Köyhyydestä ja vastoinkäymisistä voittoon

Puhelimeen vastaa pirteä naisääni. Ääni kuuluu lapsuutensa Oulaisten Kilpualla viettäneelle Leila Viitalalle. Ihan heti ei uskoisi, että sama nainen vietti kesäkuun 4. päivä 80-vuotisjuhliaan.
”Vaikka kroppa alkaa jo rapista ja roikkua, ei päässä tunnu siltä. Meillä on pitkäikäinen suku. Mummoni Lyydia eli 93-vuotiaaksi ja äitini Siiri 91-vuotiaaksi. Minullakin on tavoitteena elää ysikymppiseksi”, nauraa Leila Viitala.

Kesäkuun alussa juhlittiin muutakin kuin Leila Viitalan kasikymppisiä. Silloin nimittäin julkaistiin Leila Viitalan elämänkertakirja ”Äiti, älä jätä!”.
”Kirja kertoo erään pohjoispohjalaisen naisen tarinan, kuvaten lapsuutta sodanjälkeisessä Suomessa, päivittäistä elämää nuoruudesta aikuisuuteen ja asioiden pohdintaa vanhempana. Menneiden muisteleminen johti lopulta myös tämän teoksen syntymiseen. Elämänvaiheita käydään läpi kirjoittajan näkökulmasta”, kertoo kirjaa yhdessä Päivi Torkin kanssa painokuntoon saattanut Aarne Mämmelä.

Kirjan kirjoittaminen on helpottanut Leila Viitalaa elämässä koettujen vaikeiden vaiheiden ja asioiden käsittelemisessä. Siten hän toivoo teoksen antavan apua muillekin vastaavaa kokeneille: vaikka on köyhyyttä ja vastoinkäymisiä, toivo kantaa ja auttaa kestämään.
Leila Viitalan lapsuudenkoti oli Oulaisten Kilpualla ja Oulussa. Hän on Oulaisten Käpylän Laaksolla 1950-luvulla asti asuneitten Juho ja Lyydia Laakson Siiri-tyttären vanhempi tytär.
Leila Viitalan isä kuoli pian sodan jälkeen. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Fiskarsin kotitalouskonsulentin toimi. Viitala on asunut Oulun lisäksi muun muassa Helsingissä ja Lahdessa. Myöhemmin hän perusti juhlapalvelu-lounasravintolan Kärsämäelle, mutta yrittäjän ura oli lyhytaikainen päättyen 1990-luvun lamaan. Viitala työskenteli tämän jälkeen sosiaaliohjaajana. Opintojen aikana hän teki matkan Venezuelaan ja Kolumbiaan.
”Matkan aikana näin, mistä kurjuus syntyy. Se syntyy rikkauden ja köyhyyden ongelmasta. Ei Suomessa ole köyhiä niin paljon. Sosiaaliturva on hyvä, eikä täällä kukaan nälkään kuole. Mutta maailmassa on kansoja, joilla ei ole käytössään samanlaista infraa kuin Suomessa. Parempiosaiset ihmiset eivät tiedä köyhyydestä mitään. Tahallani tein kirjani sellaiseksi, että se pistää ajattelemaan, mistä kukakin on lähtöisin”, Viitala kertoo.

Sodan varjo on vahvasti läsnä Leila Viitalan kirjassa. Aihe on erittäin ajankohtainen myös tänä päivänä, kun Venäjä jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainaa vastaan. Leila Viitalan mielestä suurin syy siihen, että Venäjä on ajautunut taas sotaan rajanaapurinsa kanssa, liittyy maassa harjoitettuun diktatuuriin.
”Venäjän diktaattori ei anna kansan kehittyä ja kasvaa. Siellä kukaan ei ole päässyt kasvamaan sellaiseksi ihmiseksi kuin muissa maissa on. Venäläisten luonne on alistuva. Siellä on ollut niin kauan diktaattorivalta. Venäjällä ei saada rauhaa aikaan niin kauan kuin Putin on vallassa”, Leila Viitala uskoo.

Leila Viitala oli perustamassa Oulaisten seudun lottaperinneyhdistystä, jonka puheenjohtajana hän myös toimi. Viitalan mukaan lottaperinneyhdistystä ei kuitenkaan johdeta enää perinneliiton sääntöjen vaan vapaaehtoisen yhdistystoiminnan normien mukaan. Ongelmia on ilmennyt varsinkin rahankäytössä.
”Lottaperinneyhdistys on arvoyhteisö samalla tavalla kuin veteraaniyhdistys. Ei sitä voi vetää miten tahansa. Ongelma tullaan selvittämään”, paljastaa Leila Viitala.
Leila Viitalan elämänkertakirja ”Äiti, älä jätä”, on tilattavissa Books on Demand (BoD) -kirjakaupassa ja muun muassa Adlibris-kirjakaupassa.

Takaisin Jutut -sivulle