Suunnan muututtava
Kevään alue- ja kuntavaalit ovat takana, ja kansa antoi luottamusta niille, joiden se katsoi sitä ansaitsevan. Jo etukäteen oli selvää, että vaalit ovat palautevaalit hallituksen toimille, vaikka kyseessä ovat alueelliset ja kunnalliset vaalit eikä eduskuntavaalit.
Vaalitulos oli aika selkeä: oppositiopuolueet menestyivät hyvin ja hallituspuolueista perussuomalaiset koki järisyttävän tappion. Sen sijaan kokoomuksen kannattajat lähtivät vaaliuurnille antamaan tukensa pääministerin johtamalle hallituspolitiikalle. Tarkkoja vaalianalyysejä kuullaan varmasti lähiaikoina, mutta nyt jo tiedetään, että merkittävä määrä perussuomalaisia aikaisemmin äänestäneet jäivät suurin joukoin joko kotia tai äänestivät sosiaalidemokraatteja tai muita puolueita.
Vaalien pääteema oli sosiaali- ja terveyspalvelut, niiden toimivuus ja toimimattomuus. Niin vaalitenteissä kuin eduskuntakeskusteluissa saattoi tehdä havaintoja siitä, miten erilaisessa todellisuudessa oppositiopuolueet ja hallituspuolueet elävät. Pääministerin väite siitä, ettei Suomessa ole sotekriisiä ja että oppositio maalailee kauhukuvia, eroaa paljon niistä viesteistä, joita sain tavatessani ihmisiä turuilla ja toreilla. Heidän kertomuksensa olivat kyyneleiden karvastamia arjen kokemuksia, miten vaikeaa on päästä hoitoon tai läheisen hoitolaitokseen, ja tilannetta voi hyvinkin kuvata sotekriisiksi.
Olen pohtinut tuota pääministerin väitettä, koska arvelen sen olevan vilpittömässä uskossa sanottua. Ilmiselvä julkisen sektorin sotekriisi ja sosiaali- ja terveyspalvelujen alasajo eivät näytä koskettavan kokoomuksen kannattajia. Heidän kannattajillaan on mahdollisuus hankkia yksityisiä terveysvakuutuksia ja käyttää yksityisten terveysjättien tarjoamia palveluita.
Perussuomalaiset ovat jo itsekin tuoneet vaalipiireistään viestiä siitä, mitä syitä kannatusromahduksen takana on. Äärioikeistolaisen talouspolitiikan maksumiehiksi ovat joutuneet tavalliset ihmiset, joiden lähipalveluita ja maakunnassa olevia pieniä sairaaloita luvattiin puolustaa viime eduskuntavaalien alla. Pohjois-Pohjanmaalla koettiin suurin pettymys, kun alueen perussuomalaiset kansanedustajat epäonnistuivat edunvalvonnassa. Helsingissä ei nähty toimia eikä kuultu ainoatakaan Oulaskankaan yöpäivystystä puoltavaa puhetta. Taustakeskusteluissa kansanedustajat ovat perustelleet hiljaisuuttaan puolueen tuoreella jäsenyydellä tai eduskuntaryhmän puheenjohtajuudella, jossa piti näyttää mallia ryhmäkurista.
Politiikan asiantuntijat ovat arvelleet, että niin ikään perussuomalaisten ylimielisyys viestinnässä koitui heidän kohtalokseen. Se, että valtiovarainministeri hymyillen heiluttelee saksia ikään kuin leikkaukset olisivat iloinen asia, ei saanut selvästikään vastakaikua kansalta. Sosiaaliturvaleikkaukset kohdistuvat samoihin haavoittuviin ihmisryhmiin, joissa on myös perussuomalaisia aiemmin äänestäneitä lapsiperheitä ja heikossa työllisyystilanteessa olevia. Taloudentasapainottamistoimenpiteet olisivat siedettävämpiä kestää, jos ne tehtäisiin pahoitellen eikä ilakoiden. Empatia kuuluu politiikkaan, toisin kuin mitä muutoin varmasti fiksu valtiovarainministeri on väittänyt.
Oppositiopuolueiden selkeä vaalivoitto antaa pontta sen vaatimuksille kohdella hyvinvointialueita ja sen palveluita tarvitsevia ihmisiä kunnioittavammin. Nyt pitää suunnan muuttua, sen osoittaa kansan vaaleissa ilmaisema tahtotila. Se haluaa inhimillisempää, tavallista kansaa ja hyvinvointivaltion perusrakenteita suojelevaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa.
