Luja usko herätti Rantaeilolan talon henkiin

Rantaeilolan talo, aivan Merijärven kunnantalon naapurissa, on ollut yksi pitäjän näyttävimmistä maamerkeistä yli 150 vuotta. Talon tontti on ollut saman suvun hallinnassa alusta lähtien ja tarinan mukaan iso osa Merijärven keskustan tonteista ja tiloista on aikoinaan lohkottu juuri Rantaeilolan tilan maista.
Vuosikymmenten aikana on tämä jykevä hirsitalo alkanut kuitenkin rapistua ja ehtinyt olla täysin tyhjillään viimeiset 20 vuotta, ennen kuin sen uusiksi asukkaiksi tulivat vuosi sitten Maru ja Esa Pikkumäki.
”Tämä on Marun äidin kotitalo. Ei meillä ollut koskaan tarkoitus muuttaa tänne, mutta oma eläkkeelle jääminen oli tiedossa ja piti alkaa miettiä, että mille sen jälkeen ryhtyisi. Tämä talo oli ollut perikunnan hallussa ja anoppini osti sen perikunnalta sillä ajatuksella, että pystyy kaupittelemaan sitä eteenpäin. Anoppi pisti talon myyntiin, mutta ostajaa ei löytynyt. Lopulta hän tarjosi taloa kunnalle, joka lupautui ostamaan sen tontin hinnalla. Anoppi sanoi meille, että jos kunta ostaa talon, niin se pistetään heti nurin ja tilalle tulee rivitaloja. Eräänä päivänä hän sitten soitti meille ja kysyi, että haluaisimmeko ostaa tämän talon. Voisimme harkita asiaa yön yli. Mietimme Marun kanssa asiaa illalla ja päätimme, ettemme tee ostotarjousta, koska talon kunnostamisessa olisi niin iso työ. Aamulla anoppi soitti uudelleen ja kysyi, että ostammeko talon. Sanoin, että kyllä me ostamme, vaikka illalla olimme vaimoni kanssa päättäneet toisin”, nauraa Esa Pikkumäki.

Kun Maru ja Esa lopulta saivat talon haltuunsa vuoden 2015 lopulla, tiesivät he heti, että talon kunnostaminen tulee olemaan iso urakka. Suurimman huolen aiheutti talon päätyseinä, jonka hirret olivat lahonneet pahasti ikkunalaudalta valuneen sadeveden takia. Tilanteen vakavuus tuli Esalle selväksi siinä vaiheessa, kun hän vielä avasi seinän ulkovuorilaudat koko talosta ja huomasi, että lahoa muillakin seinillä.
”Sanoin emännälle, että tämä homma loppuu sitten tähän. Kunnostaminen tulee liian kalliiksi. Kaivuri vaan paikalle ja koko mörskä nurin”.
”Ei meillä kummallakaan ollut tämän kaltaisesta korjaamisesta mitään kokemusta. Käytimme ammattilaista arvioimassa tilanteen ja hän totesi, että hirsiseinän kunnostaminen tulee erittäin kalliiksi”, Maru kertoo.

Samana päivänä, kun totuus korjauksen mittavuudesta oli selvinnyt, istuivat Esa ja Maru talon pihalle pystytetyssä teltassa ja joivat kahvia. Etenkin Maru oli murheen murtama ja alkoi pyytää tilanteeseen apua korkeammalta taholta. Hän risti kätensä ja puhui Jumalalle.
”Minulla oli aavistus, että talon kunnostaminen on meidän juttumme, mutta nyt kaikki on kaatumassa. Sinulla Jumala on maanantaiaamuun asti aikaa ratkaista tämä asia jollakin tavalla”.
Pari tuntia rukoilun ja aamenen sanomisen jälkeen asteli pihalle Esalle ja Marulle entuudestaan tuttu naapurin mies, joka ei kuitenkaan tiennyt taloprojektin viimeisimmästä käänteestä vielä mitään. Hän ei puhunut sanaakaan, vaan kiersi rauhassa talon ympäri. Muutaman minuutin tutkimisen jälkeen mies avasi suunsa.
”On teillä tässä kyllä aivan hirveä työ, mutta jos minä tulen maanantaiaamuna moottorisahan kanssa kaveriksi, niin vaihdetaan nuo hirret”.
Esa ja Maru katsoivat epäuskoisina toisiaan. Tilanteesta selvittyään he ryhtyivät tuumasta toimeen ja laittoivat vielä samana iltana kaikki nostotuet hirsiseinälle valmiiksi, jotta hirsien vaihtoon päästäisiin heti maanantaiaamusta.
”Kaveri tuli sovitusti paikalle maanantaiaamuna kello 8 ja oli kahden viikon ajan apuna joka päivä. Saimme seinän korjattua. Se oli sellainen potku itsellenikin, että pakkohan tämä talo on saada kokonaan kunnostettua”.

