Olympiakesästä olympiatalveen

Kesä alkaa olla kääntymässä syksyyn ja päivät lyhenevät nopeasti. Arki palailee uomiinsa kun lomat on lusittu eikä pimeä syksy tunnu edes pahalta pitkän ja kuuman kesän jälkeen.

Kesä toi mukanaan Tokion vuoden 2020 siirtyneet olympialaiset. Olympialaisissa suomalainen menestys oli odotettua, sillä määrärahojen puuttuminen heijastuu väistämättä suomalaiseen olympiamenestykseen. Toki mitaleitakin tuli. Mediassa ja kabineteissa kauhistellaan ja ihmetellään tilannetta ja laaditaan korjausehdotuksia suurella budjetilla.
Suomalaisen huippu-urheilun tila on surullinen, mutta osittain meidän tulee vain hyväksyä muutos. Emmehän voi palata esimerkiksi teknologiassa tai kansainvälistymisessäkään takaisin päin, joten miksi urheilussa tulisi niin tehdä.

Uudet lajit tulevat, mutta kun urheilija saavuttaa menestystä vaikkapa rullalautailussa tai kiipeilyssä, ei saavutus ole kansan mielestä mitään. Mikäli asenneympäristö muuttuisi, ehkä ikuinen melankolisuus ja kaipuu vanhoihin hyviin vuosikymmeniin väistyisi. Emme voi täysin syyttää johtoa, rahoitusta, valtionvelkaa tai vaikkapa urheilijoita itseään kehnosta menestyksestä vaan meidän tulisi katsoa peiliin ja iloita jo saavutetusta.

Onneksi voimme harjoitella ennakko-odotusten syrjään laittamista ja hetkestä nauttimista jo pian, sillä talviolympialaiset koputtelevat jo oven takana. Juha Mieto ei ole suomalainen olympiatoivo vuodelle 2022, mutta meillä on paljon muita urheilijoita, jotka olisivat iloisia siitä, että tuemme heitä pyyteettömästi sukupuolesta ja lajista riippumatta,
Unohdetaan siis mitalitoiveet ja mitalitaulukon vertailu Norjan tai Ruotsin vastaavaan. Nautitaan urheilun riemusta ja hienoista suomalaishetkistä. Syksystä tulee hyvä ja talvesta tulee ikimuistoinen, sillä asenne ratkaisee!