”Hoppee ei oo häppee” – Antti Kalapudakselta huippukausi Saipassa

Miesten jääkiekon SM-liigan finaalipelit saatiin viime viikon lopulla päätökseen, kun Kuopion Kalpa otti ratkaisevan neljännen voiton Lappeenrannan Saipasta. Mestaruus oli Kalpalle seurahistorian ensimmäinen. Myös Saipalle hopea oli sen paras saavutus SM-liigassa.

Lappeenrannan Saipan riveissä viiletti oulaistelaislähtöinen Antti Kalapudas. Muutaman päivän pureskelun jälkeen kirvelevä jatkoaikatappio painoi vielä miehen takaraivossa.
”Totta kai pettymys on suuri, kun niin lähelle päästiin”, tunnustaa Antti Kalapudas.
Ottelusarjan ratkaisu piili Kalapudaksen mukaan siinä, että Kalpa pystyi voittamaan kolme viimeistä peliä putkeen, vaikka Saipa oli hänen mukaansa kahdessa viimeisessä kohtaamisessa pelillisesti hieman niskan päällä.
”Mutta jos kotona et sitten voita yhtään peliä, et voi voittaa myöskään mestaruutta”, hän muistuttaa.

Mistä kotona ”konttaaminen” sitten johtui? Antti Kalapudaksen mukaan syy ei ollut ainakaan joukkueen liiassa jännittämisessä kotikaukalossa.
”Kalpa oli vaan niin hyvä. Se on luisteleva ja töitä tekevä joukkue, jonka pelitapa on hyvin toimiva”.

Kukaan jääkiekkoa vähääkään seuraava ei uskonut ennen kauden alkua, että Lappeenrannan Saipa komeilisi runkosarjan jälkeen sijalla viisi ja taistelisi loppuun asti kultamitaleista. Niinpä vanhaa sanontaa mukaillen voidaan sanoa, että ”hoppee ei oo häppee”, ja Saipan riveissä saadaankin olla hyvin ylpeitä siitä, miten kausi kokonaisuutena meni. Henkilökohtaisella tasolla tämä vuosi oli nappisuoritus Antti Kalapudaksen pelaajauralla.

”Runkosarjassa syntyivät omat piste- ja maaliennätykset. On sitä ilmeisesti tullut jotakin tehtyä oikein”, Kalapudas miettii.
Oma osuutensa Kalapudaksen hyvässä pelivireessä oli Saipan päävalmentajalla Raimo ”Raipe” Helmisellä.

”Raipe on hyvä valmentaja, jonka alaisuudessa on helppo pelata. Hän antaa pelaajien pelata omilla vahvuuksillaan. Virheitäkin saa tulla, mutta tärkeintä on, että lyö kaiken likoon kentällä”.
Tällä hetkellä Antti Kalapudas viettää ansaittua ”kesälomaansa”. Neljän viikon lomasta kaksi on tarkoitus lomailla kunnolla, jonka jälkeen paluu arkeen on taas edessä.
”Joukkueen kanssa on tarkoitus lähteä vielä reissuun ja tyttöystävän kanssa sen jälkeen”, valottaa Antti Kalapudas lähiaikojen suunnitelmiaan.
Antti Kalapudas jatkaa ensi kaudellakin Lappeenrannan Saipan riveissä. Hän uskoo, että nyt syntynyt kiekkobuumi kantaa myös ensi kaudella.
”Lappeenrannassa on kiva jatkaa ja olen aikaisemminkin viihtynyt täällä. Nyt on hyvä buumi päällä ja siitä on hyvä jatkaa ensi kaudella”.

Takaisin Jutut -sivulle