Riikka tulee
On tosi hauskaa katsella, kun tuuli puistaa ruskan värjäämää päärynäpuuta. Muutamat kunnolla kypsyneet päärynät vyöryvät iloisesti pitkin pihaa. Syksy on ihanaa aikaa!
Viimeistään joulukuun ensimmäisenä päivänä Oulainen saa uuden kaupunginjohtajan, Riikka Moilasen. Oulaistelaiset ovat vastaanottaneet uuden kaupunginjohtajansa lukuisin onnitteluin ja tervehdyksin.
Riikka haluaakin tutustua mahdollisimman moniin kaupunkilaisiin ja kuulla heidän toiveitaan. Voin vain arvata, että hän järjestää siihen monia mahdollisuuksia alkaen kaupungin työntekijöistä ja päättäjistä.
Oulaisten uuden kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous ei ehkä täysin antanut sitä kokonaiskuvaa, mikä yhteishenki oulaistelaisten luottamushenkilöiden keskuudessa oikeasti vallitsee. Tiedän vanhastaan jo oman sukuni perusteella, että oulaistelaiset ovat aina tiukan paikan tulleet puhaltaneet yhteen hiileen.
Mikäs on muuten nousta valtuustoon uutenakin valtuutettuna, kun saa edeltäjiltä ja kaupungin johdolta hyvin, sanoisin kyllä, että erikoisen hyvin, hoidetun talouden. Siitä on hyvä jatkaa.
Uusi valtuusto valitsi Oulaisten johtoon myös edustavan ja osaavan kaksikon. Marjut ja Kai ovat sellaisia, että heidän sanomisiaan kuunnellaan. Jännä nähdä kehitys, mikä kuluvan valtuustokauden aikana tapahtuu. Jotain suurta on tulossa. Veikkaan, että ainakin uusia työpaikkoja, senioriasuntoja ja entistä monipuolisempi palvelurakenne.
Kun muistisairaus on kovin yleinen, niin saattaa tapahtua vaikka mitä.
Minulle soitti yhtenä aamuna puolituttu sairaalasta ja kertoi terveisiä puolisoltani. Hän jatkoi, että he ovat samassa potilashuoneessa.
Ensin vähän säikähdin, mutta tarkistettuani asian kerroin soittajalle, että puolisoni lukee kyllä parhaillaan terassilla Hevosurheilua.
Tuttavani oli hetken hiljaa. Sitten hän sanoi kysyneensä potilaskaveriltaan, että onko tämä minun puolisoni ja kaveri oli vakuuttanut olevansa!
Hassua, mutta totta.