Puhdasta sisäilmaa odotellessa – Uuden Koivupuhdon koulun rakennustyöt alkavat

Koivupuhdon koulun pihamaalla alkavat kohta uuden koulun rakennustyöt. Rehtori Sirpa Tikkala kertoo, että koulutontilta kaadettiin muutama viikko sitten puusto pois ja merkittiin uuden koulurakennuksen paikka. Rakennustyömaan aitaamisen jälkeen päästään itse asiaan. Rakennuttajana toimii Sakela Rakennus Oy.
Koulurakentamiseen valmistauduttiin jo vuosi sitten kesällä purkamalla vanhan koulun asuntolasiipi pois uudisrakennuksen tieltä.  Rakentaminen lykkääntyi, kun rakentaminen jouduttiin kilpailuttamaan uudelleen.  Uuden kilpailutuksen myötä tehdyn rakentajapäätöksen saatua lainvoiman, on koulurakennuksen tarkempia suunnitelmia tehty ja pian alkaa muun muassa teknisen työn koneiden kilpailutus.

Rehtori Sirpa Tikkala myöntää, että uuden koulun tulemisen lykkääntyminen on harmittanut ja huolestuttanut henkilökuntaa sekä oppilaita.
”Riittävätkö nykyiset väistötilat siihen saakka, että uusi koulu valmistuu? Oli helpotus, että toisella yrittämällä valituksia ei enää tullut ja rakentaminen nyt toden teolla alkaa”, iloitsee Sirpa Tikkala.
Uuden koulun rakentaminen on tarpeellista, sillä vanhassa rakennuksessa on kärsitty jo pitkään sisäilmaongelmista. Sirpa Tikkala mukaan koulun sisäilmaa on pyritty parantamaan monin eri keinoin. Koulun ilmanvaihto on ylipaineistettu, jotta ilma virtaa rakenteista ulospäin.  Pohjakerroksen tilat on poistettu käytöstä lukuun ottamatta teknisen työn tilaa, johon tehtiin mittava ilmanvaihtoremontti. ”Lattian alla on nyt alipaine ja ilma poistuu lattiassa olevien venttiilien kautta ulkoilmaan. Toiseen kerrokseen on lisätty uusi ilmanvaihtokone. Jokaisessa opetustilassa on myös ilmanpuhdistimet”, Tikkala kertoo.
Koulun pihalla on tilapäinen väistötila, jonne muuttivat kellarikerroksesta fysiikkakemian tilat ja henkilöstön ja hallinnon tilat.  Lisäksi Kilpukka-rakennuksesta on kaksi pukuhuonetta valjastettu luokkakäyttöön Niin sanotuissa terveissä tiloissa olevat luokkatilat on täytetty ensin ja vanhan koulun puolelta ylimmässä kerroksessa on aktiivisimmin käytössä olevat luokkatilat. Rehtorin mukaan oppilaat ovat sopeutuneet poikkeusolosuhteisiin hyvin.
” Kaikki tietävät, että uusi koulu on tulossa ja nämä järjestelyt ovat väliaikaisia”.

