Luonto ja ihmiset inspiraation lähteenä
Jos et ole vielä käynyt katsomassa oulaistelaisen Asta Lohvansuun taidenäyttelyä ”Ilakointia väreillä”, pidä kiirettä, sillä näyttely on avoinna KoronaGalleriassa enää muutaman päivän. Lohvansuun akryyli- ja öljyväreillä maalaamat taulut ovat nimensä ja ehkä myös taiteilijan oman persoonan mukaisesti erittäin värikkäitä.
”Sitä pitää tehdä mitä pää käskee. Olen aina sanonut, että vaikka ikää tulee lisää, värit kirkastuvat. Ei arki ole harmaa meillä vanhemmillakaan”, toteaa Asta Lohvansuu.
Asta Lohvansuulle taide ja luovat harrastukset ovat olleet sydäntä lähellä nuoresta lähtien. Piirtämisen ja maalaamisen lisäksi hän tykkää kirjoittamisesta.
”Kirjoittaminen on toinen intohimoni. Pitäisi saada kirjakin aikaiseksi. Tekstiä olisi kyllä jo tarpeeksi”.
Luonto on Asta Lohvansuun teosten inspiraation lähde. Hän kertoo lähtevänsä ensi viikolla ystäväporukan kanssa vaellukselle Lappiin.
”Minulla oli melkein 30 vuotta Inarissa eräkämppä. Nyt haluaisin sellaisen uudestaan, mutta hieman pienemmän, johon sovin itseni kanssa”, Lohvansuu nauraa.
Luonnossa Asta Lohvansuu tunnustaa halailevansa silloin tällöin puita. Tästä hän kertoo saavansa paljon energiaa.
”Mäntyjä minä halailen. Olen sitä mieltä, että elävä puu antaa virtaa, kun siihen uskoo ja sitä kuuntelee”.
Hänen mukaansa luontoa kannattaisi hyödyntää ihmisten hyvinvoinnin lähteenä nykyistä enemmän.
”Olen lukenut, että Japanissa on kehitetty metsäkylpy, jossa esimerkiksi mielenterveysongelmaiset käyvät. Meillä Oulaisissakin olisi mahdollisuus viedä ihmisiä metsään, koska metsä on täällä niin lähellä”, kannustaa Asta Lohvansuu.