Kolumni: Kohta Eurooppa vapautuu – oletko valmis?
Kesä on täällä. Vihdoinkin. Pitkän ja ankean talven jälkeen luonto, ruohon tuoksu ja päivänvalo tuntuvat hyvin ansaituilta. Yleensä talvi ei ole niin pitkä, eikä ankea, mutta tänä vuonna yhdessä Euroopan koronapääkaupungeista istuminen, mielenosoitusten seuraaminen ja kauppojen ja harrastuspaikkojen totaalisulku teki siitä pitkän.
Koronatalvi opetti kuitenkin paljon. Se opetti yksinkertaisuutta, muutti arvoja, auttoi opintoihin ja liiketoiminnan käynnistämiseen keskittymisessä ja toi siis myös paljon hyvää. Nyt koronatalvi on kuitenkin muuttunut kauan odotetuksi koronakesäksi numero kaksi. Tällä kertaa täysin rokotettuna ja koronapassi taskussa.
Tuntuu uskomattomalta, miten vapauttavalta ja vapaalta olo nyt tuntuu. Olen toki aina rakastanut matkustaa ja tehdä asioita, mutta ennen se oli tavallinen osa elämää. Viikonloppumatkat Eurooppaan eivät olleet varsinaisesti mitään vuoden kohokohtia vaan tavallinen tapa viettää aikaa.
Nyt kaikki on toisin. Laivamatka Suomeen ei ole ehkä jännittävä, mutta Suomi tuntuu nyt hyvinkin eksoottiselta matkakohteelta. Nyt kun tätä kirjoitan, on vihdoin tehty päätös, että rokotetut Suomen kansalaiset pääsevät laivaan ilman koronatestiä. Viro on avautunut suomalaisille ja suomalainen voi matkustaa vapaasti sinne ja takaisin. Kotiin tullessa on hyvä olla karanteenissa, jota voi lyhentää maksuttomalla testillä.
Kesäsuunnitelmat on tehty ja tunnen oloni jännittyneeksi, innostuneeksi ja iloiseksi. ”Fully vaccinated” –leima passissa, eli siis tieto kahden rokotteen saamisesta on tehnyt paljon mielialalle ja jaksamiselle. Kesäkuussa tuntuu tuttuun tapaan siltä, että koko kesä on edessä ja kaikki on mahdollista Mitä kesäsuunnitelmia sinulla on? Oletko sinä valmis siihen, että Eurooppa on taas kohta auki?