Tulevassa uudessa koulurakennuksessa kerrosneliöitä on yhteensä noin 3000. Sirpa Tikkalan mukaan se sopii ulkonäöltään hyvin olemassa olevaan rakennuskantaan. Luokkatiloista tulee muunneltavia, mutta Sirpa Tikkala korostaa, että uudesta Koivupuhdon koulusta ei tule avointen oppimisympäristöjen koulua, vaan luottatiloja pystytään tarvittaessa yhdistämään avaamalla niiden väliseiniä.
” Jokaisen opetustilan yhteydessä on pieni eriyttämistila, jossa esimerkiksi tukea tarvitsevat oppilaat voivat opiskella rauhassa”.   
Opetustilat on ryhmitelty soluittain: Alakerrassa sijaitsevat esi- ja alkuopetuksen solu, henkilöstön ja hallinnon sekä musiikin ja kädentaitojen tilat.  Toisessa kerroksessa on 3.–6.-luokkien solu ja aineenopetuksen solu.   
”Jokaisessa solussa on niin sanottu oppimistori, jota tullaan hyödyntämään esimerkiksi toiminnallisen oppimisen tilana, ryhmätyötilana tai tarvittaessa rauhallisen työskentelyn tilana”, Tikkala selvittää.
Pääaulassa, musiikkiluokan vieressä sijaitsevat jättiläisen portaat, jotka mahdollistavat useamman luokan istahtamisen esityksiä tai vaikkapa vierailijoita kuulemaan.  Musiikkiluokan ja pääaulan välinen seinä on avattavissa, jolloin musiikkiluokka voi toimia myös pienenä esiintymislavana.
Uuden koulun tilat antavat uusia mahdollisuuksia myös yhteisopettajuudelle.
” Toimiminen soluittain ja avattavat väliseinät luovat hyvät puitteet opettajien ja ohjaajien väliselle yhteistyölle ja oppilaiden ryhmittelemiselle entistä joustavammin.  Jättiläisen portaiden kaltaista tilaa useamman luokan kokoontumiselle ei ole vanhassa koulussa ollut”, Tikkala toteaa.
Uutta koulua odotellessa on Koivupuhdossa jouduttu tulemaan toimeen tiukkojen säästötoimenpiteiden alaisuudessa. Koska Merijärven kunnan talous on huonolla tolalla, on tänä vuonna koko kunnan henkilöstö lomautettu kahdeksi viikoksi. Sirpa Tikkala myöntää, että koululla lomautusten toteuttaminen on vaatinut todellista venymistä henkilöstöltä ja vienyt voimavaroja.
”Väistämättä opetus on kärsinyt ja oppimisvajetta on syntynyt”, hän sanoo.

Lomautukset ovat näkyneet koulun arjessa siinä, että esimerkiksi viime kevätjuhla jouduttiin toteuttamaan totuttua pienimuotoisemmin. Samoin tehdään tulevan joulujuhlan kanssa. Rehtori Tikkala kuitenkin lupaa, että ensi keväänä palataan taas normaaliin juhlaperinteeseen. Hankinnoissa taloustilanne on myös näkynyt opettajien suuntaan.
” Oppikirjoja ja oppimateriaaleja on hankittu vain todelliseen tarpeeseen ja kierrätysmateriaaleja on hyödynnetty entistä ahkerammin.  Olemme pyrkineet käyttämään vanhat kirjat ja varastoissa olevat tarvikkeet loppuun, sillä sisäilmaongelmaisesta koulusta niitä ei voida uuteen kouluun siirtää”, kertoo Sirpa Tikkala.

Oppilasmäärän kehitys näyttää Merijärvellä hienoista laskua, vaikka vielä ensi vuonna määrä on hieman yli 200 lasta. Vuonna 2030 oppilasmäärä on oppilasennusteen mukaan 178 oppilasta. Vaikka muutokset oppilasmäärissä eivät ole radikaaleja, vaikuttavat ne Sirpa Tikkalan mukaan siihhen, että ensi lukuvuonna tuntikehys tulee olemaan suuri, koska yläluokkia on pakko jakaa kahtia. Oppilasmäärän vähentyessä jakotuntien tarve ja määrä tulee taas vähenemään. 
Sirpa Tikkalan mukaan yhdysluokkatoimintakaan ei ole tulevaisuudessa poissuljettua, mikäli oppilasmäärä laskee kahdella peräkkäisellä ikäluokalla niin alas, että luokat on järkevämpää yhdistää. Siihen ei kuitenkaan haluta Merijärvellä mennä.
”Toivon, että sana kiirii Merijärven hienosta, uudesta koulusta ja sen ammattitaitoisesta henkilöstöstä sekä valtakunnan parhaasta kouluruoasta ja Merijärvi houkuttaa lapsiperheitä muuttamaan tänne”, toivoo Sirpa Tikkala.
Vaikka 1.8.2027 avattava uusi koulu mahdollistaa pedagogisen kehittämisen ja uudenlaisen toimintakulttuurin kehittämisen, tärkein muutos entiseen tulee kuitenkin olemaan puhdas sisäilma.

Takaisin Jutut -sivulle