oli kolmen maalin kimara, joista viimeisen heitti tyhjään maaliin Cobrien Lauri Pihlajaharju HaU:n yrittäessä tasoitusta kuudennen kenttäpelaajan avulla. Cobrat ottivat näin kauden avausvoiton maalein 7-5.

Maalinteossa Cobrista onnistuivat kahdesti Lauri Pihlajaharju (2+0) ja Konsta Saari (2+0). Kertaalleen maaliverkkoa heilauttivat Topi Mäyrä (2+1), Juho Epäilys (1+0) ja Nuutti Yliniitty (1+0). Lisäksi syöttöpisteitä kuittasivat Topi Anttila, Antero Silvasti ja Santtu Konu yhden mieheen.

Petri Heinoselle tilastoitiin 22 torjuntaa ja perjantai-illan kiekkosateessa seisseelle HaU:n Kalle Vuolteenaholle 58 kappaletta. Otteluisäntänä toimineen Parturi-kampaamo Tyylin Raimo Räisänen palkitsi pelaajapalkinnolla Cobrista Topi Mäyrän ja vieraista Iiro Kärkölän. Tulevana viikonloppuna Cobrien miehistä kohtaa Oulun Linnanmaalla Laser HT Akatemian.

Takaisin Jutut -sivulle