Pilvi polki kolmanneksi SM-kisoissa – päätavoite on kuitenkin jo Havaijilla

Oulaistelaislähtöinen Pilvi Mannerkorpi polki kolmanneksi maantiepyöräilyn SM-kisoissa Jurvassa viime viikonloppuna. Oulu Triathlon & Cyclingia (OTC) edustava Mannerkorpi kilpaili yli 35-vuotiaiden masters-sarjassa.
Kilpailupäivä Jurvassa oli aurinkoinen. Sen sijaan 24 kilometrin lenkki, jota pyöräilijät ajoivat, oli sitäkin vaativampi. Varsinkin paluu 12 kilometriä maaliin jouduttiin polkemaan kovaan vastatuuleen. Mannerkorven sarjan ykkönen oli ylivoimaiseen tapaan Karoliina Leinonen ja toiseksi tuli Carolyn Ahtosalo.
”Tiesin jo ennen kisan alkua, että meidän sarjamme ykköseksi ajanut on omaa luokkaansa. Häneltä löytyy muun muassa MM-kisojen nelossija ja hän ajaa ihan Suomen kansallisen kärjen tasolla. Itse taistelin ennakolta kolmannesta sijasta. Viimeisellä 12 kilometrillä olikin herkullinen tilanne, kun pääsin ajamaan lopulta neljänneksi jääneen pyöräilijän ohi”, kertaa Pilvi kisan tapahtumia.
Hyvä sijoitus Jurvan maatiepyöräily-kisassa lupaa hyvää Pilvin ”pääurheilulajille” eli triathlonille, jota hän on harrastanut tosissaan vuodesta 2015 lähtien. Vuosien mittaan Pilvin palkintokaappiin on kertynyt ikäsarjan mitaleja niin täyspitkältä, puolimatkalta kuin printtikisoista. Ensimmäinen triathlonkokeilu hänellä oli vuosia sitten Majakka-triathlonissa.
Pilvi asuu tällä hetkellä Oulussa ja on työskentelee Oysissa anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkärinä. Aika ajoin hän käy töissä myös Oulaskankaan sairaalassa. Entisen kotikaupunkinsa tarjoamat harjoittelumahdollisuudet ovat edelleen Pilvin ahkerassa käytössä.

”Käyn uimassa Uimahalli Lähteessä. Se on tosi hyvä uimahalli ja sille on tarvetta varsinkin nyt, kun Oulussa on Raksilan uimahalli kiinni. Oulaisissa on myös hyvä tehdä pyöräilytreenejä. Voi ajella ensin Haapavedentien toista puolta ja tulla toista puolta takaisin. Oulaisissa on hyvät ja rauhalliset tiet”.
Pilven triathlonkisat jatkuvat heinäkuun alussa Ruotsin Jönköpingissä. Siellä on luvassa puolimatkan kilpailu. Kauden ehdoton kohokohta siintää kuitenkin vasta lokakuussa, kun Pilvi osallistuu legendaariseen Havaijin MM-triathlonkilpailuun. Pilvin tavoitteena on tehdä Havaijilla kunnon mukainen suoritus. Paikan olosuhteet eivät häntä ennakolta juurikaan jännitä.
”Luvassa on lämmin vesi ja ilman märkäpukua uidaan ulapalle ja takaisin. Tykkään uida lämpimässä vedessä, kylmästä en pidä lainkaan. Olen hyvä uimaan aallokossa ja olen ennenkin kisannut ulkomailla isoissa aallokoissa”, Pilvi kertoo.
Pilven mukaan parasta triathlonissa on itsensä voittaminen. Hänen valmentajanaan toimii oma aviomies, joka on entinen ammattitriathlonisti ja -valmentaja. Suurin etu tässä yhteistyössä on Pilven mukaan se, että aviomies näkee kyllä heti hänen kasvoiltaan, milloin lepo on treeniä parempi vaihtoehto.
”Ja tiedän yleensä hyvin itsekin, että milloin on parempi jäädä sohvalle syömään pitzaa ja milloin taas voi tehdä kovia treenejä. Pitää myös muistaa syödä järkevästi ja unesta ei saa tinkiä”, Pilvi muistuttaa.