Sauli Pahkasalo tekee kaikkea muuta, mutta ei hiihdä

Hiihtäminen. Se on ainut negatiivinen asia, jonka Sauli Pahkasalo muistaa omalta alakouluajaltaan. Eikä hän varmasti ole kokemuksensa kanssa yksin tässä maassa. Jostain syystä juuri hiihtämiseen suhtauduttiin takavuosikymmeninä monen koulun liikuntatunnilla vakavammin kuin mihinkään muuhun urheilulajiin.
”Minun hiihtohaluni tapettiin alakoulussa aivan täysin. Opettaja Teuvo Lähteenmäki oli liikunnallinen ja turhankin innokas urheilemaan. Aina vaan hiihdettiin samaa kilometrin tasaista pururataa hiki päässä ja verenmaku suussa. Hiihtämistä ei osattu opettaa nautinnon kautta. Kaikki oli vain suorittamista. Sen jälkeen tuli olo, etten halua enää ikinä hiihtää.”

Reilut 30 vuotta myöhemmin yritti Sauli Pahkasalo innostua hiihtämisestä uudelleen. Ensin olisi kuitenkin pitänyt ostaa uudet sukset, mikä pisti miettimään, onko koko touhussa sittenkään mitään järkeä.
”Aloin miettiä, sijoitanko oikeasti satoja euroja liikuntaharrastukseen, josta en oikeasti tykkää. Päätin, etten hiihdä metriäkään. Ja olen tyytyväinen päätökseen. Teen kaikkea muuta, mutta hiihtää minun ei tarvitse.”

Sauli Pahkasalo varttui pienessä Pahkasalon kylässä Merijärvellä. Merijärven kirkolle kylältä oli matkaa 20 kilometriä ja samainen mokoma Oulaisten keskustaan.
”Kävin Merijärvellä yläasteen ja Ylipäässä ala-asteen. Lukion suoritin Oulaisissa. Oulainen oli muutenkin meidän kyläläisten asioimissuunta.”
Ensimmäiset merkit Sauli Pahkasalon tulevasta ammatista nähtiin hänen ollessaan 8-vuotias. Silloin hän perusti oman lehden, joka kantoi ensin nimeä Pahkasalon Sanomat ja myöhemmin kansainvälisemmin Pahkasalo News. Parhaimmillaan lehdellä oli tilaajia 65 ja sitä toimitettiin viiteen eri maahan.
”Idea oman lehden tekemisestä alkoi siitä, kun isosiskoni muutti pois kotona ja aloin tehdä hänelle käsin kuulumisia-lipareen kerran kuukaudessa. Jossain vaiheessa sukulaiset halusivat, että lehteä pitää tehdä heillekin. Aloimme monistaa lehteä. Isäni sai sitten Merijärven kunnanjohtajalta Erkki Helaakoskelta luvan, että kunta maksaa lehden kopioimisen.”

90-luvun alussa Sauli Pahkasalo sai joululahjaksi oman kirjoituskoneen, mutta lehden otsikot tehtiin edelleen käsipelillä. Vuonna 1996 Pahkasaloille ilmestyi ensimmäinen tietokone, joka mullisti lehdenteon entisestään. Loppuajasta lehden kopioiminen muuttui maksulliseksi, mikä ei ollut ilmaista puuhaa. Ei myöskään lehden jakelu postin kautta. Sauli Pahkasalo väänsi omaa lehteään aina siihen saakka, kunnes meni armeijaan.
”Nyt kun lukee vanhoja tuotoksia, naureskelee sitä kovasti omille teksteille ja hyvin sinisilmäisille ajatuksille. Mutta se oli yhdenlainen harrastus ja kyllähän siitä vähän taskurahaakin tuli.”
Ensi kosketuksen oikean sanomalehden tekemiseen Sauli Pahkasalo koki vuonna 1999, kun hän pääsi kesätoimittajaksi oulaistelaiseen Pyhäjokiseutu-lehteen. Seuraavana vuonna hän meni armeijaan, jonka jälkeen piti alkaa tosissaan pohtia, mille isona alkaisi.
”Ylioppilaskesän jälkeen hain lukemaan Suomen ja Skandinavian historiaa. Pikkupoikana halusin myös arkeologiksi, kun katsoin nuorena paljon Indiana Jones -elokuvia. Taisin minä hakea myös matkailualalle, mutta mikään niistä ei lopulta vetänyt puoleensa. Armeijan jälkeen huomasin Oulussa ammattikorkeakoulun uuden journalismin koulutuksen. Hain sinne ja pääsin sisään. Ja sillä tiellä ollaan.”

Opiskeluaikana pääsi Sauli Pahkasalo maistamaan myös kunnallisen päätöksenteon makua, kun hänet valittiin Merijärven kunnanvaltuustoon. Hän toimi valtuustokaudella kulttuurilautakunnan puheenjohtajana ja valtuuston toisena varapuheenjohtajana. Tuolloin elinkeinoasiamiehenä toimi nykyisin Pyhäjoen kunnanjohtajana vaikuttava Matti Soronen, jonka kanssa Pahkasalo alkoi kehittää perinteisistä Merijärven kotiseutupäivistä näkyvämpää tapahtumaa.
”Mietimme, että miksi kotiseutupäivistä ei voisi tehdä viikon mittaista tapahtumaketjua. Haimme sitä varten EU-rahoitusta. Kotiseutupäivillä oli sen jälkeen aina jokin teema ja sen aikana järjestettiin erilaisia seminaareja ja tapahtumia.”

