Paluu nuoruuden metsästysmaisemiin
Lokakuinen sunnuntaiaamu. Lämpömittarin lukema näyttää aamulla viittä astetta, kun pakkailen reppuani auton peräkonttiin. Tarkoituksenani on lähteä pitkän tauon jälkeen jänisjahtiin. Mukaan lähtevät myös vaimoni ja kahdeksanvuotias poikani, joille metsästysreissu on ensimmäinen laatuaan.
Jänismetsälle on turha lähteä ilman ajavaa koiraa. Siksipä otamme kyytiin kohta 16-vuotiaan sukulaispoikamme Kallen, joka hankki metsästyskortin kolme vuotta sitten. Hänen kanssaan auton kyytiin hyppää vuoden ja neljän kuukauden vanha beagle nimeltään Riki. Tämä on nyt toinen syksy, kun Riki on Kallen mukana jänisjahdissa.
”Riki on syttynyt tänä syksynä jänisjahdista todella paljon. Siinä on nyt tekemisen meininkiä”, hehkuttaa Kalle.
Noin 50 minuutin automatkan jälkeen saavumme synnyinkotini pihaan.
Kalle asentaa GPS-pannan Rikin kaulaan ja kiinnittää koiran talutusnarun päähän. Voimme aloittaa kävelyn kohti läheistä metsää. Ensin meidän pitää ylittää junanrata.
Vain noin sata metriä radan ylityksen jälkeen alkaa Riki vetää Kallea narun päässä entistä lujempaa. Tämä on merkki siitä, että Rikin kuono on vainunnut jäniksen jäljet. Kun Kalle vapauttaa Rikin narusta, ryntää tämä suoraa päätä tien vasemmassa laidassa olevaan koivikkoon. Ehdimme odotella vain viisi minuuttia, kun Riki päästää ilmoille komeat haukunnat.
Kalle ottaa käteensä puhelimen, johon ladatun karttasovelluksen avulla voimme seurata Rikin etenemistä maastossa. Eikä aikaakaan, kun kartta näyttää Rikin ja jäniksen suuntaavan junanrataa kohti. Päätämme painua kaksikon perään. Hetken kävelyn jälkeen näemme, kuinka Riki tulee meitä kohti kuono tiukasti maahan liimattuna. Mutta vaikka koira kuinka yrittää päästä takaisin jäniksen jäljille, palaa se joka kerta takaisin meidän luo. Ovela vemmelsääri näyttää vieneen tämän erän satanolla.
Otamme Rikin jälleen kiinni ja marssimme syvemmälle metsään. Pääsemme erään pellon laitaan, jossa Riki haluaa jälleen vapaaksi. Tässä kohtaa onkin hyvä hetki pitää päivän ensimmäinen kahvipaussi. Kalle kertoo, että alun perin hän innostui metsästyksestä hirviporukassa, jossa oli pari kertaa ajomiehen roolissa.
” Olin parilla ajolla mukana ja saimme hirvenkin kaadettua. Huomasin kuitenkin nopeasti, ettei hirvenmetsästys ollut minun juttuni”.
Jänistä saa pyytää koko maassa syyskuun alusta helmikuun loppuun saakka. Pitkä metsästyskausi onkin yksi syy sille, miksi Kallekin tykkää juuri jänisjahdista. Ykkösasia on kuitenkin se, että hän pääsee näkemään läheltä oman beaglensa kehityksen.
”Onhan se mukava nähdä, kun oma koira alkaa pelittää noissa ajotilanteissa. Takapakkejakin on tullut, mutta se kuuluu asiaan”.
Takapakeista yksi tapahtui muutama viikko sitten, kun Rikin jalkaan tuli revähdys. Tämä tiesi parin viikon paussia ajotouhuista. Silloin juuri jäniksenpyynnin makuun päässyt Kalle huomasi, kuinka koukuttavasta harrastuksesta metsästyksessä on kyse.
”Se oli kova paikka. Suunnitelmissa oli lähteä sinäkin viikonloppuna jahtiin, mutta nyt ei päästykään”.
Nyt loukkaantuminen on harmittava muisto vain, sillä Riki painelee täyttä päätä uuden jäniksen perässä. Metsä vain raikuu, kun nuori beagle jatkaa ajoansa. Nyt näyttää siltä, että Riki on aivan jäniksen häntätöpössä kiinni. Pitkäkorva juokseekin edessämme olevan metsäpolun yli niin kovaa, ettei siitä näy kuin pieni vilahdus puiden välissä. Riki seuraa saalista muutaman kymmenen metrin päässä. Kalle katsoo puhelimensa karttaa, mikä osoittaa, että muutamassa minuutissa Riki on juossut jo noin kilometrin päähän. Se on koiralta ennätyslukema.
Riki saapuu hetken päästä takaisin passipaikkaamme ja katoaa jälleen takaisin vanhojen jälkien perään. Sinnikkyyden puutteesta tätä koiraa ei ainakaan voi moittia. Kun uutta ajoa on odoteltu noin tunnin verran, otamme Rikin kiinni ja lähdemme kävelemään autoa kohti. Vaikka tällä kertaa jänispaisti jää haaveeksi, ei Rikin omistaja Kalle ole asiasta lainkaan pahoillaan. Hän nimittäin kävi edellisenä päivänä isänsä Villen kanssa jahdissa, jolloin he onnistuivat saaliin saamisessa.
Harmituksen häivää ei ole omassa mielessänikään. Pääsin vuosien jälkeen palaamaan lapsuuden metsästysmaisemiin. Ehkäpä tästä reissusta jäi kytemään itsellenikin uusi metsästyskipinä. Kuka tietää.
