Omaiset ihmeissään Pohteen toiminnasta

Pohde yhtenäisti viime vuoden elokuussa yhteisöllisen asumisen käytänteitä. Konttilan tuvassa tämä tarkoitti siivous- ja pyykkihuollon päättymistä.

Ikäihmisten yhteisöllisessä asumisen yksikössä, Konttilan tuvassa kuohuu. Yksikköä hallinnoiva Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde yhtenäisti yhteisöllisen palveluasumisen käytänteitä vuoden 2025 elokuussa. Konttilan tuvan asukkaille yhtenäistäminen näkyi siivous- ja pyykkihuollon päättymisenä. Päätös tyrmistytti Konttilan tuvassa asuvien ikäihmisten omaiset, sillä asukkaat eivät itse pysty siivouspalveluiden tai pyykkihuollon kilpailutuksia tekemään. Näin ollen työ valui omaisille ja läheisille.
Ikäihmisten omaiset ottivat viime vuoden lopulla yhteyttä oulaistelaiseen kaupunginvaltuutettuun Jari Niemeen (kesk.), joka lupautui auttamaan omaisia. Niemen mukaan omaiset ovat yrittäneet saada Pohdetta muuttamaan toimintaa asialliseksi, mutta eivät ole saaneet minkäänlaista vastausta pyyntöihin.
Jari Niemi pyysi erästä omaista pitämään päiväkirjaa tapahtumista vuoden 2025 lopulle asti ja toimittamaan tekstin Niemelle. Näin tapahtui ja nyt Jari Niemi on tehnyt asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.
”Tunnen syvää sympatiaa Konttilan tuvan vanhusten omaisia kohtaan. Olin aiemmalla asuinpaikkakunnalla Heinolassa lähes 10 vuotta Jyränkölän Setlementin hallituksessa ja sen toimintaan kuului kuusi vanhusten hoivakotia. Pohdimme lähes jokaisessa hallituksen kokouksessa hoitokotien tilanteita, ja rohkenen sen perusteella todeta, että kantelulle on olemassa vahvat perustelut”, toteaa Jari Niemi.
Jari Niemi korostaa, että kantelu ei millään muotoa kohdistu Konttilan tuvan henkilökuntaan, vaan yksinomaan Pohteen toimintaan.
”Omaisten viestin olen välittänyt myös Pohteen hallituksen puheenjohtajalle Mirja Vehkaperälle ja kutsunut hänet keskustan valtuustoryhmän vieraaksi, jolloin voisimme jutella hänen kanssaan sekä Konttilan tuvan että Oulaskankaan tilanteesta”, Niemi kertoo.

Vastuualuejohtaja Anu-Birgitta Lämsä Pohteelta toteaa, että muutostilanteessa on tullut palautetta ja siihen on hänen mukaansa vastattu.
”Vastaamme myös eduskunnan oikeusasiamiehelle, kun asia tulee meille vastattavaksi”, hän kertoo.
Anu-Birgitta Lämsä muistuttaa sosiaalihuoltolain mukaisesta yhteisöllisen asumisen perusteista, joka on hyväksytty Pohteen tulevaisuuslautakunnassa. Perusteiden mukaan yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista tavalliseen asuntokantaan kuuluvassa asunnossa tai esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa asiakkaan hallinnassa on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa asiakkaille on tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa, jota varten on tarkoitukseen soveltuvat tilat ja asiakkaat pystyvät niitä tosiasiallisesti hyödyntämään. Asiakkaan tarvitsemat muut palvelut toteutetaan erikseen asiakkaan tarvetta vastaavasti kotihoitona ja muina kotiin annettavina sosiaalipalveluina.
”Viime vuoden aikana Pohteen yhteisöllisen asumisen yksiköiden toimintaa on tarkasteltu. Siivouksen ja pyykinpesun osalta yhteisöllisen asumisen yksiköiden toimintaa on asteittain yhdenmukaistettu ja toimimme nyt ikäihmisten yhteisöllisen asumisen palvelukuvauksen mukaisesti. Tätä ei ole tarkoitus muuttaa”, Anu-Birgitta Lämsä sanoo.
Pohteen yhteisöllisen asumisen asiakasmaksu määräytyy tulojen mukaan. Se on osa palvelukokonaisuutta ja on usein prosenttiosuus nettotuloista, mutta maksuun sisältyy aina tietty vähimmäiskäyttövara. Tästä asiakkaan vähimmäiskäyttövarasta maksetaan nyt Konttilan tuvassa siivous- ja pyykkihuolto. Käyttövarasta maksetaan myös asiakkaan henkilökohtaisen hygienian aineet ja tarvikkeet sekä nyt päivittäiseen siivoukseen tarvittavat aineet ja välineet. Myös vaatteet ja esimerkiksi hiusten leikkuu tulevat käyttövarasta maksettavaksi. Suurin osa kustannuksia on siis epäsuoria ja iskevät rankimmin pienituloisiin.
Anu-Birgitta Lämsä muistuttaa, että palveluohjaus otetaan tiiviisti mukaan, jos asukkaalla ilmenee taloudellista huolta.
”Tarvittaessa asiakkaalla on saada asiakasmaksuihin huojennusta”, toteaa Lämsä ja vinkkaa, että ohjeet huojennuksen saamiseen löytyvät Pohteen verkkosivuilta.

Takaisin Jutut -sivulle