Oliko isä mukavaa? 

Keskiviikkona 2.10. Oulaisten seurakunta järjesti Oulaisten kirkossa ja sen pihamaalla isälapsi –illan. Tapahtuman tarkoituksena oli syventää isien ja lasten välistä suhdetta erilaisten puuhastelujen kautta, johon lapset ja myös isät pystyivät ottamaan osaa. Paikalla oli ilahduttavasti isoisiäkin lastenlastensa kanssa.

Seurakunta on järjestänyt tapahtuman jo useamman kerran. Tapahtuma sai alkunsa ideasta antaa isille ja lapsille yhteistä aikaa hauskojen leikkien ja puuhastelujen merkeissä. Seurakunnassa käy paljon lapsia äiteineen erilaisissa kerhoissa viettämässä aikaa yhdessä. Vaikka monet isätkin käyvät lastensa kanssa näissä kerhoissa, ajatteli seurakunta järjestää kuitenkin tapahtuman, joka oli suunnattu vain heille ja lapsillensa.  

Isälapsi –ilta alkoi kirkon sisätiloissa. Siellä lapset ja isät pääsivät leikkimään piilosta keskenänsä ja etsimään kirkonrotan, joka piileskeli kirkon uumenissa. Kun leikit oli leikitty sisällä ja kirkonrotta löydetty, siirryttiin kirkon pihamaalle. Siellä lapset leikkivät keskenänsä kuin myös itse kirkonrotan kanssa. Tarjolla oli myös evästä, kuten makkaraa, mehua, pipareita ja makoisia lättyjä hilloineen. Lapset napostelivat vatsansa täyteen eri herkkuja siihen pisteeseen, ettei vatsaan enää mahtunut yhtään enempää. Kommentteina tulikin, että lätyt olivat tosi maukkaita. Tapahtuma päättyi ilta seitsemän aikoihin tyytyväisiin mieliin. 

Isienkin mielestä tapahtuma oli erittäin mukava. Ilta oli viihtyisä, ja lapsilla oli ollut erittäin hauskaa. Eräs perheen isä kertoi pienimmän kulkeneen perhekerhossa ja päättivät sen seurauksena osallistua isälapsi –iltaan. Perheen lapset tykkäävät osallistua eri tapahtumiin ja aina, kun on vain mahdollisuus, he osallistuvat muihinkin seurakunnan järjestämiin tapahtumiin pitämään hauskaa. 
Ilta oli erittäin mukava. Herkkuja saatiin nauttia kauniina iltana ilman pisaran pisaraa ja ihanan auringon laskun kera yhdessä läheisten kanssa. Seurakunnan tarkoituksena onkin järjestää lisää tapahtumia, jotka virkistävät arjen keskellä. Suunnitteilla onkin jo tapahtuma pelkkiä äitejä varten ensi kevääksi, jossa he saavat tarvittavaa omaa aikaansa. 

Takaisin Jutut -sivulle