Kolumni: Etätyöpäivän ajatelmia
Katselen ulos keittiön ikkunasta. Pihapihlajan lintulaudalla käy kova kuhina. Talitintit, varpuset ja punatulkut syövät kilpaa auringonkukansiemeniä. Hetken päästä paikalle tepastelee fasaanikukko, ylväänä kuten aina. Se poimii nokkaansa lintulaudalta alas tippuneet jyväset. Vaimoa tai vaimoja kukolla ei näytä olevan mukanaan. Ovat varmaan jääneet kotiin tekemään omia askareitaan ja odottavat nyt, että milloin isäntä tuo heillekin syötävää.
Etätyöpäivä etenee omalla tahdillaan. Hieman edempänä työpisteeltäni pelikonsolillaan pelaa juuri eskarista kotiutunut perheemme juniori. Välipalan nauttiminen tahtoo jäädä kakkoseksi, sillä Super Mario on paljon tärkeämpi juttu tuon ikäiselle juuri nyt. Katson kelloa. Kohta pitäisi alkaa tehdä perheelle iltaruokaa. Kokkaamisesta onkin tullut lempikotipuuhani sen jälkeen, kun sain oman perheen. Vielä yksin asuessani turvauduin tuon tuosta eineksiin ja pakastepitsoihin, mutta tänä päivänä sellaista ruokaa tulee syötyä aika harvoin. Ja pitäähän sitä ajatella lapsenkin kasvamista. Oikeastaan kaikki meidän perheessämme meneekin tällä hetkellä lapsen ehdoilla. Vasta sitten tulee meidän vanhempien vuoro. Mutta pitää nauttia tilanteesta, kun se on vielä mahdollista. Muutaman kuukauden päästä lapsemme menee jo kouluun ja sitten moni asia muuttuu.
Naputtelen koneella vielä viimeisen jutun ja tarkistamme yhdessä lehtemme ilmoitusvalmistajan kanssa, että kaikki on kunnossa. Ei muuta, kun lehti painoon vaan. Eipä sitä olisi uskonut vielä 10 vuotta sitten, että tekisin jonain päivänä sanomalehteä kotoa käsin. Mutta niin teknologia ja työkäytännöt vaan muuttuvat. Vaikka korona-aika on aiheuttanut monelle paljon harmia, on se pakottanut meidät kaikki miettimään uudelleen omaa työntekoamme. Monet tehtävät voidaan tehdä ilman turhia matkustamisia ja kokoontumisia. Siinä säästyy aikaa ja rahaa aika monelta taholta. Toki kokonaan kotona ei ainakaan meidän työpaikalla olla, vaan näemme toisiamme säännöllisin väliajoin.
Ulkona on mitä parhain talvikeli. Vaikka pakkanen paukkuu, ei meidän perhettä ole sokerista tehty. Pieni reippailulenkki tekee kaikille hyvää, varsinkin, kun on istua tököttänyt koko päivän sisällä. Ehkäpä otamme mukaan myös sukset ja sauvat, sillä hiihtämisestä on tullut meidän perheen ykköstalviharrastus.
Ja odottaa kotona myös yksi viikonlopulta tekemättä jäänyt askare. Nimittäin joulukuusen ulos vieminen. Tavallisesti puu on potkaistu pihalle jo loppiaisen jälkeen, mutta nyt emme sitä ehtineet tehdä. Tai no olisin minä ehkä ehtinyt, mutta vaimoni oli eri mieltä. Nautitaan nyt siis vielä joulusta täyden rahan edestä. Seuraavaan kun on aikaa vielä aika monta päivää.
Matti Kuoppala