Jääsaunan löylyt vertaansa vailla
Oulaistelainen Janne Taanila ja Timo Isokangas ovat tottuneet puimaan maailman asioita saunan lauteilla. Välillä keskustelut ajautuvat varsin villeihinkin aiheisiin. Niin kuin eräällä kerralla, kun Timo Isokangas sai päähänsä ehdottaa ystävälleen jääsaunan rakentamista.
”Innostuin ajatuksesta niin paljon, että aloimme heti pähkäillä, miten sen toteuttaisimme”, kertoo Janne Taanila.
Kaksikko otti seuraavaksi yhteyttä kyläaktiivi Hannu Porttiin ja kysyivät, olisiko Piipsjärvestä mahdollista hakea saunan rakentamista varten jäätä. Portin vastaus oli, että totta kai saa.
”Lähdimme sitten kairailemaan ja porailemaan jäätä ja tutkimaan, että milloin se olisi sopivan paksuista”.
Joulukuun alussa jään paksuus näytti noin 30 senttiä. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Timo Isokangas soitti ystävälleen Arto Hintsalalle ja kysyi, voisiko hän tulla auttamaan kaksikkoa jääsaunan teossa.
”Arto oli sitten loppuun asti projektissa mukana ja sahaus- ja kasausvaiheessa siinä oli muitakin auttamassa”.
Ennen sahaamista miehet piirsivät jäähän suorakulmia ja sahasivat näistä moottorisahalla sopivan kokoisia paloja. Kun tarvittava määrä jääpaloja oli tehty, nostettiin palat nosturiautolla järvestä ylös ja kuljetettiin paikalle, johon sääsauna oli tarkoitus rakentaa. Janne Taanila muistelee, että yhteensä jäätä nostettiin järvestä noin 7000–8000 kilon verran.
”Sitten Timppa teki saunaan kiukaan ja haimme yhdeltä kiviainesmontulta siihen kiuaskivet”.
Tässä jääsaunassa kiuas asennettiin saunan sisäpuolelle, kun yleensä jääsaunat lämmitetään ulkoa käsin. Tämän takia jääsaunan kattoon tehtiin luukkuja, joilla sauna pystyttiin pitämään viileänä lämmityksen ajan. Janne Taanilan mukaan jääsaunan löylykokemus on kaikin tavoin erilainen tavalliseen saunaan verrattuna.
”Saunomisen loppuvaiheessa siitä tuli oikea höyrysauna. Kun kiukaasta alkoi puhti loppua, pystyi vieruskaverin juuri ja juuri erottamaan”, nauraa Janne Taanila.
”Voi kyllä sanoa niin, että voisin saunoa jääsaunassa ympäri vuoden. Löyly on niin paljon miellyttävämpää kuin tavallisessa puusaunassa. Sähkösaunaan sitä ei voi edes verrata”, hän lisää.
Jääsaunan löylyissä on ehtinyt istua vieraita maailman toiselta laidalta asti.
”Yksi sukulainen, joka on asunut jo pitkään Australiassa, saunoi talkooporukan mukana. Elämys oli hänelle yhtä suuri kuin meille muillekin”.
Jääsaunan lämmitys vie 2,5 tuntia. Kun kyse on tämänkaltaisesta saunasta, on selvää, että saunan rakenteet sulavat jonkin verran joka saunomiskerran jälkeen. Janne Taanila tunnustaakin, että jääsaunan ylläpito vaatii kovaa työtä, jotta sen käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä.
”Jäämäskillä on pitänyt aukkoja paikata joka saunomiskerran jälkeen. Höyry kun etsii aina sen pienimmänkin raon, jota alkaa sulattaa. Mutta tarkoituksena on, että tämä sauna säilyy käyttökunnossa maaliskuulle saakka”.
Vaikka Janne Taanila ei sitä suoralta kädeltä myönnä, täytyy jääsaunan lämmittämisen näkyä jossain määrin vesilaskun suuruudessa. Nimittäin jääsaunassa saunottaessa veden kulutusta mitataan saavien, ei kiulujen määrissä.
”Viime saunareissullakin mitä saunottiin, niin olisiko meillä mennyt vettä yhteensä viisi 60 litran saavia”.
Janne Taanilan, Timo Isokankaan ja kumppanien jääsauna on herättänyt paljon kiinnostusta ympäri Oulaista. Nyt näyttääkin olevan pienimuotoinen jääsaunojen rakennusbuumi menossa, sillä Janne Taanilan tietojen mukaan jääsaunoja on rakennettu tälle vuotta muun muassa Iihin ja Turkuun.
”Onko ihmisillä sitten ylimääräistä aikaa, vai mistä tämä ilmiö johtuu? En tiedä. Ainakaan meillä ei ylimääräistä aikaa ollut, vaan töitä tehtiin rakennusvaiheessa aina muutama tunti illassa”.
Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta ainakin tällä hetkellä Janne Taanilasta tuntuu, että jääsaunan rakentaminen ei tule toistumaan ensi talvena. Sen verran iso projekti se on kaikkinensa ollut. Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö Taanila & Isokangas -kaksikko toteuttaisi jotakin uutta ja vähintäänkin yhtä hullua saunaprojektia. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan.