Mainio meininki Härkäjuhlilla

56. kerran järjestetyt Vihannin Härkäjuhlat vietettiin Lumimetsän Nuorisoseuran kentällä suotuisassa säässä. Monipuolinen kattaus ohjelmatarjonnassa takasi mahdollisuuden viihtyä paikalla. Odotukset näyttivät myös toteutuvan. Suosituimmaksi näytti nousevan Sanna Hirvaskarin ja Marko Keräsen vierailun mukaan tuoma tuore tuulahdus huipulta eli TTK:n ytimestä. Oman tanssiesityksen ja jälkeen pari opasti tanssilattialle ympärilleen kerääntyneille tanssin saloja. Unohtaa ei sovi myöskään muita esiintyjiä. Heihin kuuluivat luontevasti mukaansa salin tanssilattialle väkeä kutsunut duo Mari Ylikärppä ja Esa Mathlin Kopsan kulmilta sekä oman kulmakunnan alueelta juhlille kevennettyä hevirockia tulittanut The Government, joka esiintyi isossa teltassa. Illan kruunasi 30 kilometrin päästä Haapavedeltä saapunut parin vuoden takainen tangokuningas Johannes Vatjus.

Duo Mari Ylikärppä ja Esa Mathlin saivat tanssisaliin kerääntyneet liikkeelle parketille heti alkuillasta.

Tuskin enää missään kotimaamme kamaralla järjestetään kesäisiä pippaloita, joista ei löytyisi karaokea. Tämä alun perin Japanista Suomeen saapunut laulumuoto on valloittanut suomalaiset uskomattomalla tavalla. Se myös nähtiin ja koettiin Härkäjuhlilla, jonne sen toi jo toistamiseen Niken karaoke. Laulajia riitti läpi illan ja siihen tarjoutui hyvä mahdollisuus teltan puolella. Mahdollisuuden tarjosi Tyrnävätä saapunut Niilo Leiviskä.
On varsin tunnettua, että suomalaisten on ollut vaikea puhua tunteistaan. Sitä asiaa varttuneemmat suomalaiset opettelivat tuomaan esiin lavatansseissa jo vuosikymmeniä ennen karaokea. Tänään jo kaikenikäiset osaavat ilmaista tunteitaan karaoken kautta laulamalla. Varsinkin nuoremmat ovat tasoltaan lähes puoliammattilaisia. Lyhyesti sanottuna tämä on suomalaisille kuin tehty.
Talkootoimikunnan rakennelmista ja muista toimista vastaava Antero Mustakangas hyristi tyytyväisyyttään.
”Tunnelmalliset juhlat toteutuivat yli odotusten. Paikalla oli yli 700 henkeä mukaan lukien 60 talkoolaista ja juhlaan sponsoroineista yrityksistä mukaan tulleet. Tällaisten juhlien järjestely on kova voimainkoitos pienelle kylälle, mutta yhdessä tehden ja näin onnistuen tulos on hyvä apu nuorisoseuran juoksevien kulujen hoitoon. Ja parasta minulle oli tietysti muutamat vieraiden antamat kiitokset tunnelmallisesta juhlapaikasta”. 
Härkäjuhlatoimikunnan jäsen ja LC Vihannin presidentti Petri Turula oli samoilla linjoilla.
”Juhlat onnistuivat mainiosti. Juhlijat iloitsivat ainutlaatuisesta tunnelmasta, monipuolisesta ohjelmasta ja alueen viihtyisyydestä pienine yksityiskohtineen. Vieraat kokivat, että heitä oli odotettu ja että he olivat tervetulleita juhlille. Tanssiväki tykkäsi ja yhdessä tanssiminen oli koskettavaa ja yhteisöllistä. Markon ja Sannan luoma välitön tunnelma ja lämpö sulatti juhlijat. Uskomme, että juhlista löytyi kaikille ja kaikenikäisille jotakin. Sanalla sanoen Vihannin Härkäjuhlat koskettivat yleisöä ja esiintyjiä”.

Sanna Hirvaskarin ja Marko Keräsen vierailu oli vilvoittava tuulahdus TKK:n huipulta.

Illan innokkaimmat tanssijat Piipsijärven paroniksi itseään kutsuva Jorma ja vaimonsa Saimi Irvankoski olivat hyvin tyytyväisä illan antiin yhtä asiaa lukuun ottamatta.
”Tanssi on ollut parasta. Tosin yksi haave jäi toteutumatta. Olimme odottaneet erityisesti Sanna Hirvaskarin ja Marko Keräsen esityksen jälkeen mahdollisuutta saada tanssia heidän kanssaan, mutta siihen ei tällä kertaa ollut mahdollisuutta”.
Esko ja Hilkka Piipponen Pudasjärveltä olivat jo kokeneita sekä tyytyväisiä kävijöitä juhlilla. Sitä edesauttoi osaltaan se, että heille niin mieluinen vävypoka sattuu asumaan tällä kylällä.
Saara ja Hannu Törmikoski nauttivat illan annista.
”Härkäjuhla on tuttu jo 70-luvulta alkaen. On hienoa olla mukana täällä vieläkin. Hyvässä muistissa ovat vielä monet bändivierailut alkaen muun muassa Dingon vierailusta 80-luvulla. Samoin muistetaan ne monet erilaiset kisailut takavuosilta, kuten kädenväännöt, pussitappelut ja rekkitanko Mäntylammen pihalla”.

Takaisin Jutut -sivulle