Huiman E-tytöille historiallinen hopea
Hopeajoukkueessa pelasivat: Aino Kotimaa, Inka Kivioja, Emilia Sarjanoja, Helmi Santanen, Iida Jaakkonen, Ilona Kankaanpää, Lilja Siltakoski, Mianna Raudasoja, Mila Haapakoski, Mimosa Kokko, Roosa Jussi-Pekka ja Sanni Kumpula. Pelinjohto ja valmennus: Sanna Raudasoja, Riikka Kankaanpää ja Katja Haapakoski. Kuva: Heikki Kumpula
Huiman E-tytöt saavuttivat historiallisen hyvän tuloksen valtakunnallisella pesäpallon tenavaleirillä Loimaalla. Huiman tytöt sijoittuivat toiseksi, kun finaalissa sitä paremmaksi osoittautui Haminan Pallon joukkue.
”Finaalipeli oli tasainen vääntö. Olimme Haminan kanssa turnauksen ainut joukkue, joka ei ollut hävinnyt sitä ennen yhtään peliä”, kertoo E-tyttöjen pelinjohtaja Sanna Raudasoja.
Sanna Raudasojan mukaan oulaistelaisen hopeasija on harvinainen siinäkin mielessä, että yleensä SM-tason turnauksissa juhlivat suurempien seurojen joukkueet, joilla voi olla kaksi tai jopa kolme joukkuetta samassa ikäluokassa.
E-tyttöjen joukkue kasattiin yhteen kaksi vuotta sitten. Viime vuonna kautta sotki pahasti korona, jonka vuoksi kilpasarjassa jäivät mitalit kokonaan jakamatta.
”Valtakunnallinen taso oli sen takia suuri kysymysmerkki, joten lähdimme tähän turnaukseen hyvin odottavaisin mielin. Lopputulos olikin sitten erittäin positiivinen yllätys”.
Sanna Raudasoja kertoo, että lopputurnauksessa parasta oli seurata tyttöjen otteita ja sitä, kuinka moni heistä on pystynyt kehittymään pelien tason kohotessa.
”Olemme kaksi vuotta satsanneet siihen, että pystymme viemään pelaajia yksilötasolla eteenpäin, mikä on etenkin pesäpallossa erittäin tärkeää. Pesäpallo onkin lajina siitä hieno, että siinä on pelaajille tarjolla erilaisia rooleja”.
Raudasoja on onnellinen, että E-tytöt pääsivät pelaamaan tänä kesänä koronasta huolimatta kahdella eri leirillä. Esimerkiksi vuotta vanhemmille ikimuistoinen pesisleirikokemus jäi nyt saavuttamatta.
”Korona on ollut kyllä lasten kannalta huono juttu. Mitä olen jutellut muiden valmentajien kanssa, niin moni nuori on lopettanut harrastamisen, kun ei ole päässyt toteuttamaan tuttuja asioita”.
Oulaisten E-tytöt jatkavat Pohjoisen aluesarjan pelejä, mutta siinä tavoitteet eivät ole enää niin korkealla. Jotakin pohjoisen alueen laadukkuudesta kertoo kuitenkin se, että Loimaan Tenavaleirin 10 parhaan joukossa oli pohjoisesta peräti viisi joukkuetta.