Käydäänkö Ukrainassa myös uskonsotaa?

Venäjän raakaa hyökkäyssotaa Ukrainassa on mahdotonta nähdä oikeutetuksi missään suhteessa. Siinähän on kyse Venäjän katkeroituneen mutta kunnianhimoisen johtajan Vladimir Putinin hullunrohkeasta yrityksestä päästä Venäjän historiassa suurten hallitsijoiden luokkaan ja maineeseen ukrainalaiset alistamalla.
Tavoitteensa tukijaksi Putin on valjastanut myös Venäjän ortodoksisen kirkon johtajan, patriarkka Kirillin. Tämä tekeekin työtä käskettyä ja yrittää puhua ja messuta Venäjän hyökkäyssodan moraalisesti ja teologisesti oikeutetuksi.
Kirill saarnaa, että Venäjän sotaväki Ukrainassa taistelee hyvän puolella pahaa vastaan. Siksi tässä sodassa sotilaamme saavat jumalallista tukea tavoitteilleen, lausui hän äskettäin haavoittuneita tavatessaan. Kirill yrittää naamioida Venäjän sotaväen kauhistuttavat sotatoimet, jopa sotarikokset, oikeutetuksi uskonsodaksi.
Tällaisilla lausunnoillaan hän häpäisee itsensä Venäjän ortodoksien patriarkkana jopa muiden ortodoksikirkkojen johtajien ja koko maailmankin silmissä. Korkeasti oppineena teologina hän varmaan tietää, millaisia ovat olleet ja ovat varsinaiset uskonsodat.

Mikä sitten erottaa uskonsodat muista sodista? Sotien Ensyklopedia -tietokirjassa on laskelma, jonka mukaan viimeisten 10 000 vuoden aikana käydyistä 1763 sodasta 123 ovat olleet leimallisesti uskonsotia.
Niiden tunnusmerkkejä on karkeistaen neljä: poliittisten johtajien uskonnollinen motivaatio ja retoriikka, toisin uskovien käännytystavoitteet, hyökkäysten keskittäminen uskonnollisiin kohteisiin ja neljänneksi uskontojohtajien vahva tuki sotatoimille.
Sota Ukrainassa ei täytä näitä tunnusmerkkejä muuten kuin ehkä neljännen osalta. Ukrainassakaan Venäjän aseellista toimintaa ei nähdä uskonsotana vaan yrityksenä alistaa naapurikansa. Ovathan ukrainalaisetkin uskonnoltaan valtaosin ortodokseja, monet heistä jopa Moskovan patriarkaatin alaisia.
Meidän aikojemme uskonsotien kävijöistä tunnetuimpia ovat islamistit, islamin vanhoillisen äärilaidan soturit: talebanit, alqaidalaiset, isisläiset, alshaabistit. Nämä pitävät vihollisinaan etenkin länsimaiden kristittyjä ja muitakin väärin uskovia tai uskottomia. He taistelevat vihollisiaan vastaan perustaakseen islamilaisia valtioita oikein uskoville.
Uskonsotien kaukaisesta historiasta muistetaan ristiretket Palestiinaan ja muualle Lähi-itään vuosien 1097 – 1291 välillä. Niissä keskeinen tavoite oli Jerusalemin vapauttaminen vääräuskoisten vallasta. Yhdeksän ristiretken taisteluissa kymmenet tuhannet saivat surmansa.
Historiankirjoituksessa uskonsodiksi alettiin nimittää myös niitä eurooppalaisia sotia, joita käytiin kristittyjen kesken uskonpuhdistuksen jälkeen, siis katolisten ja protestanttien aseellisia yhteenottoja vuosien 1545 – 1648 välillä. Niistä viimeinen ja tuhoisin oli 30-vuotinen sota 1618 – 1648.
Vain harvoin jos koskaan sotia on käyty pelkästään uskontosyistä. Sotimiseen on ollut aina muitakin syitä ja motiiveja. Uskontosyillä usein vain peitetään ja tuetaan sotien maallisempia perusteita.