Kurittaminen jatkuu

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on jälleen kerran vaikean paikan edessä. Ensi vuodelle Pohde hakee 19,1 miljoonan euron säästöjä. Vuoteen 2028 mennessä säästöjen pitäisi kasvaa 26,3 miljoonaan euroon. Suurimmat leikkaukset kohdistuvat ikäihmisten palveluihin, mutta säästöjä haetaan myös vammaispalveluista, lasten ja nuorten palveluista sekä mielenterveys- ja päihdepalveluista.

Ja sitten ovat Oulaskangas ja Raahe.

Oulaskankaan päiväkirurgisen toiminnan lopettamisesta haetaan noin miljoonan euron säästöä ensi vuonna. Raahessa kipupolin lakkauttamisesta tavoitellaan 300 000 euron säästöä ja lisäksi puudutuksessa tehtävät leikkaukset ovat olleet lopettamisuhan alla.

Minusta tässä on kyse paljon suuremmasta asiasta kuin yksittäisistä säästökohteista. Kyse on siitä, millainen maakunta me haluamme Pohjois-Pohjanmaan olevan.

Oulun ulkopuolella asuville palveluiden etäisyys ei ole tilastollinen käsite. Se on kilometrejä autolla, järjestettävä kyyti, pois otettava työpäivä, omaisen käyttämä aika ja joskus myös kysymys siitä, hakeutuuko ihminen hoitoon ajoissa vai siirtääkö hän sitä myöhemmäksi.

Siksi en hyväksy ajatusta, että palvelujen keskittäminen olisi aina automaattisesti tehokkuutta. Kannatan hajautettua palvelutuotantoa. Oulaskankaalla tulee jatkaa päiväkirurgista toimintaa ja Raahessa puudutuksessa tehtäviä leikkauksia, jos niiden avulla voidaan tuottaa tarpeellista hoitoa järkevästi ja lähellä ihmisiä.

Mutta on reilua sanoa ääneen myös toinen asia: Pohteen päättäjät eivät ole tämän tilanteen yksin aiheuttajia.

Hyvinvointialueet ovat joutuneet rakentamaan kokonaan uutta järjestelmää samaan aikaan, kun valtion taloudellinen ja hallinnollinen ohjaus on kiristynyt, mikä nähtiin esimerkiksi Oulaskankaan yöpäivystyksen lopettamisena. Pohteen säästötarve oli vielä viime keväänä noin viisi miljoonaa euroa, mutta valtionrahoituksen osoittauduttua odotettua pienemmäksi tavoite nousi 15–20 miljoonaan euroon.

Aluepäättäjät ja viranhaltijat ovat tässä puun ja kuoren välissä. Heiltä vaaditaan tasapainoista taloutta, mutta käytettävissä olevia euroja puristetaan yhä tiukemmalle.

Oma näkemykseni on, että tässä on ennen kaikkea Orpon–Purran hallituksen ja valtiovarainministeriön paikka katsoa peiliin. Hyvinvointialueille olisi pitänyt antaa työrauha ja mahdollisuus etsiä säästöt ja toimintatapojen muutokset itse. Nyt valtio määrää talouden tahdin, mutta paikalliset ihmiset joutuvat kokemaan päätösten seuraukset.

Myös rahoitusjärjestelmää pitäisi korjata. Jos järjestelmä ei kannusta riittävästi terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen, ennaltaehkäisevä työ jää helposti säästöjen jalkoihin. Seniorineuvola on tästä hyvä esimerkki: digipalvelu voi täydentää toimintaa, mutta se ei saa korvata ihmistä, joka tarvitsee kasvokkaista neuvontaa ja kohtaamista.

Ja omaishoitajat. Heidän tilanteensa pitäisi päinvastoin ottaa vakavasti. Nyt omaishoidosta haetaan 1,7 miljoonan euron säästöjä palkkioita pienentämällä. On vaikea keksiä epäoikeudenmukaisempaa viestiä ihmisille, jotka hoitavat läheistään kotona ja säästävät samalla yhteiskunnalle valtavan määrän rahaa.

Nyt suunniteltavat säästöt tuntuvat erityisen julmalta, kun sen seurauksena vanhus joutuu kauemmas palveluista, potilas matkustaa kauemmas leikkaukseen tai omaishoitajan jaksaminen joutuu entistä kovemmalle. Maakunta ei saa olla paikka, josta palvelut yksi kerrallaan viedään keskukseen.

Suomen pitää pystyä parempaan. Ja Pohjois-Pohjanmaan pitää pystyä pitämään huolta myös niistä ihmisistä, joiden koti ei ole Oulussa.