Pitkä ikä suvun perintönä

SeutuMajakankin lukijoille tuttu Hilkka Kuusisto täytti sata vuotta.

”Se tulee varmasti isältäni”, vastaa Hilkka Kuusisto kysymykseen, mikä on hänen pitkän ikänsä salaisuus.
Vastikään sata vuotta täyttänyt Hilkka Kuusisto kertoo, että hänen isänsä eli 88-vuotiaaksi, eikä käynyt kertaakaan lääkärissä.
”Hän ei koskaan syönyt ainuttakaan lääkettä, eikä sairastanut mitään. Sieltä sen täytyy tulla. Isä oli satakuntalainen ja oli kasvanut paremmissa oloissa kuin pohjoisen asukkaat. 1860 kuoli monta sataa ihmistä nälkään. Satakunnassa leipää riitti paremmin”, kertoo Hilkka Kuusisto.
Satavuotiaan Hilkka Kuusiston vointi on ikään nähden varsin hyvä. Hän pystyy edelleen asumaan omassa kodissaan.
”Aamu- ja iltahoitajat käyvät tuomassa lääkkeet. Astman hoito on kaikista tärkeintä. Jalat ja kuulo ovat huonot. Ulkona pystyn liikkumaan rollaattorin kanssa. Jos pitää päästä kauemmaksi, saan kyydin sukulaispojaltani Janilta. Hänen puoleensa käännyn, jos on jotakin ongelmia”.
Tällä hetkellä Hilkka Kuusiston mieltä ihmetyttää eniten ilmastonmuutos. Hänen lapsuudessaan moisesta ei ollut vielä tietoakaan.
”Ajatella, sain kulkea jäätä pitkin kouluun. Marraskuussa oli jo jäätikkö. Nyt Pyhäjoki on auki kesät talvet. Yli ei pääse kuin veneellä. Se on suurin muutos”, Kuusisto ihmettelee.

Suomen sota-ajat elänyt Hilkka Kuusisto ei voi kuin ihmetellä tämänhetkistä maailman menoa. Niin Lähi-Idässä kuin Ukrainassakin on täysi sota käynnissä, eikä rauhasta ole tietoakaan.
”Se on aivan järkyttävä juttu. Aina vaan annetaan valta diktaattoreille, jotka ovat aivan hulluja”, hän pamauttaa.
Hilkka Kuusisto oli pikkulotta, kun Suomi soti itänaapuria vastaan. Hän muistaa hyvin, kuinka seisoi kunniavartiossa, kun sankarivainajia haudattiin.
”Sitten olimme myös lottakahvilassa neljä vuotta, jossa minulla oli työvuoro. Suojeluskuntatalolle kudoimme paljon sukkia. Ensin oli talvisota ja sitten vielä jatkosota päälle. Kun sota loppui, muistan, että kahvia ei saanut mistään, vaan piti juoda korviketta. Kaikki tärkeimmät ruokajutut olivat kortilla”, Kuusisto muistelee.

Lukeminen on ollut aina yksi Hilkka Kuusiston lempiharrastuksista. Oman laajan kirjakokoelmansa hän on jo luovuttanut paikallisten lapsiperheiden käyttöön. Sen sijaan toista rakasta harrastusta, kirjoittamista, Kuusisto aikoo vielä jatkaa.
”Tykkään kirjoittaa vanhoista asioista ja siitä, miten ne poikkeavat nykyajasta. Siitä olen iloinen, ettei täällä ole sellaisia puolueriitoja kuin mitä oli 30-luvulla, kun isänmaallinen kansanliike kuljetti kommunisteja rajan taakse. Olisi ihanaa, että maassa pysyisi sisäinen rauha. Ei olisi ulkoista sotaa, muttei myöskään kansanvihaa”.
Hilkka Kuusisto vietti satavuotissyntymäpäiviään hienoissa merkeissä maaliskuun lopulla Penttilän talossa. Paikalla oli hänen läheisimpiä ystäviään sekä muista matkan varrella tutuksi tulleita ihmisiä. Merijärven entinen rovasti Juhani Alaranta piti tilaisuudessa juhlapuheen, ja lisäksi lapset lauloivat ja musisoivat niin kauniisti, että päivänsankarikin herkistyi.
”Siellä oli minun vanhoja työpaikkakavereitani ja likinaapurit Kaisa ja Ritva, jotka asuvat samassa talossa kuin minä. Joitakin sukulaisiakin oli paikalla. Se oli oikein viihtyisä parituntinen”, iloitsee Hilkka Kuusisto.
Hän tunnustaa, ettei olisi suostunut moisiin juhliin, mutta sadan vuoden rajapyykin ylittäminen on etappi, jollaista ei monen kohdalle satu.
”Ajattelin, että annetaan nyt sitten juhlat järjestää. Ja kysyivät vielä, että saako tämän vuoksi liputtaa. Sanoin, että kyllä kait satavuotiaalle saa liputtaa”, naurahtaa Hilkka Kuusisto.