Jedu lopettaa koulutuksia Oulaisissa

Jedu lopettaa Oulaisten Kosteenkadun yksiköstä tieto- ja viestintätekniikan perustutkintokoulutuksen sekä liiketoiminnan perustutkintokoulutuksen.

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän hallitus päätti torstain kokouksessaan lakkauttaa Oulaisista kaksi koulutusta: tieto- ja viestintätekniikan perustutkintokoulutuksen sekä liiketoiminnan perustutkintokoulutuksen. Nämä koulutukset tullaan keskittämään Ylivieskaan ensi vuodesta lähtien. Yhtymähallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Marjut Suviaro oli luonnollisesti tyrmistynyt kokouksen päätöksestä.

”Yritimme palauttaa esityksen valmisteluun, mutta se ei mennyt läpi. Esitimme myös mallia, jossa koulutusta olisi tarjottu Haapajärvellä, Oulaisissa ja Ylivieskassa ja katsottu sitten, että miten koulutus kehittyy. Mutta tämä esitys hävisi äänin 5-4. Kyllä Oulaisten koulutustarjonta vähenee tämän päätöksen myötä selvästi”, tunnustaa Marjut Suviaro.

Marjut Suviaro ei ymmärrä sitä, miksi esimerkiksi Nivala pysyi täysin keskittämispäätöksen ulkopuolella. Jos Jedun koulutustarjontaa haluttaisiin kehittää elinkeinoelämän tarpeiden mukaan, tarvittaisiin Oulaisiin esimerkiksi metallialan koulutusta. Sille ei kuitenkaan ole Marjut Suviaron mukaan löytynyt vastakaikua Jedun päätöksentekoelimissä.

Yhtymähallituksen päätöksen myötä Kosteenkadun yksikkö jää nyt toimintaa vaille. Marjut Suviaro kysyi yhtymähallituksen kokouksessa, mitä Kosteenkadun tiloille tullaan jatkossa tekemään, mutta vastausta hän ei kysymykseensä saanut.

”Totesin, että ihanko totta meille jää tilat tyhjilleen, johon on juuri rempattu uusi keittiökin catering-alalle”, hän ihmettelee.

Ravintola- ja catering sekä siivous- ja puhdistuspalveluala pysyvät ainakin toistaiseksi Oulaisissa. Marjut Suviaron mukaan toivottavaa olisi, että myös miehille olisi kaupungissa mieluisia opiskeluvaihtoehtoja.

Takaisin Jutut -sivulle