Huiman lyöntivoima liikaa Nivalalle –Oulaisissa pelataan jälleen lohkofinaalipelejä

Oulaisten Huiman suomensarjan naisjoukkue teki sen taas. Pelasi itsensä lohkofinaaliin, kun se kaatoi Nivalan Pesiksen puhtaasti otteluvoitoin 2-0. Näin ollen Huima kohtaa sunnuntaina 24.8. alkavassa finaalisarjassa Haapajärven Pesä-Kiilat. Ottelu alkaa Oulaisten pesäpallokentällä kello 16.
Välieräsarjan ensimmäinen osaottelu pelattiin Nivalassa keskiviikkona 13. elokuuta. Vaikka kotijoukkueen Anu Nymanin onnistui lyömään joukkueensa kahteen kertaan ensimmäisellä jaksolla johtoon, tuli vierasjoukkue Huima aina rinnalle ja lopulta niukkaan jaksovoittoon, jonka se sai harhaheiton avustuksella.
Toisella jaksolla Huima ei antanut enää selittelyille sijaa. Meea Mäyrä ja Janette Rajaniemi niittasivat tulostaululle 3-0 lukemat heti ensimmäisen jakson aloittavalla. Kun jakso päättyi ensimmäisen tavoin Nivalan tekemään harhaheittoon ja siitä syntyneeseen juoksuun, kirjattiin ottelun loppuluvuiksi 2-0 Oulaisten huiman hyväksi.
Pilviselle mutta suhteellisen lämpimälle lauantai-iltapäivälle ladattiin siis suuret panokset. Voitolla Huima etenisi jälleen lohkofinaalipeleihin. Lähes 200 päinen katsojajoukkue ei joutunutkaan pettymään omien peliesityksiä seuratessa. Ottelun ensimmäisellä jaksolla kentällä oli vain yksi joukkue eli Huima aina kolmannen vuoroparin loppuun saakka. Tulostaululla komeilivat kotijoukkueen 6-1 lukemat. Vaikka NiPe sai pelijuonesta kiinni vielä neljännen alussa Sanni Kumpulan tekemän kunnarin toimesta, kirjattiin jakson voitto kuitenkin Huiman nimiin 6-4.
Jos Oulaisten Huima voi jatkossakin luottaa yhteen asiaan, on se joukkueen sisäpeli ja etenkin lyöntivoima. Joukkue karkasi toisella jaksolla toisen vuoroparin aloittavan päättyessä jo 9-0 johtoon. Tehokkaimpina mailataitureina hääräsivät Meea Mäyrä, Jenni Siltakoski sekä Ninni Tuulas, joka löi ottelussa yhden kunnarinkin.
Huima oli jaksolla parhaimmillaan jo 12-2 johdossa, mutta antoi lopussa vielä siimaa Nivalalle päästä pelissä jopa tasoihin. Vierailija kirikin näyttävästi lopulta neljän juoksun päähän. Johtoasemassa pelaamiseen Oulaisten Huiman pitääkin kiinnittää jatkossa huomiota, mikäli se aikoo haaveilla vielä jopa pääsystä nousupeleihin saakka.