Oulaskankaalla tehtiin historiaa

Oulaskankaan sairaalassa tehtiin joulukuun 2. päivä historiaa, kun siellä suositettiin Pohteen ensimmäinen päiväkirurginen eturauhasen höyläys sekä ensimmäinen päiväkirurginen polven tekonivelleikkaus. Eturauhasen höyläyksen suoritti urologi Suvi Rahja ja tekonivelleikkauksen ortopedi Pasi Hintsala.

Pasi Hintsala kertoo, että Oulaskankaan sairaalassa tekonivelleikkauksia tehdään vuosittain noin 850. Lukumäärä on suunnilleen sama kuin Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Lonkan ja polven tekonivelleikkauksien tekeminen päiväkirurgisesti on Hintsalan mukaan Suomessa ja maailmallakin kohtalaisen uusi asia. Leikkauksia on tehty Suomessa vasta parin-kolmen vuoden ajan.
Tekonivelleikkaus on Pasi Hintsalan mukaan kohtalaisen vaativa operaatio. Vaikka leikkausten pääperiaatteet ovat aika selkeät, potilaat ja heidän nivelensä ovat erilaisia ja näin ollen hyvien tulosten saavuttaminen säännöllisesti vaatii kokemusta.

”Tekonivelleikkaukset vaativat myös paljon resursseja. Leikkaavan lääkärin ja anestesialääkärin lisäksi tarvitaan kokonainen leikkaustiimi, sekä potilasta leikkauksen jälkeen hoitavat hoitajat ja kuntoutusta ohjaavat fysioterapeutit. Tekonivelten komponentit ovat kalliita ja leikkauksen tekeminen vaatii myös paljon instrumentaatiota. Potilaiden osalta leikkaus vaatii kohtalaisesti kivunsietoa, ja sitoutumista leikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen”, Pasi Hintsala toteaa.

Päiväkirurgisten tekonivelleikkausten suunnittelu aloitettiin Oulaskankaalla viime vuonna. Kaikille potilaille, kuten monisairaille päiväkirurginen tekonivelleikkaus ei kuitenkaan sovellu.
” Hyväkuntoiselle, varsin terveelle potilaalle se on kuitenkin turvallista tehdä, ja sairaalassamme päiväkirurgisesti leikatut tekonivelpotilaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä hoitoonsa”.  

Takaisin Jutut -sivulle