Johtajaylilääkäri: Oysissa varauduttu Oulaskankaan yöpäivystyksen loppumiseen

Oulaskankaan yöpäivystys päättyy 1.10., kun Pohteelle myönnetty poikkeuslupa perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen ylläpitämiseen lakkaa.

Yksi ajanjakso on päättymässä tänään keskiviikkona, kun Pohteelle myönnetty poikkeuslupa perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen ylläpitämiseen lakkaa Oulaskankaan sairaalassa. Yöpäivystyksen jatkamisen puolesta tehtyä kansalaisaloitetta käsitellään vielä myöhemmin eduskunnassa, mutta oljenkorsi yöpäivystyksen jatkumiselle Oulaskankaalla on erittäin ohut.
”Seuraamme aktiivisesti Oulaskankaan yöpäivystykseen liittyvän kansalaisaloitteen etenemistä eduskunnassa. Joudumme toiminaan kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti”, vastaa Pohteen johtajaylilääkäri Marianne Riekki kysymykseen siitä, onko hänellä toiveita, että kansalaisaloite muuttaa vielä tehtyjä päätöksiä yöpäivystyksen sulkemisen suhteen.
Monella kansalaisella on herännyt viime aikoina huoli siitä, pystytäänkö Oulun yliopistollisessa sairaalassa (Oys) toimivassa Oulun seudun yhteispäivystyksessä hoitamaan kaikki Oulaskankaan sairaalan yhteispäivystyksen alueelta tulevat potilaat. Marianne Riekin mukaan pystytään.
” Oulun seudun yhteispäivystyksessä on varauduttu Oulaisten yöpäivystyksen loppumiseen lääkäreiden työvuoromuutoksilla, jolloin päivystyksessä on parempi valmius vastata kaikenlaisten potilaiden hoitoon yöaikaan. Lisäksi puhelinkonsultaatioihin vastaamisen toimintamalleja on kehitetty”, kertoo Marianne Riekki.

Lisäksi akuuttiverkoston koordinaatio pyrkii huolehtimaan, että alueelle jää riittävä määrä osastopaikkoja kiirevastaanottojen potilaiden tarpeisiin, jotta osastohoitoa tarvitsevat asiakkaat pääsevät kiirevastaanotoilta jatkohoitoon ennen niiden sulkeutumista. Akuuttiverkoston koordinaattori ohjaa alkuvaiheessa potilasvirtoja tarvittaessa myös virka-ajan ulkopuolella, jotta siirtymä tapahtuu sujuvasti.
Riekin mukaan monenlaisia kehittämistoimia on tehty yhdessä akuuttiverkoston, perusterveydenhuollon toimijoiden, ikäihmisten palvelujen sekä ensihoidon kesken, jotta mahdollisimman monen potilaan kohdalla päivystyskäynniltä voidaan välttyä kokonaan.
”Kyseisiä kehittämistoimin perustettuja toimintamalleja hyödynnettäessä potilaita ei tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja päivystykseen. Suunnitelluilla toimenpiteillä pyritään siihen, että muutos ei näy Oulunseudun yhteispäivystykseen toiminnassa ja samalla turvataan alueen väestön palvelut ja vastataan myös kiireelliseen avun tarpeeseen”.

Lokakuun alusta alkaen Oulaskankaan päivystyksen tiloissa toimii kiirevastaanotto, joka on auki vuoden jokaisena päivänä kello 8–22. Kiirevastaanotto toimii osoitteessa Oulaistenkatu 5 ja sisäänkäynti tapahtuu Oulaskankaan sairaalan ovesta B1.
Kiirevastaanotoilla ja päivystyksessä hoidetaan sairauksia ja vammoja, joiden hoitaminen ei voi odottaa seuraavaan arkipäivään. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi rintakipu, halvausoireet, luumurtumat, runsas verenvuoto, äkillinen sekavuus, hengitysvaikeudet, äkillisesti alkanut voimakas päänsärky tai vatsakipu. Kiireellistä hoitoa vaativat myös psykoosi tai itsetuhoisuus. Ilta-aikaisin ja viikonloppuisin toimiva kiirevastaanotto toimii Pohteen alueella myös Raahessa. Lisätietoja kiirevastaanotoista ja päivystyksistä löytyy Pohteen verkkosivuilta.
Yöllä kello 22–8 kiireellistä hoitoa saa mistä tahansa lähimmästä päivystyksestä. Pohteen alueella lähin yöaikainen päivystys on Oulun seudun yhteispäivystys Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Se palvelee kaikkia alueen asukkaita.
Jos asukkaalla on tarve lähteä päivystykseen tai kiirevastaanotolle illalla, yöllä, viikonloppuna tai juhlapyhänä, tulee ottaa yhteyttä Päivystysapuun. Päivystysavussa sairaanhoitaja arvioi asiakkaan tilanteen ja ohjaa eteenpäin hoitoon joko kiirevastaanotolle, päivystykseen tai omaan sosiaali- ja terveyskeskukseen. Päivystysapuun saa yhteyden maksutta soittamalla numeroon 116 117 tai asioimalla Päivystysavun chatissa. Jos vointi on esimerkiksi yöllä huono tai kivut ovat kovat, Päivystysapuun kannattaa ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä, jotta asiakas voidaan ohjata hoitoon oikeaan paikkaan. Aamua ei kannata jäädä odottamaan.

Hätätilanteessa soitetaan aina hätänumeroon 112. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi kova rintakipu, äkillinen kouristelu, hengitysvaikeus, tajuttomuus, halvausoireet, tulipalo tai kolari. Hätätilanteissa potilas viedään aina joko lähimpään hoitopaikkaan tai sellaiseen paikkaan, jossa hän saa parhaan hoidon tilanteeseensa
Marianne Riekin mukaan Oulaskankaan sairaalassa tapahtuvista muutoksista huolimatta sairaalan toimintaan aiotaan panostaa.
”Sairaalan toimintaprofiili on muuttumassa, ja Oulaskankaan sairaalan kiirevastaanottotoimintaa vahvistetaan ja sairaalasta kehitetään akuuttihoidon keskittymää. Lisäksi päiväsaikaista erikoissairaanhoidon kiireetöntä poliklinikkatoimintaa tullaan kehittämään ja vahvistamaan erikoisalakohtaisesti”, muistuttaa Marianne Riekki.
Oulaskankaan sairaalassa tehtävät palvelumuutokset tietävät sitä, että monen työntekijän tehtävänkuva tulee muuttumaan tai työ sairaalassa ovat päättyneet. Ainakaan vielä työntekijävirtaa Oulun suuntaan ei ole tapahtunut.
”Yksittäisiä työntekijöitä on siirtynyt Oysiin”, tietää Marianne Riekki.

Takaisin Jutut -sivulle