Loppujen lopuksi Rantaeilolasta ei säilynyt täysin entisellään juuri muuta kuin hirsirunko. Esimerkiksi talon lattia jouduttiin purkamaan ja tilalle tehtiin uusi rossilattia. Uusiksi menivät myös kaikki sähkötyöt sekä vesijohdot. Marulle oli heti alussa päivänselvää, että hän haluaa säilyttää keittiön kalusteet mahdollisimman alkuperäisinä.
”Sanoin heti, että Ikean keittiötä ei tähän huusholliin tule. Keittiössä on edelleen mummun vanhat kaapit, jotka olivat siellä silloinkin, kun olin 5-6 vuoden vanha”, Maru sanoo. ”Se mitä lisää tarvittiin, sen Esa teki itse.”
Vaikka talolla on jo paljon ikää, on se pitänyt lämmön sisällään yllättävän hyvin. Vanhan keskuslämmityksen Esa ja Maru vaihtoivat sähköpattereihin ja ilmalämpöpumppuun. Lisälämpöä antavat lisäksi kahdesta kammarista löytyvät takat.
”Huomasimme myös, että lattian eristeenä oli 15 senttimetriä kanervaa ja kuivaa multaa. Eihän sellainen pidä lämpimänä. Vaihdoimme tilalle 35 senttimetrin ekovilla-lämpöeristeen”, Esa kertoo.
”Naapuri luuli, että meillä on tulipalo, kun heittelimme eräänä päivänä vintiltä moskaa pihalle. Sanoin hänelle, että ei ole tulipaloa. Se on vaan multapölyä”, Maru nauraa.

Yksi mielenkiintoinen seikka talon sisustustyössä liittyi seinien tapetteihin. Esan mukaan vanhoja tapetteja oli kammarin seinällä peräti 16 erilaista päällekkäin. Niistä kaksi tapettia olivat Esan ja Marun mukaan niin hienoja, että he päättivät tutkia asiaa hieman tarkemmin.
”Netistä löytyy museoviraston ylläpitämä tapettitietokanta. Nämä kaksi tapettia olivat tietokannan kuvien perusteella samanlaisia, joita oli myös Helsingin Säätytalossa. Minusta on aika mielenkiintoista, että siellä tapetoitiin samalla tapetilla aika samoihin aikoihin kuin täällä Merijärvellä”, Esa toteaa.

Marun lisäksi myös Esa on paluumuuttaja, sillä hän on syntyisin Oulaisista. Esa asui elämänsä ensimmäiset 30 vuotta Oulaisissa ja vuosina 1980-1990 hän toimi vaimonsa kanssa yrittäjänä toiminimellä Pikkumäen Puutarha. Sen jälkeen elämä vei Pikkumäet Etelä-Pohjanmaalle Jurvaan, jossa Esa toimi 10 vuotta seurakuntatyössä. Pisimmän rupeamansa Pikkumäet viettivät kuitenkin Rovaniemellä, peräti 20 vuoden ajan.
Esa tunnustaa, että varsinkin hänelle muutto kansainvälisestä kaupungista pieneen maalaispitäjään oli jossakin määrin ”kulttuurisokki”.
”Täällä on vain kirkko ja osuuskauppa. Jollekin sanoinkin, että vaikka emme ole mitään ravintoloiden suurkuluttajia, niin olisihan se kiva käydä vaimon kanssa syömässä muuallakin kuin oman pöydän ääressä”.

Mutta kaikkeen oppii ja tottuu. Vuoden asumisen jälkeen ovat pienen paikkakunnan hyvät puolet alkaneet tulla esiin. Esimerkiksi kunnan traktorimies on Esan mukaan niin ystävällinen, että auraa talvisin pihatiet puhtaaksi ja auraa siinä samalla hieman enemmänkin kuin olisi tarvis.
”Se voi olla hänelle pieni asia, mutta merkitsee meille tosi paljon”, Esa kiittelee.