Mainos

Elsa Pyy ammentaa voimansa luonnosta

”Astun verkalleen polkua kaitaa, pajut alleen jo peittävät sen. Tämä polku vie Piipsjärven rantaan, näen kuvani peilistä sen. Näen leikkipaikat lapsuuden, tunne rinnassa ihmeellinen. Muistan silloin päiviä nuoruuden ja silmiini saan kyyneleen. Kotiseutu ei koskaan unhoon jää, muistan aina rannat nää. Rantakoivun alle kun istahdan, surut murheet pois unhoitan. Siinä istuessa nään jälleen kaiken, viljapellot ja lakeuden sen. Tuon kaiken, minkä mä silmiini saan, näki pappani aikoinaan. Täällä synnyin ja täältä myös kasvoin. Täältä ystävät itselleni sain. Täältä pois en lähde, tänne jään, kunnes saavutan matkani pään”.

Tämä Tuula Haapakankaan kirjoittama runo sanoittaa hyvin Piipsjärvellä syntyneen Elsa Pyyn elämän. Vaikka hän ehti asua nuoruudessaan välillä toisellakin paikkakunnalla, oli päätös palata takaisin kotikonnuille lopulta helppo tehdä. Nyt Elsa Pyy viettää eläkepäiviään kotitilallaan yhdessä siskonsa Liisan ja veljensä Eskon kanssa. Hän on huomannut, että vaikka ikää kertyy joka vuosi lisää, ei se tarkoita sitä, etteikö kotona voisi pärjätä vielä pitkään: Naapurin isäntä hoitaa sujuvasti tilan raskaammat maatyöt ja Elsa Pyyn harteille on sisarusten kanssa jäänyt puutarhasta ja kasvimaasta huolehtiminen. Eskon ja Liisan hoitoon apua saadaan Oulaisten kotihoidosta ja terveyskeskuksesta.
”Silmäni ovat avautuneet ja olen ymmärtänyt sen, ettei meidän todellakaan ole pakko muuttaa täältä pois. Saamme apua moneen asiaan. Niin kuin tuossa runossa sanotaan, taidamme mekin olla niitä, jotka elävät täällä loppuun asti”, toteaa Elsa Pyy hymyssä suin.

Vaikka matkan varrelle on mahtunut ilon, onnen ja raskaankin surun kyyneleitä, ovat läheiset ihmiset, luonto ja seurakuntayhteys olleet Elsa Pyyn voiman lähteenä vuosikymmenten ajan. Hänen vanhempansa opettivat kirkkopolun ja iltarukoukset lapsilleen heti pienestä pitäen. Jumalanpalveluksessa Pyyt kävivät ainakin jouluisin ja kesäisin, mutta hengellisiä ohjelmia ja musiikkia kuunneltiin radion ilmestyttyä taloon sitäkin useammin.
”Meillä pidettiin myös seuroja ja kinkeritkin kiersivät talosta taloon”.
Koronapandemian takia on Elsa Pyyn edellisestä jumalanpalveluksesta kulunut jo vuosi. Onneksi tilaisuuksiin on pystynyt osallistumaan tauon aikana kotoa käsin. Vaikka nettilähetysten seuraamisen houkutus on suuri jatkossakin, ei se ole sama asia kuin oikeassa jumalanpalveluksessa oleminen .
”Eihän kotona pääse osallistumaan ehtoollisellekaan”, hän muistuttaa.
Elsa Pyy on ollut läpi elämänsä aktiivinen seurakuntalainen, vaikka itse ei tätä luonnehdintaa allekirjoitakaan. Seurakuntatyön näkyvintä osaa ovat olleet erilaisten tapahtumien järjestäminen Piipsjärvelllä.
”Honkamajan kauniissa luonnossa olemme järjestäneet muun muassa metsäkirkkoja, luontopolun ja kynttiläkirkon. Yhteisvastuutapahtumia on pidetty Piipsjärven rannalla ja koululla. Kauneimmat joululaulut on ollut odotettu tilaisuus lähetystyön hyväksi Honkamajalla”.

Elsa Pyy on toiminut vapaaehtoisena seurakunnan diakoniatyössä vuosien ajan ja tykännyt työstä todella paljon. Yksi tärkeimmistä diakoniatyön järjestämistä tilaisuuksista on ollut jo pitkään Lämmin pata -ruokailu.
”Diakoniatyön kautta olen ymmärtänyt, kuinka paljon meillä oikeasti on apua tarvitsevia ihmisiä. Ei tarvitse mennä kauas tekemään sitä työtä ymmärtääkseen asian. Lämmin pata -tilaisuudet ovat olleet todella ihania, koska sinne ihmiset ovat voineet jäädä juttelemaan keskenään. Siellä ei erotella, oletko köyhä vai rikas”.
Kaiken perusta on Elsa Pyyn elämässä ollut luonto ja sen kunnioittaminen. Heidän tilallaan on viljelty peltoja ja kasvatettu karjaa. Työtä on tehty luonnon kanssa sopusoinnussa. Kädet on ristitty ja pyydetty siunausta vuoden sadolle. Vaikka Elsa Pyy on tehnyt oman työuransa terveydenhuollossa, on hän nähnyt läheltä veljiensä ja sisarensa kautta, kuinka arvokasta työtä maanviljelijät ovat tehneet ja tekevät edelleen.
”Mielestäni maanviljelijät eivät arvosta tarpeeksi omaa ammattiaan, vaikka todellisuudessa he ovat moniosaajia. Jos maanviljelijät eivät olisi ympäristöämme hoitaneet, niin miltä se tällä hetkellä näyttäisi. Pellot ja ojan pientareet olisivat pajukkoa täynnä”.
”Ikääntyessä on aikaa ja mieluisaa muistella vaiherikasta, työntäytteistä ja kiireistäkin elämää. Syvä kiitollisuus täyttää mielen. Kiitosvirren 341 välityksellä voi veisata kiitoksen Taivaalliselle Isällemme, joka on auttanut ja viitoittanut elämämme”.

Takaisin Jutut -sivulle