Järjetön päätös
Eduskunta hyväksyi tiistaina 17.12. lain, jonka nojalla Oulaskankaan sairaalan yöpäivystys ja laaja leikkaustoiminta lopetetaan. Yöpäivystys lakkaa myös seitsemässä muussa sairaalassa.
Hallitus kieltää siis lailla järjestämästä hoitoa maakunnan ihmisille, ja samalla mitätöi hyvinvointialueiden itsehallintoa.
Äänestys oli erittäin tiukka. Hyvin poikkeuksellisella tavalla viisi hallituspuolueiden jäsentä äänesti esitystä vastaan. Heistä kaksi on Oulun vaalipiiristä. Lisäksi vaalipiirimme kaksi lakia etukäteen vastustanutta hallituspuolueiden edustajaa oli poissa.
Faktat olivat niin selkeästi Oulaskankaan yöpäivystyksen säilyttämisen puolella, että sitä ei edes hallituksessa kiistetty.
Tästä kielii sekin, että monet perussuomalaiset kunta- ja aluepoliitikot ovat eronneet luottamustehtävistään ja koko puolueesta lakimuutoksen vuoksi. Lisäksi 12 perussuomalaisten kuntayhdistystä vastusti lakia. Miksi alueemme perussuomalaiset kansanedustajat eivät kuunnelleet omia äänestäjiään?
Jokainen jokilaaksojen alueella asuva ymmärtää, miten tärkeä Oulaskankaan yöpäivystys on. Me keskustan kansanedustajat, Pohteen valtuusto ja eteläisen alueen kuntavaltuutetut olemme koko vuoden kertoneet, että tämä alasajo on täysin järjetön.
Virallisesti hallitus perustelee päätöstään 26 miljoonan euron säästöillä. Tämä on harha – säästöjä ei asiantuntijoiden mukaan tule. Mutta menetettyä yöpäivystystä ei korvaa mikään.
Hallitus teki päätöksensä kevään kehysriihessä. Siitä asti Oulaskankaalle on ollut vaikea saada erityisesti lääkäreitä, koska työpaikan tulevaisuudesta katosi näkymä.
Tilannetta on vaikeuttanut myös se, että hallitus ei vetoomuksista huolimatta suostunut antamaan hyvinvointialueille lisää aikaa alijäämien kattamiseen.
Hallitus ei välittänyt siitä, että päätös ajaa myös OYS:in vaikeuksiin, koska sen päivystys on jo nyt äärirajoilla. Oulaskankaan potilaat eivät yksinkertaisesti mahdu sinne.
Oulaskankaan alasajo on myös räikeässä ristiriidassa sen kanssa, että hallitus päätti säästää Kouvolan yöpäivystyksen vedoten 80 000 asukkaan väestöpohjaan ja pitkiin etäisyyksiin. Oulaskankaan väestöpohja on 126 000 asukasta, ja matkat ovat kolminkertaiset.
Kouvolan kohdalla voitti järki, Oulaskankaan kohdalla epäoikeudenmukaisuus. Eikö täällä asuvien ihmisten elämä ja terveys ole samanarvoista alueemme hallituspuolueiden edustajien mielestä?
Hallituksen todellinen tavoite näyttää olevan ajaa ihmiset maakunnista kaupunkeihin. Siellähän erityisesti kokoomuksen kannatus on.
Yöpäivystyksen alasajo tarkoittaa monien valojen sammumista maakunnasta. Maakuntien elinvoimaa heikennetään täysin tietoisesti.
Onneton päätös on tehty, ja asiasta päättäneet kantavat siitä vastuun. Tätä kansa ei unohda.