Kadonneet kodinhoitajat takaisin
Muistan, kuinka lapsuudessani saimme vaatimattomaan kotiimme Nivalassa usein odotetun vieraan, kodinhoitajan. Hän auttoi äitiä ja isää karjanhoidosta kotitaloustöihin. Kun 1990-luvun alussa meillä oli useita pieniä lapsia, mekin saimme toisinaan kotiimme kodinhoitajan. Tehtävää riitti aina ruoanlaitosta siivoamiseen ja pyykkäämiseen. Kodinhoitajan apu oli arkista, käytännönläheistä ja kullanarvoista. Ennen kaikkea kodinhoitaja oli helposti saatavilla, ja hän oli perheelle tuttu henkilö.
Muistuu mieleen, kuinka välitöntä kodinhoitajan pyytäminen oli. Siskoni kansalaiskouluikäisenä kävi kunnan sosiaalitoimistossa pyytämänsä apua kotiimme, kun puhelimia ei ollut. Pyyntö täytettiin heti.
Nyt 30 vuotta myöhemmin kodinhoitajat ovat muisto vain. Kymmeniä vuosia toiminut, valtavan pidetty ja hyväksi havaittu järjestelmä ajettiin alas 1990-luvun laman seurauksena, kun valtiolla oli rahat vähissä. Tämä oli perheille raskas menetys.
Kodinhoitajille olisi ollut käyttöä myös 2000-luvulla. Yhteiskunnassa kiire on lisääntynyt ja monella tapaa myös perheissä paineet ovat kasvaneet. Mielenterveyden ongelmat ovat yleistyneet.
Myös rahallisia tukia on leikattu paljon. Esimerkiksi lapsilisien ostovoima on heikentynyt yli 40 prosenttia sitten 90-luvun alun. Taloudellinen niukkuus on varsinkin monilapsisissa perheissä hyvin yleistä.
Olisi äärettömän tärkeää, että lapsiperheet saisivat aivan tavallista arjen apua. Apua siihen, että tilanne pysyy hallinnassa. Juuri sellaista tukea kodinhoitajat ennen tarjosivat.
Nyt asiat ovat mutkistuneet. Ensin perhe pyytää apua neuvolassa. Sitten hyvinvointialueelta tulee rivi virkahenkilöitä seuraamaan päiväksi, millaista apua perheessä tarvitaan. Kaiken huipuksi, jos apua myönnetään, se on maksullista. Ei ihme, että monen vastaus on ”ei kiitos”.
Tällainen menetelmä ainoastaan kuormittaa perheenjäseniä. Samalla rahalla palkkaisi vähintään kymmeneen perheeseen kodinhoitajan päiväksi. Tarvitaanko arkisen avun tuottamiseen tällaista byrokratiaa?
Onneksi joissakin seurakunnista saa perhetyöntekijän kautta välitöntä apua perheeseen. Tuttu perhetyöntekijä sekä vanhemmille, että lapsille on tervetullut. Hienoa, että tällaista on olemassa.
Miksi myös kunnat eivät voisi tuottaa tällaista palvelua? Mikä sopisi paremmin matalan kynnyksen tueksi kuin luotettava ihminen, joka osaa auttaa arjen askareissa?
Aikoinaan valtio tuki kuntia kodinhoitajien palkkaamisessa, ja kunnat kantoivat oman vastuunsa. Nyt olisi syytä katsoa tätä mallia uudelleen.
Kodinhoitajajärjestelmä lakkautettiin rahanpuutteen vuoksi. Nyt taloustilanne on jälleen vaikea. Tulee kuitenkin muistaa, että on todella kustannustehokasta auttaa perheitä, kun lapset ovat pieniä. Lastensuojelu ja lasten sijoittaminen on yhteiskunnalle erittäin kallista.
Yhteiskuntamme menestyksen kannalta perheiden hyvinvointi on aivan keskeistä. Jos perheet voivat hyvin, yhteiskunta voi hyvin. Onko tämä päässyt unohtumaan?
