Jalat maassa Kuninkuusraveja kohti 

Oulun Kuninkuusraveihin valmistautuvan Lumi-Oosan huippukunto odotuttaa itseään.   

Ravihevosten vuoden tärkein tapahtuma Suomessa, Kuninkuusravit, ajetaan Oulun Äimärautiolla 1.–3.8. Tämän seudun hevosista kuningatar-tittelistä taistelemassa on kaksi vuotta sitten Kouvolassa täysosuman saavuttanut Lumi-Oosa. Tamma oli lähellä uusia kuningatar-titteliä myös viime vuonna Jyväskylässä, mutta viimeisessä 3100 metrin kilpailussa sattuneet rengasrikko sekä väärä ratavalinta pilasivat nämä toiveet.  

Nyt on jälleen uusi mahdollisuus edessä. Lumi-Oosan omistaja Markku Lumiaho kuitenkin toppuuttelee liiallisten voitto-odotusten asettamista hevosen niskaan. Alkuvuosi kun ei ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan.  

”Vähän takkuillen on vuosi lähtenyt käyntiin. Viimeisestä startista tuli toki voitto, mutta muuten hevonen on ollut pienoinen kysymysmerkki. Ei se ole ainakaan vielä niin hyvässä iskussa kuin toivoisi”, tunnustaa Markku Lumiaho.  

Sairastelusta Lumi-Oosa ei ole harjoituskauden aikana kärsinyt. Sen sijaan talvella vaihtelevat kelit asettivat täyspainoiselle treenaamiselle omat haasteensa.  

”Lumihangessa kahluuttamista ei voitu tehdä paljon. Välillä oli sitten niin kova hanki, ettei sinne voinut lainkaan mennä. Sitten tietenkin jäätikkökelit haittasivat treenausta paljon. Ei se Harrikaan (ohjastaja Harri Kotilainen) osannut sanoa, että mikä sitä hevosta oikein vaivasi, kun kunto ei lähtenyt heti nousuun”, ihmettelee Markku Lumiaho.  

Lumi-Oosa on osallistunut tällä kaudella neljään kilpailuun. Sijoitukset ovat 7., 5., 4. ja 1. Eli ylöspäin ollaan hyvää vauhtia menossa. Seuraava startti on juhannusaattona Härmässä. Markku Lumiahon mukaan se kilpailu kertoo jo paljon Lumi-Oosan nykykunnosta. Lumiaho kertoo seuranneensa tarkasti myös hevosensa pahimpien kilpakumppanien edesottamuksia tällä kaudella. Etenkin Suven Sametti on varmasti jälleen kova kanto kaskessa Oulun Kuninkuusraveissa.  

”Sehän voitti heti keväällä ensimmäisen startin ja on ollut senkin jälkeen kovassa iskussa. Vastusta tulee kyllä riittämään Oulussa yllin kyllin. Kaiken pitää olla kunnossa ja tuuriakin mukana, että sieltä kokonaiskisan voitto saadaan. Aika pitkälle lähtörata-arvonnatkin ratkaisevat juoksun kulun. Minun mielestäni sillä on aivan liian suuri merkitys näissä lähdöissä”, arvostelee Markku Lumiaho.  

Markku Lumiahon mukaan tammojen ja oriiden kohtelu ravikilpailussa ei ole tällä hetkellä täysin tasapuolista. Tammojen lähtöihin on aina kovasti tunkua ja hevosia joudutaan usein karsimaan. Oriiden puolella saatetaan ajaa vajaitakin lähtöjä. Tämän lisäksi palkintorahoissa on suuria eroja.  

”Esimerkiksi Härmässä kovimmat palkinnot ovat oriille 50 000 euroa ja tammoille 15 000 euroa. Eli tammojen euro on maksimissaan sen 50 senttiä. En ymmärrä, miksi systeemi on tällainen”, hämmästelee Markku Lumiaho.  

Kokeneen hevoskasvattajan mielessä riittää paljon muitakin asioita, joita alan kattojärjestön Hippoksen toiminnassa pitäisi muuttaa.  

”Tänä päivänä tekoäly suunnittelee sarjat ja siinä sitä sitten ollaan. Kyllä sen ihmisen pitäisi tällaisia asioita peukaloida”, Lumiaho muistuttaa.  

Lumi-Oosan bravuurimatka on heti alussa juostava mailin matka. Kun kahden päivän aikana juostaan kolme eri pituista matkaa, asettaa se hevosen todella kovaan testiin niin fyysisesti kuin henkisesti. Lumiahon mukaan Kuninkuusravit suosivatkin eniten niin sanottuja pitkän matkan jyriä.  

”Näissä kisoissa tulee helposti rajujakin vaihteluja. Asetelmat voivat kääntyä päälaelleen viimeisellä matkalla”. 

Mutta tässä ehkä piileekin Kuninkuusravien suola. Noin puolentoista kuukauden kuluttua tiedetään, juhlitaanko Vihannin Lumimetsässä toista ravikuningatar-titteliä. 

Takaisin Jutut -sivulle