”Se tuli aivan puskista”

Kuljetusliike Botnia Oil on Oulaisten vuoden yritys.

Vuonna 1985 perustettu Kuljetusliike Botnia Oil palkittiin Vuoden yrityksenä Oulaisten yrittäjien yrittäjäillassa lauantai-iltana. Vuoden 2026 yksinyrittäjä on puolestaan yli 30 vuotta toiminut Agency Karvonen ja yrittäjä Heikki Karvonen. Vuoden nuorena yrittäjänä palkittiin Tuomas Saarijärven luotsaama Sähköpalvelu Saarijärvi Oy.

Kuljetusliike Botnia Oilin yrittäjä Vilpo Krapu kertoo yllättyneensä palkinnosta täydellisesti.

”Se tuli aivan puskista”, hän myöntää.

Botnia Oil on perustettu vuonna 1985. Vilpo Krapu osti yrityksestä osuuden neljä vuotta myöhemmin ja vuonna 1992 yrityksen toimintaan tuli mukaan Vilpon vaimo Merja. Tässä vaiheessa Botnia Oil siirtyi kokonaan Krapujen omistukseen.

Kuljetusliike Botnia Oil ajaa liikennepolttoaineita huoltoasemille, yksityisille asiakkaille, maatalousyrittäjille sekä teollisuuteen. Vilpo Kravun mukaan yrityksen toiminta on muuttunut vuosien saatossa niin, että nykyisin yritys kuljettaa polttoaineita Asplund Oy:n alihankkijana North European Oil Tradelle (NEOT), jonka omistajia ovat ABC- sekä St1-ketjut. Yrityksen alkutaipaleella keskityttiin enemmän omakotitalouksien polttoöljykuljetuksiin. Öljylämmitteisten talojen määrä on vähentynyt Suomessa merkittävästi, mutta edelleen öljykattilaa lämmittää noin 100 000 taloutta. Oulaisissakin öljyn käyttäjiä edelleen riittää, eikä Vilpo Krapu usko, että määrä siitä enää kovin paljon tippuu.

”Ehkä ne asiakkaat ovat jo siirtyneet öljyn käyttämisestä pois, jotka ovat sen aikoneet tehdä. Toki jos vehkeet alkavat olla vaihtokunnossa, on silloin järkevää siirtyä toisen lämmitysmuodon käyttäjäksi”, Vilpo Krapu tuumaa.

Kuljetusliike Botnia Oililla on kaksi omaa säiliöyhdistelmäajoneuvoa. Toimintasäde ulottuu kasitiellä Siikajoelta Uusi-Karlbyhyn saakka. Nelostiellä taas reissuja riittää Rantsilan ja Pihtiputaan välillä. Myös Kinnulassa, Toholammilla ja Kannuksessa yrityksellä riittää ajoja.

Vilpo Krapu kertoo, että vaikka kuljetusalalla työpäivien pituudet voivat olla 10–15 tunnin mittaisia, ei hän ole vielä kyllästynyt työhönsä. Botnia Oilin tulevaisuus on muutenkin hyvissä kantimissa, sillä Vilpon poika on ajanut isänsä kanssa polttoainetta jo reilun 22 vuoden ajan.

”Enkä usko siihen, että sähköautot lisääntyisivät niin paljon, että öljyn kulutus loppuisi täysin meidän aikanamme”, toteaa Vilpo Krapu.

Tuoreen yrittäjäpalkinnon Vilpo Krapu aikoo pistää kunniapaikalle kaikkien nähtäväksi.

”Kyllähän tämä on tosi kiva arvostus 37 vuoden urasta tien päällä”, kiittelee Vilpo Krapu.

Yrittäjäillan aluksi piti Oulaisten yrittäjät sääntömääräisen kokouksensa. Hallitukseen valittiin peräti neljä uutta jäsentä, jotka ovat Heikki Kivijärvi, Wuokko Kärki, Tiina Ruokamo ja Martti Sorvoja. Vanhoina jäseninä jatkavat Kristiina Jaakola sekä Teemu Suvanto. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Antti Kämäräinen, joka SeutuMajakan saamien tietojen mukaan saanee ensi viikolla hallituspaikan myös Pohjois-Pohjanmaan yrittäjissä.

Oulaisten yrittäjät palkitsi lauantaina pitkän yrittäjäuran tehneitä henkilöitä timanttisilla yrittäjäristeillä. 40 vuoden yrittäjänurasta tunnustuksen saivat Rakennusliike Sorvojasta Jaakko Sorvoja, Martti Sorvoja ja Mauri Sorvoja. 30 vuoden urasta palkittiin Acency Karvosen yrittäjä Heikki Karvonen sekä Botnia Oilin Vilpo ja Merja Krapu. Viiden vuoden yrittäjäurasta myönnettävän pronssisen yrittäjäristin otti vastaan Katrin Rebane Siivouspalvelu Kattista.

Takaisin Jutut -sivulle