Tämä tyttö ei turhia aikaillut – syntyi ambulanssiin huoltoaseman parkkipaikalle
Kotiin päästyään uusi perheenjäsen on ollut itse rauhallisuus. Ja mikäs äidin Mira Vierimaan sylissä on unta ottaakaan.
Mira Vierimaan sylissä tuhahtelee rauhallisesti kolmen viikon ikäinen tyttövauva. Uusi perheenjäsen on sopeutunut maailman menoon muitta mutkitta, eikä ole vaivannut äitiä ja isää turhilla yöherätyksillä.
”2-4 tunnin välein hän herättää yöllä ja joskus saamme nukkua pitempiäkin pätkiä. Hyvin on kaikki kyllä sujunut”, Mira toteaa.
Rauhallisuudesta ei kuitenkaan ollut tietoakaan 12. tammikuuta, kun Miran synnytys alkoi keskellä yötä ambulanssissa matkalla Oysiin. Vielä kotona hän oli ollut varma, että sairaalaan päästään kyllä ajallaan, sillä yhtään supistusta ei ollut vielä tullut.
”Minulla oli positiivinen streptokokki, jonka takia oli tiedossa, että sairaalaan pitää lähteä, vaikka supistuksia ei vielä olisi tullutkaan. Tilanne kuitenkin eskaloitui matkalla, ja tyttö syntyi siinä Limingan LähiStopin ABC-kylmäasemalla”.
Mira tunnustaa, ettei hänen oma päänsä tahtonut pysyä vauhdikkaan synnyttämisen mukana. Hän oli vain kuullut jossakin kohtaa matkaa toisen ensihoitajista sanoneen kuljettajalle, että nyt auto seis.
”Sen tiesin vain etukäteen, että vauva on oikeinpäin tulossa. Siksi pystyin olemaan tilanteessa henkisesti aika rauhallinen. Välillä tosin epäilin, että onko vauva oikeasti syntymässä, sillä vaikka supistuksia alkoi tulla loppuvaiheessa tiheämpään, oli minulla koko ajan tunne, että pääsemme vielä sairaalaan asti”.
Hän on ikuisesti kiitollinen ambulanssin ensihoitajille, jotka osasivat toimia tiukassa tilanteessa ammattilaisen tavoin.
”Toinen ensihoitajista tuli selkäni taakse ja otti minut syliinsä, jotta saisin paremman asennon. Ja sanoi, että nyt pitää kyllä jo ponnistaakin”.
Synnytyksen avuksi ehdittiin kutsua myös Finnhemsin lääkäri, mutta hän ehti paikalle vain onnittelemaan.
”Hän kuitenkin saatteli minut vielä sairaalaan ja varmisti, ettei mitään vuotoja tule matkalla”.
Miran päästyä lopulta Oysiin ehti myös hänen miehensä Tuomaskin häntä onnittelemaan. Mies oli ehtinyt ajaa Vihannin kohdalle, kun tieto pikasynnytyksestä oli kantautunut hänen korviinsa. Ennen sitä oli Tuomaksen pitänyt varmistaa perheen esikoiselle, kohta kolmivuotiaalle Niilolle, yö- ja hoitopaikka.
”Meillä on niin ihana perhepäivähoitaja Heikkilän Outi, jonka kanssa sovimme jo aikaisemmin, että häneltä voi pyytää apua, jos sitä tarvitsemme. Siksi uskalsin soittaa hänelle keskellä yötä”.
Kotiin päästyään on perheen kuopus saanut Niilolta hyvän vastaanoton. Pientä mustasukkaisuuttaan poika on purkanut vain isään ja äitiinsä.
”Tosi me valmistelimme asiaa jo raskausaikana ja puhuimme Niilolle paljon vauvasta ja teetimme hänelle kirjan, jossa kerrotaan, että Niilosta tulee isoveli. Hienosti hän hoitaa ja ihailee pikkusiskoaan”.
Nopeat synnytykset eivät ole Miran suvussa mikään poikkeava ominaisuus. Hän on kuullut äidiltään, että hän ponkaisi aikoinaan tähän maailmaan lähes yhtä nopeasti, toki silloin synnyttämään ehdittiin sairaalaan saakka ja synnytyspaikkana toimi vielä siihen aikaan toiminut Oulaskankaan synnytysosasto.
”Me tytöt jatketaan näköjään samaa linjaa. Olen sanonutkin kaikille, että sitten kun tyttö täyttää yhden vuoden, lähdemme porukalla kakkukahveille Limingan LähiStoppiin”, Mira nauraa.
Mira aikoo hoitaa lastaan kotona tämän vuoden. Ensi vuoden alusta olisi taas tarkoitus aloittaa työnteko. Ennen tytön syntymään Mira työskenteli depressiohoitajana Mielenterveysyksikkö Tuumassa. Hän toteaa, että ammatillisestakin näkökulmasta oli mielenkiintoista huomata pikasynnytyksen aikana, että vaikka oma pää ei ollut tilanteessa täysillä mukana, tiesi keho tasan tarkkaan mitä tehdä.
”Mukavaa on ollut huomata myös se, kuinka hyvin minusta on huolehdittu synnytyksen jälkeen. Sairaalasta on useamman kerran kysytty, että onko minulla jäänyt synnytyksestä pelkoja tai traumoja. Onneksi ei ole jäänyt, vaan kaikki on sujunut todella hyvin”.
