Oulaskankaan lääkäripäivystyspalveluiden kilpailutus epäonnistui

Vuoden 2022 marraskuussa tehdyn Oulaskankaan sairaalan lääkäripäivystyspalveluiden kilpailutus ei tuottanut ainuttakaan tarjousta. Asia ilmenee aluevaltuutettu Juha Richterin (ps.) tekemästä tietopyynnöstä.
Toimialuejohtaja Päivi Laurila Oys sairaala- ja ensihoidon palveluista kertoo selvityksessä, että kyseessä oli täydentävä lääkäripalvelu Oulaskankaan päivystykseen. Tarjouspyynnössä oli pyydetty tietty määrä lääkäripanosta päivystyksen eri vuoroihin.

Päivi Laurila arvelee, että yksi syy kilpailutuksen epäonnistumiseen johtui lääkärityöpanoksen tarpeen laajuudesta.
”Ehkä myös toimitusaikataulu ja vasteajat olivat haasteellisia”, Laurila sanoo.
Päivi Laurilan mukaan kyseisten palveluiden kilpailutus ei ole epäonnistunut tässä laajuudessa aikaisemmin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin toiminnan aikana. Kilpailutus tehtiin nyt pääsääntöisesti samoilla ehdoilla. Hän kuitenkin muistuttaa, että tässä tilanteessa on huomioitava sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtyminen hyvinvointialueelle sekä lakimuutokset, jotka vaikuttavat hankintaan.
”Nyt voi hankkia ainoastaan täydentävää lääkäripalvelua”, Päivä Laurila toteaa.

Kilpailutuksen epäonnistuttua lääkäripalvelut on järjestetty määräaikaisesti suorahankintana. Osa jakamattomasta etupäivystyksestä hoidetaan Oys:n akuuttilääkäreiden turvin 31.3.2023 asti.
”Asiakkaiden hoito on näin turvattu”, muistuttaa Päivi Laurila.
Päivi Laurila ei osaa arvioida kilpailutuksen aiheuttamien kustannusten kokonaismäärää, koska sitä ei ole tilastoitu. Hänen mukaansa hankintojen valmistelut ja kustannukset ovat samalla toiminnan kehittämistä. Esimerkiksi palvelukuvaukset ja ehdottomat laatuvaatimukset tulee toteutua vastaavalla tavalla myös omassa tuotannossa. Nyt käytössä olevan suorahankinnan arvo on 2 miljoonaa euroa vuodessa. Päivi Laurila kertoo, että uuden kilpailutuksen tekeminen on jo suunnitteilla.
Itsekin lääkärinä työskentelevä Juha Richter toivoo, että tuleva kilpailutus suunnitellaan niin hyvin, ettei epäonnistumista enää tule, tai sitten niin, että tällä hetkellä Oulaskankaan yhteispäivystyksessä työskentelevistä väliaikaisista lääkäreistä mahdollisimman moni voidaan vakinaistaa. Juha Richterin mukaan on tärkeää, että lähilääkäripalvelujen saaminen turvataan jatkossakin.
”On todella hankala tilanne, jos ikäihminen joutuu raahautumaan pitkän matkan toiselle paikkakunnalle lääkäripalveluiden perässä”.

Hänen mukaansa esimerkiksi työolosuhteiden parantamisella voi olla merkittävää vaikutusta sille, että lääkärit innostuvat tulemaan töihin pienille paikkakunnille. Etenkin nuorille lääkäreille on tärkeää, että työpaikan ilmapiiri on kunnossa ja he saavat työlleen riittävästi tukea kokeneemmilta kollegoiltaan.
”Sama pätee hoitajien kohdalla. Jos työtaakka on liian kova ja joutuu tekemään jatkuvasti ylitöitä, ei se houkuttele ketään”.

Takaisin Jutut -sivulle