Synnyinkunta on edelleen Pahkasalolle tärkeä. Hän sanoo merijärvisyyden olevan asia, joka ei kulu koskaan pois.
”Merijärvi määrittelee vahvasti omaa identiteettiäni. Jos tulee puhe omista juuristani, muistan kyllä mainita tekopitäjäni. Merijärvisyyttä ei kuluta aikakaan pois.”
Vuonna 2004 kesällä teki Kalevan toimittaja Liisa Lehtopeippo jutun Merijärven kulttuuriviikosta ja jututti siihen Sauli Pahkasaloa. Juttuun sisältyi myös pieni henkilökohtainen osuus, jossa Pahkasalo kertoi valmistuvansa piakkoin toimittajaksi, mutta työpaikkaa ei vielä ollut näköpiirissä. Sauli Pahkasalolla kävi kuitenkin hyvä tuuri, sillä Kalajoen Seudun silloinen päätoimittaja oli jäämässä eläkkeelle ja toimituksessa satuttiin näkemään kyseinen juttu Kalevasta.
”Elettiin alkusyksyä. Voitelin juuri voileipää Oulun Tuiran asunnossani, kun puhelin soi. Kalajoen Seudun päätoimittaja Ilkka Puranen soitti ja kertoi lukeneensa artikkelin. Hän kysyi, että voisinko tulla työpaikkahaastatteluun. Vastasin, että miksipäs en.”

Tästä alkoikin Sauli Pahkasalon varsinainen työura paikallislehtien parissa. Kalajoella hän viihtyi lopulta vajaat kuusi vuotta.
”Nuorena toimittajana oli kauhea näyttämisen halu. Aika Kalajoella oli todella hyvä korkeakoulu tähän työhön.”
Vuonna 2010 Sauli Pahkasalo jätti Pohjanmaan pölyt taakseen ja suuntasi Itä-Suomeen Punkaharjulle Puruvesi-lehden palvelukseen. Hänestä tuli kaksipäiväisen paikallislehden päätoimittaja sekä Itä-Savo-lehden toimituksen esimies.
”Se oli raikas hyppäys. Tykkäsin työstäni siellä. Olen sitä mieltä, että minun pitää tehdä maantieteellisesti vielä isompikin hyppy jossakin vaiheessa urallani.”

Vaikka työt sujuivat Savon sydänmaalla hyvin, veti veri Sauli Pahkasaloa takaisin kotiseudulle Pohjois-Pohjanmaalle. Vuonna 2012 paluu sitten sinetöityi, kun Sauli Pahkasalo valittiin Oulu-lehden päätoimittajaksi. Hän ehti tehdä tuplapäätoimittajan pestiä Oulu-lehdessä ja Rantalakeudessa parin vuoden ajan, kunnes keskittyi vuodesta 2014 lähtien ainoastaan paikallislehti Rantalakeuden vetämiseen. Rantalakeus toimii Hailuodon, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Oulunsalon ja Tyrnävän paikallislehtenä.
Nykypäivänä toimittajan työ on aivan toisenlaista kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Printtilehteen kirjoittamisen lisäksi toimittajan pitää osata tehdä rikastettua verkkosisältöä, kuten videoita, grafiikkaa, podcasteja ja suoria lähetyksiä. Sauli Pahkasalon mielestä juuri tämä ammatin monipuolisuus on tekijä, joka innostaa häntä jatkamaan toimittajan työssä jatkossakin. Hän on ollut Kaleva Mediassa kehittämässä esimerkiksi mobiilijournalismia.
”Jokaisessa paikallislehdessä pitäisi katseen olla digissä ja verkko edellä tekemisessä. Printti on edelleen meilläkin tärkein tuote, mutta verkko on rinnalla vahva ja kaiken aikaa vahvempi julkaisukanava.”

Pahkasalo on tiiviisti mukana suomalaisen paikallislehdistön eturivissä, sillä hän vaikuttaa muun muassa Uutismedian liiton paikallislehtijaoksessa. Lisäksi hän toimii Paikallislehtien päätoimittajayhdistyksen puheenjohtajana.
Kun Sauli Pahkasalo haluaa ottaa irtioton työelämästä, tapahtuu se useimmiten jossakin muualla kuin kotiseudulla. Matkustaminen onkin ollut aina hänen suuri intohimonsa kohde.
”Kaikki lomat olemme jossakin muualla kuin kotiseudulla. Se on itselleni myös työssäjaksamisen edellytys. Jos olisin lomalla vain Oulun seudulla, pyörisivät työasiat väkisin päässä. Nyt olen oppinut jopa sen, etten murehdi, miten hommat sujuvat työpaikallani loma-aikana. Vielä esimerkiksi Kalajoella työskennellessäni koin itseni korvaamattomaksi. Mutta en koe enää. Ehkä se on niin, että kun ikää tulee lisää, niin myös viisauttakin tulee lisää.”