Koiranäyttely oli menestys
Ilma oli vihdoin keväinen, kun Oulaisten Konttilan kentälle saapui koiranäyttelyyn yli 800 koiraa ja reilusti enemmän ihmisiä.
Kaksi edellistä kevätnäyttelyä jouduttiin perumaan koronan vuoksi, mutta nyt ihmiset ovat uskaltaneet taas lähteä liikkeelle. Näyttelyn järjestäjinä toimivat Oulaisten kennelkerho ja Hanhelan metsästysseura. Näyttelyä on järjestetty vuoden päivät talkootyönä”, näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Sanna Pellikka kertoo.
Näyttelyssä arvosteltiin FCI ryhmien 5 (pystykorvat ja alkukantaiset koirat), 7 (seisovat lintukoirat), 8 (noutajat, vesikoirat ja ylösajavat) sekä 9 (seurakoirat ja kääpiökoirat) rodut. Lisäksi arvosteltiin pennut ja pidettiin Junior handler -kisa. Näyttelyssä oli edustettuna 94 koirarotua. Niitä tuomaroi yhdeksän tuomaria, muun muassa Hannu Talvi, Matti Paavola ja Jari Fors. Pelkästään labradorin noutajia osallistui näyttelyyn 54 ja kultaisia noutajia 46.
Näyttelyn parhaaksi koiraksi valittiin bichon frisé Lilywhite’s Rumours Fly Like Confetti With Hallmark omistajanaan Elina Keinänen sekä pohjanpystykorva Washaway Fizzpoppin’ Frida omistajanaan Kati Kilpeläinen-Turunen. Valinnan teki tuomari Paavo Mattila. Oulaistelainen Linnea Pietarila sijoittui hienosti toiseksi 14-17-vuotiaiden Junior Handler -sarjassa.
Paikalliset toimijat yhdistivät voimansa tapahtuman onnistumiseksi. Jääkiekkojoukkue Cobrat myi alueella makkaraa, koulutuskeskus JEDUn perustason ensihoitajaopiskelijat päivystivät ensiavussa ja opiskelijaruokala Cardia tarjosi lounasta. Liikenteenohjauksesta vastasi Hanhelan metsästysseura. Myynnissä oli metrilakua, pehmiksiä ja koiratarvikkeita, Kennellitton kaverikoirat olivat rapsuteltavina.
”Näyttelypäivä sujui mainiosti. Konttilan kenttä sai kiitosta, kehien väliin jäi tarpeeksi tilaa koirille ja ihmisille. Täällä voi hyvin järjestää tämänkokoisia näyttelyitä jatkossakin”, Pellikka summaa.