Näissä talkoissa ei tuijoteta kelloa
Wanha Woiman talkooporukka valmistelee täyttä höyryä paikkoja kuntoon kesän kohokohtaa, Weteraanikonepäiviä varten.
Perinnekeskuksen alueella pistetään parhaillaan paikkoja kuntoon heinäkuun alussa järjestettäviä Weteraanikonepäiviä varten. Talkoolaisia häärää niin tervahaudan kuin Kuntun kyläkaupan kimpussa. Myös laavu kaipaa päällensä vielä huopakaton.
Yksi työllistävimmistä töistä on ollut päähallin entisen puojin muuttaminen toimistokäyttöön. Wanhan Woiman puheenjohtaja Jouni Aitto-oja kertoo, että Weteraanikonepäivillä siellä on tarkoitus järjestää muun muassa lipunmyynti. Muina aikoina tiloissa voidaan pitää esimerkiksi kokouksia.
”Taloustoimisto, jossa liput myydään ja rahat lasketaan, on ollut huutolaisena Käpylän koulun keittiössä ja parakkirakennuksessa, joka oli siihen tarkoitukseen aivan liian kuuma ja ahdas. Sitten kun päätimme siirtää kaupan Kuntun mökkiin, jäi tämä tila tyhjäksi. Keksimme, että tästähän voisi tulla hyvä toimisto”.
Aikaisemmin toimistona olleeseen ykköshallin yläkertaan on puolestaan tulossa kauan odotettu lukusali.
”Siellä tulee olemaan esillä kaikkea meidän vanhaa materiaalia ja lehtiä. Kaikkea sellaista, mikä meidän omaa väkeämme kiinnostaa”.
Terva näyttelee pääosaa tämän kesän konepäivillä. Vaikka tapahtumaa ei yleisen tautitilanteen takia pystyttäisi järjestämään, lupaa Jouni Aitto-oja, että tervaa Perinnekeskuksessa tullaan siitä huolimatta polttamaan.
”Myös Marjakankaan Einari tulee polttamaan konepäiville tervaa tynnyrissä. Näin ollen tapahtumassa kohtaavat nykyaikainen ja entisaikainen tervanpolttotapa. Lisäksi myynnissä on pieniä tervatynnyreitä, joihin on pistetty pipetillä tervaa tuoksua antamaan”.
Jouni Aitto-oja tunnustaa, että kaikki kerhon toiminnassa mukana olevat odottelevat heinäkuun alkua kuin kuuta nousevaa. Koronatilanne näyttääkin juuri nyt alueella suhteellisen hyvältä, vaikka Kokkolan seudulla onkin todettu viime viikkoina runsaasti uusia tartuntoja.
”Jospa he saisivat tilanteen kuitenkin siihen mennessä aisoihin. Meillähän on täällä ollut todella rauhallista koronan kanssa. Yhtään wanhavoimalaista, joka olisi koronan saanut, ei ole ainakaan minun tiedossani. Ja kaikki talkoissa olevat on jo kertaalleen rokotettu”.
Weteraanikonepäivien yleisömäärä on ollut normaalisti 20 000 ihmisen tienoilla. Tällaisina aikoina on kuitenkin vaikea ennakoida, mihin asti väkimäärä tällä kertaa nousee.
”Itse veikkaan, että väkimäärä on 10 000-20 000 välissä. Ja voihan olla, että rajoituksia tulee päälle, jolloin meillä on lupa ottaa väkeä vain tiettyyn rajaan saakka. Luulen myös, että kauempana asuvat ovat tänä vuonna varovaisempia tulemaan paikan päälle”.
Koronatilanteesta johtuen joudutaan Weteraanikonepäivilläkin ottamaan huomioon monia turvallisuusseikkoja. Kun aikaisempina vuosina on suositulle rompetorille tullut myyjiä 250, rajataan määrä 170 myyjään. Lisäksi rakennusten sisälle ei päästetä nyt niin paljon väkeä kerralla sisään.
”Sisätiloihin tulee maskisuositus ja jos ei ole omaa maskia mukana, me tarjoamme sen. Talkoolaisten ruokailu toteutetaan ”seisova pöytä -periaatteella” eli ruoka tarjoillaan lämpökuppiin. Lisäksi kioskeille tulee ylimääräisiä pleksejä. Kyllä näiden toimien pitäisi jo purra”.
Jos pahin skenaario toteutuisi ja konepäivät jouduttaisiin jälleen siirtämään, olisi se Jouni Aitto-ojan mukaan iso isku koko kerholle. Wanhan Woiman väki on kuitenkin enemmän positiivista kuin negatiivista sakkia, joten uhkakuvista huolimatta tapahtumaa aiotaan mainostaa täydellä höyryllä.
”Jos tapahtumaa ei voida terveydellisistä syistä järjestää, olemme päättäneet, että tulemme hakemaan valtiolta tappiotakuuta. Kun on kerran luvattu, että tapahtumia voidaan alkaa markkinoida ja järjestää. Mutta en usko, että peruminenkaan meitä kaataa. Jos kolmas peruuntuminen tulisi, niin sitten voisi olla hankalaa. Meillä on kuitenkin tässä melkein 20 rakennusta ylläpidettävänä, eli aika paljon kiinteitä kustannuksia”.