Kristityn uudet vaatteet
Tänä pääsiäisenä minua puhuttelee Simon. Simon, jolle Jeesus antoi nimen Pietari, ’kallio’. Vaikka Jeesus tiesi, että Pietari tulisi kolmesti kieltämään hänet ennen kukon laulua, oli Pietari kallio, jolle Jeesus rakensi kirkkonsa. Pietari oli Jeesuksen lähimpien oppilaiden johtaja ja hänelle Jeesus antoi taivasten valtakunnan avaimet. Johtaja, jonka tuli ruokkia ja kaitsea Jeesuksen lampaita. Kristus antoi Pietarille, Rooman ensimmäiselle piispalle, ja hänen myötään koko kirkolleen voiman antaa syntejä anteeksi ja sitoa ne, Kristuksen nimessä.
Tälle avainten kantajalle, kuten Pietari kirkkotaiteessakin tavataan esittää, lähti Magdalan Maria aivan ensimmäisenä kertomaan ylösnousemusihmeen ilosanomasta (Joh. 20:1–10). Paikalla oli kylläkin myös Jeesuksen rakkain oppilas, mutta Pietari mainitaan evankeliumissa ensimmäisenä. Sama kaksikko lähti juoksujalkaa Jeesuksen haudalle ja päätyi tyhjien hautavaatteiden äärelle. Erona Pietariin, Jeesuksen rakkaimman oppilaan kerrotaan nähneen ja uskoneen. Uskon ollessa vailla erikseen mainittua kohdetta, on sen kohteena Jeesus. Jeesuksen rakkain oppilas uskoi Jeesuksen ylösnousseen hautavaatteiden perusteella, mutta Pietarin usko, ollakseen täyttä uskoa, tarvitsi vielä kirjoitusten tuen: ”Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.”
Mutta miten Jeesuksen rakkain oppilas uskoi hautavaatteiden perusteella? Erikseen asetettu ja mainittu kasvoja peittänyt hikiliina muistutti Lasaruksen kuolleista herättämisestä: ”Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: ’Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä’” (Joh. 11:44). Erona oli, että Jumala itse vapautti Jeesuksen kuoleman kahleista, kun taas Lasarus piti vapauttaa herättämisensä jälkeen hautavaatteistaan. Näiden yhtäläisyyksien lisäksi oli käytännöllisiä syitä. Hautavaatteet osoittivat, ettei ruumis ollut siirretty tai varastettu, koska siirtäjät eivät olisi riisuneet hautavaatteita, saati asetelleet erikseen hikiliinaa.
Pietarin ihmettely ja epäily sen edessä, mihin Jeesuksen tyhjä hauta oikein viittaa, on ihmiselle ominaista. Pääsiäisen iloon ja varmuuteen kuoleman voittamisesta liittyy aina syvemmällä tasolla epätietoisuus siitä, missä Jeesus on. Ikuisuudessa, Jumalan sanassa, sakramenteissa, uskovan sydämessä…. Siinäpä ihmeteltävää kerrakseen, itse kullekin. Uskolla on helpompi ja tärkeämpikin tarttua siihen, mikä Jeesus on. ”’Entä te’, kysyi Jeesus. ’Kuka minä teidän mielestänne olen?’ Simon Pietari vastasi: ’Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.’ Jeesus sanoi hänelle: ’Autuas olet sinä, Simon’” (Matt. 16:15–17).
Saamme olla Jumalalle kiitollisia siitä, että hän valitsi lampaidensa kaitsijaksi Pietarin, joka on uskossaankin heikko, mutta joka kuitenkin sekä haluaa että yrittää olla vahva. Uskominen ei ole helppoa. Jos se ei ollut sitä Pietarille, niin ei se ole sitä meillekään. Saamme olla kiitollisia myös siitä, että Jeesus riisuu meidät Pietarinkin esimerkin kautta omavanhurskaudestamme ja pukee meidät tyhjiin hautavaatteisiin. Jääköön hyvä Jumala siunaamaan sydämemme pääsiäisen ilolla ja luottamuksella voiton varmuuteen. Aamen.
Roope Syngelmä
seurakuntapastori